Yle: Oppilaina lukutaidoton vuohipaimen ja kielitaitoinen kosmopoliitti – miten maahanmuuttajien opettaja pitää kaikki oppilaat kyydissä?

Yle: Oppilaina lukutaidoton vuohipaimen ja kielitaitoinen kosmopoliitti – miten maahanmuuttajien opettaja pitää kaikki oppilaat kyydissä? 29.5.2018

Opettaja Anna Nylundin tunnille saattaa tulla 18-vuotias nuori mies, joka ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Silti nuorukainen oppii suomen kielen ja suorittaa peruskoulun alle kahdessa vuodessa. Millaista on työskennellä maahanmuuttajien parissa, hyvin heterogeenisen oppilasjoukon kanssa?

– Opettaja, haluan opiskella vielä kellonaikoja, sanoo tunnin alussa ujo tyttö takarivistä. Vaille ja yli menevät vielä vähän sekaisin, vaikka numerot ovatkin jo tuttuja. Keskirivin pojat ovat niin innokkaita vastaajia, että eivät meinaa pysyä pulpeteissaan. Kaikki haluavat yrittää: "kello on viisitoista yli kaksi, varttia vaille viisi".

Anna Nylund seisoo oppilaiden keskellä ja jakaa vastausvuoroja. Hän on S2- eli Suomi toisena kielenä -opettaja ja opettaa 17-25-vuotiaita nuoria aikuisia, jotka ovat aloittamassa peruskoulu-urakkaansa Eiran aikuislukiossa.

Nylundin oppilaat eivät vielä osaa suomea, mutta muuten koulutausta voi olla hyvin vaihteleva, lukutaidottomasta vuohipaimenesta englantia sujuvasti puhuvaan nuoreen. “Neljä vuotta koulussa” voi tarkoittaa kovin montaa eri asiaa.

Millä kielellä koulussa on opiskeltu, äidinkielellä vai jollain muulla? Millainen koulu on ollut? Onko opetus ollut tavoitteellista vai koraanikoulutyyppistä, enemmän ulkoaopettelua? Kuinka säännöllistä koulunkäynti on ollut? Onko koulussa käyty silloin, kun ei ole sadekausi vai esimerkiksi kaksi kertaa viikossa? Variaatioita on lukemattomia.

Opiskelijan taustasta ja opiskelutaidoista riippuu, miten nopeasti hän kielen opittuaan peruskoulussa etenee. Nopeimmat suorittavat peruskoulun vuodessa, mutta keskimääräinen opiskeluaika on kolme vuotta.

Opiskelutaidot on opittava ensin

Suomalaisessa koulussa oppilaan odotetaan kantavan vastuun omasta opiskelustaan. Vaikka eiralaiset ovatkin ilmeisen motivoituneita nuoria aikuisia, heiltä ei voi Anna Nylundin mielestä odottaa sellaisia taitoja, joita heille ei koskaan ole opetettu.

Alkuvaiheessa opiskellaankin vähintään yhtä paljon opiskelutaitoja kuin oppiaineita. Jos koulussa olemisesta ei oikein ole kokemusta, on sitäkin harjoiteltava. Kouluun on joka päivä otettava mukaan kirja, vihko ja kynät.

Kotona tehdään kotitehtävät ja seuraavana päivänä otetaan taas tavarat mukaan kouluun – jonne myös tullaan ajoissa. Tunneilla käyttäydytään yhteisten pelisääntöjen mukaan.

Joillain nuorilla saattaa alussa olla mielikuva, että koulunkäynniksi riittää se, että hengailee koulun käytävillä ja moikkaa opettajaa. Räyhääminen ei tässä auta, Anna Nylund muistuttaa.

– Ei voi olettaa tietoa, jota ei ole annettu. Suomalainen nuori tietää kyllä miten koulussa ollaan, mutta jos kokemusta koulusta ei ole, ei nuori ehkä tiedä. Asia pitää reilusti ottaa puheeksi ja sanoa, että ei riitä, että saavut paikalle vaan pitää myös tulla luokkaan ja opiskella.

– Monella nuorella on ollut paljon vastoinkäymisiä ja nyt, kun olosuhteet ovat tasaantuneet, oma kontrolli saattaa hellittää. Myöhässä tulleen murrosiän kuohunta voi aiheuttaa levottomuutta ja vaikeuttaa keskittymistä.

Ryhti opiskeluun syntyy rutiineilla

Iso osa opiskelijoista on vuonna 2015 Suomeen yksin tulleita tulleita nuoria aikuisia turvapaikanhakijoita. Joukossa on myös monia alaikäisiä. Ilman perhettä elävät nuoret tarvitsevat rajoja ja rakkautta enemmän kuin suomalaiset ikätoverinsa, Nylund miettii.

– Ne opiskelijat, joiden kanssa joudun eniten vääntämään säännöistä ja muiden huomioimisesta ovat niitä, jotka kurssin lopussa tulevat kiittämään. Monet hoksaavat, miten koulussa ollaan ja mitä opiskelu tarkoittaa. Seuraavana vuonna seuraava opettaja kehuu heitä, ja minusta tuntuu, että puhutaan aivan eri ihmisistä!

Joillain oppilailla on paljon poissaoloja, mutta yleensä niihin on taustalla joku syy, esimerkiksi terveydelliset ongelmat. Tai sitten nuori ei ole vielä sisäistänyt, että kouluun täytyy oikeasti joka päivä mennä ja oppiminen perustuu säännöllisyyteen.

– Jos joku on useamman päivän pois koulusta niin minä tai opo soitamme ja kysymme missä nuori on. Ja muistutamme, että jos on este, pitää siitä ilmoittaa! Odotan sinua täällä. On tärkeää muistaa nuorten nimet ja kysyä, miten sulla Ali menee. Että he ymmärtävät, että joku odottaa. Moni varmasti tulee ihan sen takia kouluun.

Poissaolokäytäntö on Eirassa tiukka ja poissaoloja myös seurataan tarkasti. Osa opettajista lukitsee oven tunnin alussa eikä päästä myöhästelijöitä tunnille. Pelisilmää pitää kuitenkin olla. Opettaja voi sopia ryhmän kanssa yhteiset säännöt: esimerkiksi viiden minuutin myöhästyminen sallitaan ja sen jälkeen ovi lukitaan.

– Kerron aina, että Suomessa pitää tulla ajoissa ja myöhästyminen on tosi epäkohteliasta. Se on opettajan ajan hukkaamista ja tulkitaan niin, että oppilas ei ole kiinnostunut koulusta.

Lähtömaassa opiskelu saattoi perustua ulkoiseen pakkoon ja kuriin.

– Koulu Iranissa oli niin paljon yksinkertaisempaa, tuskailee 17-vuotias Mostafa. Jos et tehnyt läksyjä, opettaja löi kepillä.

Nylund antaa oppilailleen joka päivä kotitehtäviä. Vain siksi, että nuorille tulee tunne siitä, että myös kotona pitää tehdä jotain ja opiskeluun syntyy säännöllisyys. Aluksi läksyjä tehdään erittäin vaihtelevasti. Nylundin havainto on, että ne, jotka tottuvat säännölliseen opiskeluun, yleensä aina myös oppivat nopeasti.

– Mutta onhan opiskelu vieraalla kielellä ja vieraassa ympäristössä tosi vaativaa. Siinä tarvitaan sitkeyttä!

Läksyjen tarkastaminen on tapa huomioida

Monet suhtautuvat opiskelijoihin kuin aikuisiin, mutta Nylund huomaa nuorissa ison eron verrattuna heidän suomalaisiin ikätovereihinsa. Nuorille ei kukaan ole kotona sanomassa koska kouluun mennään ja miten siellä ollaan.

Nuoret tukeutuvatkin vahvasti opettajaan.

– Kotitehtävä ei ole minkään arvoinen, jos en ole katsonut sitä ja sanonut hyvä. Monella on todella vahva huomioiduksi tulemisen tarve. Sitä voisi jopa sanoa huomionkipeydeksi.

Luokassa nuoret suorastaan kilpailevat opettajan huomiosta. Taustalla voi olla yksinäisyys. Monella ei ole Suomessa kovin paljon ystäviä ja erityisesti läheisistä aikuisista voi olla kova pula.
Tulevaisuutta suunnitellaan pienin askelin

Nylund on paljon miettinyt nuorten kykyä valmistautua peruskoulun jälkeisiin opintoihin. Suomalaisillekin nuorille voi olla vaikeaa heti peruskoulun jälkeen suunnitella jatko-opintoja tai ammatinvalintaa.

– He ovat yksin tässä maassa, vieraan kulttuurin keskellä. Kuinka aikuisia ovat 17-18-vuotiaat kundit, jotka kuitenkin joutuvat kantamaan vastuun koko elämästään?

– Minkä tiedon varassa meidän opiskelijat tekevät päätöksiä ja suunnitelmia? Kotona ei ole vanhempia, joista ottaa mallia ja joiden kanssa keskustella. Helposti käy niin, että nuorella on yksi kaveri amiksessa jollain linjalla ja sen perusteella nuori päättelee, että “no kai mäkin sitten haluan sinne.” Suunnittelu on täysin sattumanvaraista.

Monet nuoret ovat lisäksi omassa lähtömaassaan tottuneet siihen, että he eivät itse päätä asioistaan Joku muu, vanhemmat tai suku, tekee ratkaisut. Toisaalta myös herran haltuun -asenne on aika yleinen. Ajatellaan, että asiat järjestyvät jotenkin, kun vain odotan.

Miten nuoren sitten saa ymmärtämään oman vastuunsa ja tulevaisuuden suunnittelun tärkeyden?

– Yritän aina edetä pienin askelin, Nylund kertoo. Ensin katsotaan, mitä tehdään nyt, sitten katsotaan, mitä on tiedossa puolen vuoden kuluttua. Piirrämme vuoden aikajanan ja sinne sijoittuvat tapahtumat, jaksot ja opinnot. Ajan hahmottaminen on muutenkin monelle hankalaa.

Nuoret haluavat nopeasti eteenpäin ja peruskoulun suorittamiseenkin voi tuntua kuluvan ikuisuus. Ajatus siitä, että sen jälkeen pitäisi vielä käydä kolme vuotta ammattikoulua, saa nuoret kauhistumaan.

– Joskus kerron, että olen itse opiskellut yhteensä 18 vuotta. Sen rinnalla kolme vuotta alkaakin tuntua ihan siedettävältä. Mutta useimmilla ei ole vertailupohjaa, koska he eivät tunne suomalaisia eivätkä tiedä miten suomalaiset ovat opiskelleet. He saattavat tuntea itsensä hitaiksi tai huonoiksi, vaikka todellisuudessa useimmat etenevät opinnoissaan todella vauhdikkaasti.

Tunti päättyy, mutta osa opiskelijoista jää vielä luokkaan juttelemaan opettajan kanssa. Kysyttävää ja kommentoitavaa riittää, varsinkin kun pian on koeviikko.