keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Pohjalainen/Vesa-Matti Saarakkala: Kansa puhuu maahanmuutosta

Pohjalainen/Vesa-Matti Saarakkala: Kansa puhuu maahanmuutosta 13.1.2010

Maahanmuuttopolitiikka on noussut Suomessakin normaalin poliittisen keskustelun piiriin. On siirrytty poliittisen eliitin ja tieteentekijöiden juhlapuheista arkiseen kansalaiskeskusteluun. Sen seurauksena myös kaikki puolueet joutuvat ottamaan kantaa maahanmuuttopolitiikkaan ja sen käytännön toteutukseen. Lisäksi keskustelua käydään ideologisella tasolla. Sekin on tärkeää, sillä käytäntö ja teoriat eivät ole toisista irrallaan.

Suomen maahanmuuttopolitiikassa paljastuu lähes kuukausittain uusia aukkoja. Ensin huomattiin, että Suomi on verrattain houkutteleva maa alaikäisille turvapaikanhakijoille. Perheenyhdistämiskäytäntömme houkutteli "heittämään" lapsen ankkuriksi Suomeen. Seuraavaksi tajuttiin, että aika moni alaikäiseksi tekeytynyt turvapaikanhakija olikin täysi-ikäinen. Tämän jälkeen nousi äläkkä siitä, onko ihmisoikeuksien vastaista tutkia turvapaikkaa hakevien luustosta hänen ikäänsä.

On käynyt myös ilmi, että turvapaikanhakijan vuotuinen ylöspito vastaanottokeskuksessa maksaa n. 20000-57000 euroa, riippuen siitä, onko kyse täysi-ikäisestä vai alaikäisestä. Hiljattain saimme tietää, että Suomen turvapaikanhakijoille tarjoama rahallinen tukitaso on Euroopan huippua.

Eräästä oikeuden pöytäkirjasta kävi ilmi, miten oleskeluluvalla maassamme oleva etiopialainen nainen keräsi perheelleen vuodessa yhteiskunnalta nettona yli 30000 euron tukipotin. Tästä puuttuu vielä mahdollinen asumistuki. Nainen tuomittiin oikeudessa törkeästä petoksesta, mutta korkein hallinto-oikeus vapautti naisen syytteistä.

Järjestelmämme räikein hyväksikäyttö onnistuu EU:n ansiosta. EU-kansalainen voi tulla Suomeen useamman kerran hakemaan turvapaikkaa ja odottamaan kuukausiksi vastaanottokeskukseen hakemuksen käsittelyä, kohtuullisella tuella tietenkin.

Monin paikoin organisoidun rikollisuuden pyörittämä kerjäläisbisnes ja erityisesti rakennusalaa vaivaava pimeän työvoiman käyttö eivät nekään ole mitään pikkujuttuja. Kun tähän lisätään vaatimukset siitä, miten suomalaistenkin tulisi muuttaa tapojaan tänne tulevien kotoutumisen nimissä, on yhtälö suhteellisen haastava. Lisäksi tarvitaan valtava määrä tulkkeja, paperinpyörittäjiä, sijoituspaikkoja jne. Rahaa tähän tuntuu riittävän lama-aikanakin jopa valtion tuputtamana, vaikka muualta kyllä karsitaan. Tällä tavallako lähdemme pelastamaan ikääntyvää Suomea ja ratkomaan maailman ongelmia?

Nyt puhuttaa se, miten helpolla ulkomaalaiset rikolliset saavat oleskella Suomessa. Selvästi tarvitaan kansan syvät rivit laittamaan maahanmuuttopolitiikka järjestykseen, sillä poliittinen eliitti ei näytä tekevän mitään ennen kuin oma kansa yllättää eliitin housut kintuissa milloin mistäkin tai tapahtuu traagisia asioita kuten Espoossa uuden vuoden aattona. Näin ei voi jatkua.

Vesa-Matti Saarakkala

Kurikkalainen Vesa-Matti Saarakkala on Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja.