Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kinnula. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kinnula. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. marraskuuta 2011

YLE: Pakolaisille ei löydy sijaa Suomesta

YLE Keski-Suomi: Pakolaisille ei löydy sijaa Suomesta 11.11.2011
Rizvi Ismail ja Fathima Rizvi iloitsevat turvastaan (video, 2 min)

Suomi ottaa vuosittain periaatteessa 750 kiintiöpakolaista. Käytännössä näin montaa ei kuitenkaan oteta, sillä vuodesta 2003 Suomi ei ole kertaakaan valinnut kiintiötään täyteen ja satoja jo valittuja odottaa edelleen leirillä paikkaa Suomesta.

Esimerkiksi viime vuonna Suomi nimesi 634 kiintiöpakolaista.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

MTV3: Kunnat nihkeitä ottamaan pakolaisia vastaan

MTV3: Kunnat nihkeitä ottamaan pakolaisia vastaan 6.2.2011

Pakolaisten sijoittaminen kuntiin kangertelee. Viime vuonna kunnat vastaanottivat vain vajaat 1100 pakolaista ja turvapaikanhakijaa. Sisäministeriön tavoite oli kaksinkertainen.

Jyväskylästä luoteeseen sijaitsevassa Kinnulan kunnassa on jo toista vuotta keskusteltu pakolaisten vastaanottamisesta. Nyt valtuusto sanoi ei 25 kongolaiselle pakolaiselle.

Valtuuston päätös olla ottamatta pakolaisia on monen kuntalaisen mieleen.

- Hyvä päätös. Meillä on kyllä vielä korjattavaa ensin täällä Kinnulassa, niin korjataan ne asiat ensin, sanoo kinnulalainen Eeva Muhonen MTV3:n Uutisille.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Keskisuomalainen: Kinnula sulki ovet kongolaisilta

Keskisuomalainen: Kinnula sulki ovet kongolaisilta 2.2.2011

Yli vuoden vellonut keskustelu pakolaisten vastaanottamisesta Kinnulaan sai maanantaina päätöksensä, kun kunnanvaltuusto päätti äänin 12-5, ettei Kinnulaan oteta haavoittuvassa asemassa olevia kiintiöpakolaisia Kongosta. Kunnanhallitus oli yksimielisesti esittänyt, ettei pakolaisia oteta.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Keskisuomalainen: Valtuusto päätti: Kinnula ei ota pakolaisia

Keskisuomalainen: Valtuusto päätti: Kinnula ei ota pakolaisia 31.1.2011

Valtuusto päätti Kinnulassa äänin 12-5, ettei kuntaan oteta pakolaisia.

Ratkaisu syntyi reilun puolen tunnin keskustelun jälkeen. Päätöksentekoa oli seuraamassa viitisenkymmentä kuntalaista.

Kinnulassa on harkittu kongolaisten kiintiöpakolaisten ottamista jo viime talvesta lähtien.

tiistai 25. tammikuuta 2011

YLE: Pakolaisten vastaanotto vastatuulessa

YLE Keski-Suomi: Pakolaisten vastaanotto vastatuulessa 25.1.2011
Keskisuomalainen: Kh ei halua pakolaisia Kinnulaan

Kinnulan kunnanhallitus päätti eilisiltana, että kunta ei ole valmis vastaanottamaan pakolaisia tänä vuonna. Kunnanhallitus torppasi yksimielisesti kunnanjohtajan esityksen pakolaisen vastaanottamisesta.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Mikko Ihannin mukaan luottamushenkilöt keskustelivat pakolaisten vastaanottamisesta perusteellisesti.

- Puheenvuoroissa nähtiin pakolaisten vastaanotossa paljon hyviä puolia, mutta pienen kunnan talous ei välttämättä kestä heistä aiheutuvia kustannuksia, Ihanti perustelee.

maanantai 24. tammikuuta 2011

YLE: Kinnula pohtii taas pakolaisia

YLE Keski-Suomi: Kinnula pohtii taas pakolaisia 24.1.2011

Kinnulan kunnanhallitus kokoontuu tänään pohtimaan pakolaisten vastaanottoa. Asiaa on viriteltu jo pitkään, mutta lopullinen päätös pitäisi saada aikaan vielä tässä kuussa.

Tänään kokouksessa on mukana asiantuntijoita, jotka ovat olleet käytännössä mukana pakolaisten vastaanotossa. Heitä pääsevät kuulemaan myös kaikki Kinnulan vatuutetut.

Esityksen mukaan Kinnulaan olisi tulossa 20-30 pakolaista Kongosta. Kinnulan kunnanjohtaja Juha Urpilaisen mukaan kunnalla olisi valmiudet ottaa pakolaiset vastaan vaikka heti, mutta jos päätös menee läpi, pakolaisia tulisi aikaisintaan kesällä.

Kinnulan valtuuston on määrä päättää asiasta ensi maanantaina, eli kuun viimeisenä päivänä. Jos Kinnula tekee myönteisen päätöksen tässä kuussa, se saa Sisäministeriöltä 30 000 euroa valmistelurahaa.

maanantai 17. tammikuuta 2011

YLE: Kinnulan pakolaisista päätös ensi maanantaina

YLE Keski-Suomi: Kinnulan pakolaisista päätös ensi maanantaina 17.1.2011

Kinnulan kunnanhallituksen oli tänään tarkoitus käsitellä pitkään vireillä ollutta pakolaisten vastaanottoa. Käsittelyä on kuitenkin siirretty viikolla ensi maanantaihin, jolloin kokoukseen saadaan mukaan asiantuntijoita muun muassa sisäministeriöstä.

Kunnanhallituksen kokouksessa myös Kinnulan valtuutettujen on mahdollisuus esittää asiantuntijoille kysymyksiä.

perjantai 31. joulukuuta 2010

YLE: Pakolaispaikoista pulaa - Kinnula pohtii

YLE Keski-Suomi: Pakolaispaikoista pulaa - Kinnula pohtii 31.12.2010

Kinnulassa päätetään vuodenvaihteen jälkeen pakolaisten mahdollisesta vastaanottamisesta. Kunnanjohtaja Juha Urpilainen esittää tammikuun 17. kokoontuvalle kunnanhallitukselle parinkymmenen kongolaispakolaisen vastaanottamista.

lauantai 9. lokakuuta 2010

YLE: Ei pakolaisia Kinnulaan ainakaan tänä vuonna

YLE Keski-Suomi: Ei pakolaisia Kinnulaan ainakaan tänä vuonna 9.10.2010

Kinnula on lykkäämässä päätöksentekoa pakolaisten vastaanottamisesta kuntaan. Virkamiesjohto on valmistellut parinkymmenen kongolais-pakolaisen vastaanottoa, mutta kiistanalaista asiaa ei haluta vielä tuoda päätettäväksi.

Kinnulassa mielipiteet pakolaisten vastaanotosta jakautuvat tällä hetkellä voimakkaasti sekä kadulla että valtuustosalissa. Kiistaa on herättänyt erityisesti kunnanjohtaja Juha Urpilaisen arvio siitä, että kongon pakolaislapset turvaisivat Muholan koulun tulevaisuuden. Muholan koululla tulevaisuuteen uskotaan muutenkin. Muholassa pakolaislapsille olisi kyllä tilaa, mutta opetusresurssien riittävyys huolestuttaa.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

YLE Keski-Suomi: Pakolaiset pelastamaan Muholan koulun

YLE Keski-Suomi: Pakolaiset pelastamaan Muholan koulun 15.9.2010

Kinnula hakee pakolaisista pelastusta oppilaspulan uhkaamalle Muholan koululle. Kunnanjohtaja Juha Urpilaisen mukaan päättäjien on nyt ratkaistava, otetaanko kuntaan enimmäkseen lapsista koostuva pakolaisryhmä vai lakkautetaanko Muholan koulu. Asia tulee lähiviikkoina kuntapäätäntään.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

YLE: Kinnula kääntymässä pakolaisten kannalle

YLE Keski-Suomi: Kinnula kääntymässä pakolaisten kannalle 5.7.2010

Kinnulan poliittisten päättäjien enmmistö näyttäisi suhtautuvan myönteisesti pakolaisten vastaanottamiseen kuntaan. Kinnulan on tarkoitus ottaa vastaan 25 pakolaista Kongosta vielä tänä vuonna.

Pääosa Kinnulan vastaanottamista pakolaisista olisi äitejä lapsineen. Kunnanjohtaja Juha Urpilainen kertoo, että asiasta on määrä päättää elokuun puolivälin jälkeen.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Kotiseudun Sanomat: Riittävätkö resurssit pakolaisten vastaanottoon

Kotiseudun Sanomat: Riittävätkö resurssit pakolaisten vastaanottoon 12.5.2010

Mahdollinen haavoittuvassa asemassa olevan 20–30 pakolaisen vastaanottaminen Kinnulaan on puhuttanut pitkin kevättä. Torstaina asiasta järjestettiin avoin yleisötilaisuus, joka keräsi lähes parisataa kuulijaa.

Illan aikana käytetyt puheenvuorot toivat esiin kuntalaisten huolen pienen kunnan resurssien riittävyydestä ja pakolaisten työllistymismahdollisuuksista, mutta myös halun auttaa muita, kuten suomalaisiakin on aikoinaan autettu.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

YLE: Kinnula hakee pakolaisratkaisua ennen kesää

YLE Keski-Suomi: Kinnula hakee pakolaisratkaisua ennen kesää 21.4.2010

Kinnulassa halutaan ratkaisu pakolaisten vastaanottamisesta jo kesän kynnyksellä. Valmistelu noin 30 pakolaisen vastaanottamisesta on edennyt ripeästi. Suhtautuminen kunnassa on kunnanjohtajan mukaan pääosin myönteistä. Soraääniäkin kuitenkin riittää.

Kinnulan valtuusto matkaa loppuviikosta hakemaan pakolaisratkaisulleen evästystä Joensuusta. Valtuustoretkellään päättäjät tutustuvat Joensuun pakolaiskeskukseen ja pakolaisiin, joista osa on Kinnulankin tavoittelemaa kohderyhmää. Pakolaisten kotouttamisen helpottamiseksi Kinnula havittelee erityisesti yksinhuoltajaäitejä lapsineen.

- Se johtava ajatus on nimenomaan, että nämä haavoittuvassa asemassa olevat pakolaiset ovat niitä meidän ensisijaisia pakolaisia, jos heitä Kinnulaan tulee. Etusijalla ovat yksinhuoltajaäidit, sanoo kunnanjohtaja Juha Urpilainen. Hänen mukaansa tällä ryhmällä olisi parempi mahdollisuus kotiutua aidosti Kinnulaan.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Keskisuomalainen: Pakolaisille varovaisesti vihreää valoa

Keskisuomalainen: Pakolaisille varovaisesti vihreää valoa 27.1.2010
YLE Keski-Suomen uutiset 28.1.2010

Kinnulan kunnanhallitus päätti äänestyksen jälkeen äänin 4-3 hakea rahoitusta Haapahankkeelle sisäasiainministeriöltä. Hankkeessa on kyse haavoittuvassa asemassa olevien pakolaisten vastaanottamisesta kuntaan. Rahoitushakemus ei vielä tarkoita pakolaisten vastaanottamista kuntaan, vaan kunta päättää siitä myöhemmin erikseen.