Aamulehti: Siirtolaisuus - Tervetuloa Suomeen

Aamulehti: Siirtolaisuus - Tervetuloa Suomeen 1.2.2008

Maahamme on hankala tulla, ja harva tänne edes aktiivisesti haluaa.Selkeä siirtolaispolitiikka voisi helpottaa hallituksen kaipaamaa työperäistä maahanmuuttoa. Testaa, saisitko tulla töihin Suomeen, jos meillä olisi siirtolaisille Kanadan tai Uuden-Seelannin mallinen pisteytysjärjestelmä.

Nuori, terve, sopivan painoinen, tarpeeksi varakas, koulutettu sopivalle alalle, ehtinyt jo tehdä töitäkin.

Entä jos Suomi ryhtyisi valikoimaan työntekijöitä ulkomailta tarkasti suunnitellun pisteytysjärjestelmän avulla? Jos tänne tahtoisi töihin, pitäisi täyttää tarkat vaatimukset. Muuten meille ei ole asiaa.

Ajatus ei ole kokonaan utopiaa, sillä se on toteutettu maissa, jotka muistuttavat elintasoltaan ja yhteiskunnaltaan Suomea. Ja pidättäkää henkeänne. Varsinkaan ajatus pisteytyksestä ei ole rasismia. Onhan jokaisen maan oikeus ja velvollisuus kutsua kansalaisikseen ne ihmiset, jotka osaavat ja haluavat sitä maata rakentaa.

Mistä siis on kyse?

Suomi tarvitsee lähivuosina työvoimaa melkein alalle kuin alalle, mutta valtio vasta punoo suunnitelmia. Julkinen keskustelu maahanmuuttopolitiikan suuntaviivoista on olematonta. Nykyinen järjestelmä on monimutkainen ja joustamaton, ja työlupien käsittely vie aina kuukausia. Työnantajan näkökulmasta aika on tolkuttoman pitkä.

Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Kanadassa on käytössä siirtolaisten pisteytysjärjestelmä - ja se toimii. Perusajatuksena on, että suurimmat pisteet saa alalta, jolla maassa on suurin työvoimapula.

Vietetäänpä hetki ajatellen, millainen olisi näiden maiden esimerkin ja työministeriön tietojen pohjalta muovailtu suomalainen pisteytysmalli. Se koskisi tosin vain EU:n ulkopuolelta tulevia työntekijöitä, sillä unionin sisällä työvoiman liikkuminen on vapaata.

Ensin raskain kohta: Ylipainoisilla ei Suomeen olisi asiaa, sillä heillä on suuri riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabetekseen. Liitoksissaan natiseva terveydenhuoltojärjestelmämme ei tarvitse enää yhtään lisäkuormaa. Tietysti pitäisi olla muutenkin varsin terve, mitäpä me puolikuntoisella työntekijällä tekisimme.

Mallia voisimme ottaa Uudesta-Seelannista, joka pakotti viime vuonna reippaasti ylipainoisen maahanmuuttajakokelaan dieetille. Walesilaismies Richie Trezise koki ikävän yllätyksen pyrkiessään töihin maapallon toiselle puolelle. Huippuasiantuntijalla oli työpaikka valmiina, vedenalaisen kaapeloinnin erikoisasiantuntijana Telecomilla. Mutta sitten karahti: lääkärintarkastuksessa Trezise todettiin liian lihavaksi, kun painoindeksi oli 42.

Mies hyppäsi kuntopyörän selkään ja ryhtyi laihdutuskuurille. Kun kiloja oli karissut tarpeeksi, hän muutti kuin muuttikin Uuteen-Seelantiin.

Pahaksi onneksi miehen vaimolta rasvanpoltto ei sujunut samaan tahtiin. Rowan Trezise ei läpäissyt painorajoitusta vaan joutui jäämään Britanniaan. Aviomies on luvannut palata takaisin kotimaahan, mikäli rouvan laihdutus ei tuota tulosta.

SAK:n lakimies Janne Metsämäki huomauttaa, että ihmisten karsiminen painon perusteella ei sopisi suomalaiseen yhdenvertaisuuden periaatteeseen. Aivan kaikkea ei tietysti ole järkevääkään apinoida suoraan esimerkkimaiden pistejärjestelmistä.

Selvää on, että rikollisia tänne ei haluta. Jos työntekijän ystävissä tai sukulaisissa on henkilöitä, jotka kuuluvat terroristiliikkeisiin tai äärijärjestöihin, hän voisi uhata maamme turvallisuutta, ja silloin rajat eivät aukea.

Työntekijällä pitää olla tarpeeksi rahaa, jotta hän pystyy elättämään itsensä ja perheensä Suomessa ilman paikallisten apua. Taustatiedot tarkastetaan toki jo nyt, ja varallisuutensakin pitää pystyä todistamaan.

Vaikka Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti paljossa muistuttavat Suomea, niiden lähtökohdat ulkomaalaisen työvoiman värväämiseen ovat kuitenkin varsin erilaiset. Tulijoita on näihin maihin enemmän kuin maat pystyvät ottamaan, ja pisteytysjärjestelmä toimii lähinnä karsivana järjestelmänä.

Suomessa yksi työperäisen maahanmuuton edistämisen suurimpia ongelmia on se, että maatamme ei pidetä kovin vetovoimaisena. Syrjäinen sijainti, korkea verotus ja hintataso, kehno ilmasto ja outo kieli ovat kaikki painavia syitä suunnata katseensa jonnekin muualle.

Imago-ongelman korjaamiseksi pitäisi tehdä jotain kiireesti, sillä me emme suinkaan ole työvoimapulamme kanssa yksin. Tulevina vuosina osaavasta työvoimasta käydään kilpailua, jossa selkeä lupajärjestelmä voisi olla Suomen valtti.

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Arto Satonen (kok) on yllättäen pisteytysmallin lämmin kannattaja. Hän kehittäisi pistejärjestelmän rinnalle vahvan markkinointi- ja rekrytointikoneiston, jonka kohteeksi otettaisiin vain muutama maa.

- Kielikoulutus, tutkintojen hyväksyminen, ammattitaidon testaaminen ja kotoutuminen olisivat kaikki helpompia, jos valittaisiin kaksi tai kolme maata tai aluetta, joista työntekijöitä rekrytoitaisiin. Nyt tilanne on hallitsematon, kun on paljon toimijoita, kuntia, kuntayhtymiä ja seutukuntia, joilla on kaikilla omat hankkeensa, Satonen sanoo.

Jotain Suomen maahanmuuttopoliittisesta keskustelusta kertonee se, että maahanmuuttoasioista vastaavalta ministeriltä Astrid Thorsilta (rkp) ei löydy aikaa pisteytysjärjestelmän kommentointiin.

- Suomessa järjestelmä halutaan pitää sellaisena, että työntekijälle pitää olla tarve ennen kuin hän pääsee maahan. Pistejärjestelmässähän työpaikka ei ole taattu, vaikka saisi hyvätkin pisteet, kommentoi ministerin erityisavustaja Thomas Bergman.

Aika ajoin Suomeen on toivottu työnhakuviisumia, jonka turvin saisi metsästää työpaikkaa muutaman kuukauden ajan. Moista viisumia ei ole valmistelussa, mutta Bergman heittää ajatuksen, että mahdollisesti viisumissa voitaisiin soveltaa pistejärjestelmän perusajatusta.

- Voisi ajatella, että tietyn työkokemuksen ja koulutuksen omaaville ihmisille myönnettäisiin työnhakuviisumi.

Potentiaalisen työntekijän on oltava iältään 20-55 vuotta jo pelkästään sen vuoksi, että suomalaiset ikääntyvät. Kun entistä suurempi osa kansasta on eläkkeellä, nuoria käsiä kaivataan paitsi senioreita hoitamaan, myös tekemään niitä töitä, joita nämä tekivät aiemmin.

Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti antavat eniten pisteitä nuorille, koska heille on edessään vielä rutkasti työvuosia. Lisäksi nuoret rasittavat kansantaloutta vähemmän kuin iäkkäämmät ihmiset. Harva olisi silti valmis hylkäämään hakijoita iän perusteella, ja pääasiassa maahanmuuttajat ovatkin yleensä nuorta väkeä.

Asiantuntijat sanovat suoraan, että suomalaiset eivät halua tulevaisuudessa tehdä suorittavaa työtä, jota voi tehdä lyhyellä koulutuksella tai kokonaan ilman koulutusta. Siksi ulkomailta halutaan työntekijöitä, joille nämä matalapalkkaiset työt kelpaavat.

Tutkimusorganisaatio Demos Helsingin tutkija Aleksi Neuvonen ennustaa ongelmia, mikäli Suomessa ei pyritä välttämään etnisiin ryhmiin perustuvien yhteiskuntaluokkien syntymistä.

- On mietittävä sitä, minkälainen kokemus ihmisille tulee uudesta yhteiskunnasta, jos työ ei ole oppimista vaan suorittamista. Ja oletetaanko, että näiden maahanmuuttajien lapset suostuisivat tekemään niitä samoja töitä, siivoojan ja bussikuskin hommia. Jos näitä asioita ei oteta huomioon, ollaan hyvin pian samassa tilanteessa kuin Ranska ja Saksa nyt, Neuvonen sanoo.

Tulijoiden kielivaatimukset vaihtelevat sen mukaan, millaista työtä on tulossa tekemään. Kanadassa, Australiassa ja Uudella-Seelannissa puhutaan englantia, yhtä maailman valtakielistä, joten sitä edellytetään myös siirtolaisilta. Suomessa tilanne on erilainen, sillä vain suomen kielen osaaminen takaa, että pärjää tilanteessa kuin tilanteessa.

Asiakaspalvelussa ja hoitotyössä kohdataan erilaisia ihmisiä koko ajan, joten jonkinlainen suomen taito on välttämätön. Siksi voisimme perustellusti vaatia, että tänne tullessa pitää hallita ainakin kielen alkeet tai on kustannettava itse opiskelunsa täällä.

Ilmaisia kurssejakin Suomesta tosin löytyy, ja osa työnantajista on varmasti valmis maksamaan kieliopinnot, kunhan saa kaipaamiaan työntekijöitä.

Monessa muussa ammatissa tulee toimeen englannilla, kunhan osaa oman alansa erikoissanaston. Teknologiateollisuuden apulaisjohtaja Ari Sipilä huomauttaa, että joillakin aloilla englannin taidon vaatiminenkin on tarpeetonta. Työntekijöille voidaan tarjota työturvallisuuskoulutusta heidän omalla kielellään, ja työpaikalla pystytään viestimään niiden avulla, jotka työporukasta osaavat englantia.

Joillekin aloille pistejärjestelmä on turhan jäykkä. Lääkäriliiton kansainvälinen asiantuntija Jukka Siukosaari arvioi, että pisteytyksen ulkopuolelle jää sekä myönteisiä että kielteisiä asioita, jotka lääkärin ammatissa on syytä huomioida.

- Lääkäreilläkin kielivaatimukset voivat olla hyvin erilaisia. Esimerkiksi radiologeilla ja anestesiologeilla kielitaidon ei tarvitse olla samalla tasolla kuin terveyskeskuslääkäreillä ja muilla, jotka ovat jatkuvasti suoraan tekemisissä potilaiden kanssa.

Lääkäriliitto ei hyväksy lääkäreiden rekrytointia maista, joiden bruttokansantuote on pienempi kuin Suomella.

Kovimpaan pisteluokkaan meillä kuuluisivat ainakin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, sairaanhoitajat, lähihoitajat ja lääkärit. Pelkästään kunta-alan työntekijöistä 55 prosenttia jää eläkkeelle vuoteen 2025 mennessä. Suurin pula kunnissa tulee terveydenhuollon henkilöstöstä.

Palvelualalla on myös puutetta työvoimasta: tarjoilijoiden ja myyjien paikkoja on jo nykyään auki melkoinen liuta. Metalliteollisuus ja rakennustyömaat ovat kärsineet henkilöstöpulasta pitkään, eikä helpotusta tilanteelle näy. Rekrytointiongelmat hidastavat töiden valmistumista ja heikentävät yritysten kilpailukykyä.

Yliopistot tarvitsevat kovan luokan tutkijoita ja opettajia, teknologiateollisuus peräänkuuluttaa huippuasiantuntijoita varsinkin elektroniikkateollisuuden tarpeisiin.

On vaikea ennustaa, mille aloille työvoimapula lopulta kohdistuu. Koulutusta yritetään suunnata, mutta nuorista itsestään riippuu, minkä alan he valitsevat. Työmarkkinoiden ulkopuolella olevat pyritään työllistämään, ja suhdanteet vaikuttavat aina työvoiman tarpeeseen.

Työministeriö on laskenut, että vuoteen 2020 mennessä Suomen työmarkkinoille avautuu miljoona työpaikkaa, eikä väestön ikääntyessä kaikkia pystytä täyttämään suomalaisella työvoimalla. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n mukaan 12 vuoden päästä työvoimaan kuuluu peräti 200 000 henkeä vähemmän kuin nyt.

Pisteytysjärjestelmän pitäisi siis olla tehokas ja reagoida nopeasti työvoiman tarpeen muuttumiseen. Listaa työpaikoista, joille työntekijöitä kaivataan, pitäisi päivittää jatkuvasti, ja hakemusten käsittelyn pitäisi sujua kuukaudessa tai parissa. Tässä Suomen pitäisi onnistua esikuvamaita paremmin, sillä vaikkapa Kanadan hakuprosessi voi venyä jopa kaksivuotiseksi. Paperien jättäminen maksaa lähes 700 euroa.

Lisäpisteitä tarjoiltaisiin niille siirtolaisviisumin hakijoille, joilla on tavallista paremmat edellytykset sopeutua Suomeen. Eduksi katsottaisiin opiskelu ja aiempi työskentely Suomessa. Pinnoja saisi myös perusvaatimuksia paremmasta kielitaidosta ja pitkästä työkokemuksesta.

Jos siirtolaiseksi pääsisi, saisi toki ottaa mukaan ydinperheensä eli puolison ja alaikäiset lapset.

Ihan aluksi Suomen pitäisi ryhtyä uskomaan omaan vetovoimaisuuteensa tai ainakin tekemään jotain sen kohentamiseksi. Pisteytysmalli tyrmätään useimmin sillä perusteella, että tänne Euroopan reunalle ei ole tulijoita jonoksi asti.

Totta on, että Kanadalla on kymmeniä markkinointipisteitä ympäri maailmaa, mutta toisaalta se tarvitsee työntekijöitäkin paljon enemmän kuin Suomi.

- Suomi tarvitsee ennen kaikkea mallin, joka houkuttelisi työntekijöitä tänne. Pisteyttäminen olisi enemmänkin kynnys työntekijän ja työnantajan välillä, uskoo EU-asiain päällikkö Erja Horttanainen Kuntaliitosta.

Myöskään EK ja SAK eivät lämpene pistemallille, pitkälti samoin perustein.

Tutkija Neuvonen sen sijaan pitää pistejärjestelmää markkinointikikkana sekä suomalaisille että mahdollisille tulijoille.

- Pistejärjestelmä voisi toimia sisäänheittäjänä. Se viestittäisi, että tiettyjen alojen osaajat ovat tervetulleita ja heille on töitä. Oman maan kansalaisille järjestelmä vakuuttaisi, että työntekijät eivät vie suomalaisten työpaikkoja vaan tulevat niille aloille, joilla on tarvetta.

Mikäli työntekijöiden halutaan jäävän tänne pysyvästi, pitäisi valtion tarjota tehokkaita kotouttamistoimia. Työpaikka auttaa tietysti kotoutumisen alkuun, mutta vieraassa yhteiskunnassa on paljon opeteltavaa ennen kuin voi tuntea todella viihtyvänsä.

- Pitkällä tähtäyksellä ei ole autuaaksi tekevä asia, jos vaaditaan tiettyä ammattiosaamista. Osaamistarve vaihtuu kovaa tahtia, ja entistä enemmän ihmisiltä vaaditaan laaja-alaista osaamista. Yhden kapean sektorin hallitseminen ei riitä, Neuvonen toteaa.

Edellinen hallitus teki maahanmuuttopoliittisen ohjelman, jonka toteuttaminen jämähti alkumetreille. Nykyinen hallitus kirjasi hallitusohjelmaansa tavoitteen edistää työperäistä maahanmuuttoa, mutta toistaiseksi ministeriöiden työnjaon uudistaminen ja uuden työ- ja elinkeinoministeriön käynnistely ovat ilmeisesti vieneet kaikki voimat.

Sekä työ- ja elinkeinoministeriössä että maahanmuuttoasioista vastaavassa sisäministeriössä on monenlaista työryhmää ja ohjelmaa, joiden tavoitteena on maahanmuuttopolitiikan uudistaminen.

Ehkä pitäisi pikemminkin sanoa maahanmuuttopolitiikan luominen, sillä tähän mennessä poliittiiset linjaukset ovat puuttuneet ja maahanmuuttovirasto (entinen ulkomaalaisvirasto) on tulkinnut säädöksiä käytännössä oman mielensä mukaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön erikoissuunnittelija Kai Torvi on laskenut, että mikäli työperäistä maahanmuuttoa edistetään aktiivisesti, on mahdollista, että vuoteen 2020 mennessä työvoima lisääntyisi 15 000 ulkomaalaisella työntekijällä.

Laskelma perustuu nykytilanteeseen, jossa vain pieni osa maahan muuttaneista ulkomaalaisista on työllisiä. On arveltu, että jos siirtolaisia tulisi nykyistä enemmän, helpottuisi myös niiden työnsaanti, jotka jo asuvat täällä.

Siitä voidaan olla monta mieltä, soveltuisiko siirtolaisten pisteytysjärjestelmä Suomen oloihin ollenkaan. Työvoiman tarve on kuitenkin kiistaton, ja olisi jo korkea aika käynnistää keskustelu siitä, millä tavoin ja millä perustein työntekijöitä haetaan ja halutaan.