lauantai 15. kesäkuuta 2019

Ilta-Sanomat: Vihreiden uusi puheenjohtaja Ohisalo ei aio vältellä keskustelua maahanmuutosta: "Mä en pelkää natseja"

Ilta-Sanomat: Vihreiden uusi puheenjohtaja Ohisalo ei aio vältellä keskustelua maahanmuutosta: "Mä en pelkää natseja" 15.6.2019

Vihreiden puheenjohtajaksi on tänään lauantaina valittu sisäministeri Maria Ohisalo, joka kertoi ottavansa tehtävän kiitollisena ja nöyränä vastaan.

Ohisalo iloitsi linjapuheessaan muun muassa siitä, että Suomessa kenestä tahansa voi tulla tohtori, tai ministeri. Ohisalo on itse puhunut julkisuudessa eläneensä köyhän lapsuuden lähiössä Itä-Helsingissä. Köyhyystutkijana profiloitunut Ohisalo on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden tohtori.

– Minä tiedän, mitä eriarvoisuus on, minä tiedän mitä köyhyys on. Olen kokenut sitä, olen nähnyt sitä, olen tutkinut sitä.

Ohisalo myös muistutti, että sisäministeriön raporteissa on jo kauan lukenut, että Suomen suurin sisäisen turvallisuuden uhka on syrjäytyminen.

– Olemme nyt mukana hallituksessa, joka vahvistaa hyvinvointivaltiota. Perusturvaa ja pienimpiä eläkkeitä korotetaan, pienituloisten verotusta kevennetään ja lapsiperheiden asemaa parannetaan. Asunnottomuus puolitetaan yhdessä ja poistetaan kahdessa hallituskaudessa, ympärivuorokautiselle hoivalle tulee hoitajamitoitus.

Ohisalo kertoi haluavansa ministerinä kääntää paitsi turvapaikkapolitiikan suuntaa, myös tapaa, jolla ihmiset aiheesta puhuvat.

– Me voimme torjua vihapuhetta. En pelkää puhua näistä teemoista vihreiden puheenjohtajana. Mä en pelkää trolleja, mä en pelkää natseja. Sillä tiedän, että en ole yksin, hän totesi.

Ohisalon mukaan hänellä on tukenaan koko vihreä puolue.

Hän totesi myös iloitsevansa hallitusohjelman painotuksia tasa-arvokysymyksissä.

– Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puututaan aiempaa tiukemmin. Raiskauksen määritelmä muutetaan suostumuksen puutteeseen perustuvaksi, perhevapaat uudistetaan tasa-arvoisiksi ja translakia uudistetaan. Hallituksen 19 ministeristä 11 on naisia.

– Lasikatot murtuvat nyt ryminällä. Ja se on oikein.

Ohisalon mukaan nuorten tulee myös täytyä voida luottaa siihen, että Suomi torjuu ilmastonmuutosta politiikalla tänään, eikä vasta tulevaisuudessa.

Vihreät on hänen mukaansa hallituksessa varmistamassa muun muassa sitä, että luontoa suojellaan. Hän muistutti, että luonnonsuojeluun panostetaan tällä hallituskaudella huomattavasti enemmän.

– Ystävät, 100 miljoonaa euroa. Tämä summa on elintärkeä hömötiaiselle ja peltosirkulle.

Laskua ilmastonmuutoksen torjumisesta eivät saa hänen mukaansa kuitenkaan maksaa ne, joilla on jo nyt vaikeuksia toimeentulon kanssa.