sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Keskisuomalainen: Maahanmuuttajat eivät innostu ay-liikkeestä: "Voi johtaa yhä syvempään palkkadumppaukseen"

Keskisuomalainen: Maahanmuuttajat eivät innostu ay-liikkeestä: "Voi johtaa yhä syvempään palkkadumppaukseen" 14.6.2015

Noin joka toinen Suomessa työskentelevistä maahanmuuttajista kuuluu ammattiyhdistysliikkeeseen. Työikäisistä vieraskielisistä palkansaajista 57 prosenttia kuuluu ammattiliittoihin tai työttömyyskassoihin, kun kantaväestössä osuus on 80 prosenttia.

Sunnuntaisuomalainen selvitti maahanmuuttajien järjestäytymisastetta Tilastokeskuksesta.

Suuri osa Suomessa työskentelevistä maahanmuuttajista on palvelu- ja myyntityössä. Suomessa työskentelee kaikkiaan noin 100 000 vieraskielistä 18–65-vuotiasta palkansaajaa. Kuten kantaväestöllä, myös maahanmuuttajilla järjestäytymisaste on matalin nuorilla: liittoihin tai työttömyyskassoihin kuuluu joka neljäs 18–24-vuotias maahanmuuttaja.

SAK:n maahanmuuttoasioiden asiantuntijan Eve Kyntäjän mukaan maahanmuuttajien asema työmarkkinoilla on heikko, ja EU:n ulkopuolisen työvoiman lisääminen heikentäisi sitä entisestään. Työnantajapuoli on vaatinut helpotuksia EU:n ulkopuolisen työvoiman rekrytointiin.

– Työvoiman massiivinen lisääminen ja houkutteleminen matalapalkka-aloille, joilla työttömyysluvut ovat muutenkin nopeassa kasvussa, voi mielestäni johtaa yhä syvempään palkkadumppaukseen, työntekijöiden kurjistumiseen, maahanmuuttajien syrjäytymiseen työmarkkinoilla sekä yleiseen työelämän rapautumiseen ja työttömyyden kasvuun, Kyntäjä varoittaa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n asiantuntija Mikko Räsänen on eri mieltä.

– EK on ajanut työvoiman saatavuusharkinnasta luopumista. Se tarkoittaa, että avoimeen työpaikkaan voisi palkata henkilön ulkomailta nykyistä yksinkertaisemmin. Se ei tarkoita, että oleskeluluvista tai työsuojeluvalvonnasta luovuttaisiin, Räsänen sanoo.