perjantai 19. elokuuta 2011

YLE: Pekkarinen: Suomi varautui pakolaistulvaan

YLE Keski-Suomi: Pekkarinen: Suomi varautui pakolaistulvaan 19.8.2011

Tasan kaksikymmentä vuotta sitten Suomi varautui siihen, että nykyisen Pietarin eli silloisen Leningradin alueelta lähtisi liikkeelle satoja tuhansia pakolaisia. Neuvostoliitto horjui ja 19. elokuuta 1991 vanhoilliset yrittivät vallankaappausta.

Vajaat neljä kuukautta toiminut Esko Ahon hallitus joutui 1991 elokuussa tulikokeeseen. Itärajan takana ja Virossa kuohui, kun poliittinen valtakamppailu vanhoillisten ja demokratiaa vaativien kansalaisten välillä kiristyi.

Suomessa Neuvostoliiton tilannetta seurattiin huolestuneina. Sisäasiainministeriössä käytiin jo alkukesästä ministeri Mauri Pekkarisen johdolla läpi erilaisia mahdollisia tapahtumakulkuja. Suomessa arvioitiin, että realistisia mahdollisuuksia oli kolme: Gorbatshovin hanke itsenäisten neuvostovaltioiden liitosta voisi toteutua, mutta myös sisällissotaan tai Neuvostoliiton hajoamiseen varauduttiin. Pahimman vaihtoehdon toteutuessa Suomeen olisi Pekkarisen mukaan virrannut satoja tuhansia pakolaisia.

-Pietarin seudulla ruokahuolto oli tavattoman huonoissa kantimissa. Oli poliittista epävarmuutta ja oli selviytymisen epävarmuutta. Meidän oli Suomessa varauduttava siihen, että väki lähtee liikkeelle. Itä-Suomesta kartoitettiin sopivia rakennuksia kouluja ja muita, joihin tämä väki olisi voitu majoittaa, Pekkarinen kertoo.

[...]

Suomen hallitus pyrki myös mahdollisimman suureen avoimuuteen. Oli kuitenkin selvää, että kaikkea ei voitu Suomessakaan kansalle kertoa.

-Kyllä ne pyrittiin mahdollisimman avoimesti kertomaan aina julkisuuteen, että ei siinä sellaista salakähmää ollut. Totta kai siellä oli kaikenlaista salaistakin tietoa, lähinnä läntisten tiedustelupalvelujen kautta tulevaa, jota ei voitu tietenkään panna heti yleiseen jakeluun.