sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Suomenmaa: Manner haluaa pysäyttää rasismin

Suomenmaa: Manner haluaa pysäyttää rasismin 3.4.2011

Suomalaiset voivat pysäyttää eurooppalaiset oikeistopopulistit, keskustalainen europarlamentaarikko Riikka Manner sanoo.

Euroopan oikeistopopulistiset puolueet ovat Mannerin mukaan erilaisia, mutta ne ammentavat voimansa samoista lähteistä – vastakkainasettelusta, pettymyksestä, epäluuloista ja tyhjistä puheista.

– Puolueita yhdistää ihmisten pelkojen käyttäminen vallan välineenä, kuten olemme nähneet esimerkiksi Ranskassa, Hollannissa ja Ruotsissa. Äänestäjillä on nyt aidosti valta päättää, nojataanko Suomessa myös tulevaisuudessa lakiin, kansanvaltaan ja oikeusvaltion tinkimättömään tukemiseen vai saavatko ääriainekset hiljaa hivuttaen otetta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Eri puolilla Eurooppaa nähty oikeistopopulististen puolueiden rynnistys voi päättyä Suomessa eduskuntavaaleihin, keskustan europarlamenttivaltuuskunnan puheenjohtajana toimiva Manner huomauttaa.

– Äänestäjät päättävät, lähdetäänkö myös Suomessa vihapuheiden ja ihmisten syrjimisen tielle. Annetaanko rasismille jalansijaa vai onko yhteiskunnallamme siihen nollatoleranssi, hän kysyy.

Mannerin mielestä pääministerillä on aivan keskeinen rooli siinä, millainen kuva Suomesta muodostuu eurooppalaisessa päätöksenteossa.

Pääministeri johtaa Suomen EU-politiikkaa, ja pääministerin tehtävä on puolustaa suomalaisten etua ja yhteistä eurooppalaista etua.

– Repivällä ja eristäytyvällä politiikalla voi saada irtopisteitä kotimaassa, mutta sillä ei puolusteta suomalaisten etua eurooppalaisissa pöydissä. Pääministeri on aina myös poliittisen puolueensa keulakuva. Äänestäjät päättävät, mihin seuraan Suomi Euroopassa kuuluu, Manner vetoaa.