tiistai 9. kesäkuuta 2015

Verkkouutiset: Yksin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä kaksinkertaistunut

Verkkouutiset: Yksin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä kaksinkertaistunut 9.6.2015

Tuore vertailututkimus kertoo, että viime vuonna yli 24 000 yksin tullutta alaikäistä haki turvapaikkaa EU:sta. Suomessa hakijoiden määrä on hienoisessa kasvussa.

Yksin kolmansista maista EU-maihin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä on lähes kaksinkertaistunut viidessä vuodessa, käy ilmi Euroopan muuttoliikeverkoston (EMN) julkaisemasta vertailututkimuksesta.

Eniten ilman huoltajaa olevia alaikäisiä turvapaikanhakijoita on EMN:n tiedotteen mukaan saapunut EU:n alueella Ruotsiin, Saksaan ja Italiaan. Ruotsiin heistä on saapunut peräti 29 prosenttia.

Suomessakin hakijoiden määrä on viime aikoina kasvanut hieman. Vuonna 2014 hakijoita oli 196, kun vuonna 2013 heitä oli 161. Tänä keväänä hakemuksia oli saapunut 141 jo toukokuun loppuun mennessä.

Suomessa hakemusten määrä on kuitenkin laskenut useilla sadoilla huippuvuosista 2008−2009 muun muassa perheenyhdistämistä koskevan lainsäädännön ja käytäntöjen muututtua.

Vain muutamat maat pystyvät tuottamaan vertailutietoa alaikäisistä, jotka eivät hae turvapaikkaa. Heidän määränsä oli EU-maissa varmuudella yli 8 500 vuonna 2013. Suurin osa heistä saapui Italiaan. Suomessa käytännössä kaikki ilman huoltajaa saapuneet alaikäiset hakevat kansainvälistä suojelua.

Teini-ikäiset pojat jättävät eniten hakemuksia

Suurin osa yksin tulevista alaikäisistä turvapaikanhakijoista saapuu EU-maihin Afganistanista, Eritreasta ja Syyriasta. Suomessa noin puolet saapuu Somaliasta, Irakista ja Afganistanista. Useimmiten hakija on täysi-ikäisyyttä lähestyvä poika. Turvapaikanhakijan ikä selvitetään asiakirjojen, rekistereiden ja hakijan kuulemisen sekä tarvittaessa oikeuslääketieteellisen ikätutkimuksen avulla.

Kotimaastaan alaikäiset lähtevät yleensä pitkittyneiden konfliktitilanteiden tai yleisen turvattomuuden tunteen vuoksi. Myös paremmat koulutus- ja työmahdollisuudet kiinnostavat. Usein alaikäisen lähdöstä kuitenkin päättää joku muu kuin alaikäinen itse. Taustalla voi olla esimerkiksi halu yhdistää perhe tai taloudelliset syyt.

Alaikäisten säilöönottoa on tarkoitus rajoittaa lailla

Suomessa viranomainen käsittelee alaikäisten hakemukset aina kiireellisinä. Yksin tulleelle alaikäiselle määrätään edustaja ja hänet majoitetaan alaikäisille tarkoitettuun vastaanottokeskukseen.

Alaikäisten säilöönotto on poikkeuksellista EU-maissa. Joissakin maissa yksin tulleiden alaikäisten säilöönotto on kielletty kokonaan. Suomessa alle 15-vuotiaiden ilman huoltajaa olevien alaikäisten säilöönotto on tarkoitus kieltää ja tätä vanhempien säilöönottoa rajoittaa eduskunnan maaliskuussa 2015 hyväksymän lainmuutoksen mukaan.

Alaikäisiä yksin tulleita turvapaikanhakijoita on kadonnut Suomessa verrattain pieni määrä, vain 10 vuonna 2013. Katoamiset ovat johtuneet eri syistä ja kadonneet ovat olleet vanhempia lapsia. Muutaman katoamisen yhteydessä on epäilty ihmiskauppaa. EU-tasolla kadonneista ei ole saatavilla luotettavaa vertailutietoa kaikista jäsenmaista, mutta esimerkiksi Ruotsi raportoi, että kadonneita oli vuonna 2013 liki 400.