maanantai 31. elokuuta 2015

Yle: Jari Tervo: Seitsemänsataatuhatta rasistia

Yle: Jari Tervo: Seitsemänsataatuhatta rasistia 31.8.2015

Suomessa oleskelee jo nyt vakituisesti iso joukko ihmisiä pahat mielessään. Määrä hirvittää ja hävettää, kirjoittaa Jari Tervo blogissaan.

Välimeri on muuttunut kuoleman mereksi. Siihen on hukkunut tuhansia pakolaisia.

Itävaltalaisen moottoritien varteen pysäköidystä rekasta löydetään seitsemänkymmentäyksi kuollutta pakolaista. He ovat tukehtuneet keskelle sivistynyttä sydän-Eurooppaa.

Punaisen Ristin mukaan Syyrian sisällissodassa on kuollut yli kaksisataatuhatta ihmistä, pakolaisia on yli neljä miljoonaa. Kaksitoista miljoonaa syyrialaista on pikaisen humanitaarisen avun tarpeessa.

Meneillään on toisen maailmansodan jälkeen suurin eurooppalainen kansainvaellus. Ihmiset pakenevat sotaa, sortoa, vainoa ja nälkää. Mitä sanoo tähän unohdetun kansan puolestapuhuja, perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo?

”Elintasosurffarit käännytettävä pikaisesti ja eriarvoistavat etuudet poistettava”, puoluesihteeri otsikoi tiedotteensa.

Italian rannikkovartiosto on joutunut viime ajat pelastamaan päätöikseen Välimerestä haaksirikkoutuneita pakolaisia tai poimimaan hukkuneita. Puoluesihteerin töykeät kielikuvat surffareista kuulostavat erityisen julmilta ja mauttomilta, kun seuraavalla sivulla nostetaan merestä hukkuneita lapsia, naisia ja miehiä.

Slunga-Poutsalon mielestä ”neljä viidestä laittomista maahan pyrkijöistä on 18–50-vuotiaita terveitä ja hyväkuntoisia miehiä”. Puoluesihteerin mukaan ”tämän ikäiset ja kuntoiset suomalaiset miehet puolustaisivat isänmaataan”.

Syyriaa on johtanut viisitoista vuotta Bashar al-Assad. Sitä ennen syyrialaisia tapatti hänen isänsä Hafiz al-Assad. Poika yritti tukahduttaa arabikevään mellakoita kovin ottein. Se johti neljä vuotta sitten raakaan sisällissotaan, jossa taistelivat al-Assadin joukot ja eri kapinallisryhmät.

Viime vuonna sotaan liittyi kalifaatin perustanut Isis, joka keskittyy murhaamaan kaikkia, unohtamatta Isisin mielestä väärällä tavalla uskovia muslimeja. Isisin sodankäyntitapoihin kuuluvat orjuuttaminen, ristiinnaulitsemiset ja mestaukset. Ne Isisin omat soturit, joille sotiminen ei enää maistu, Isis tappaa.

Syyriassa sotii siis vähintään kolme eri osapuolta, oletettavasti kuitenkin enemmän, ja ne kaikki värväävät sotilaita kovin kourin. Mikä joukkio näistä edustaa sitä isänmaata, jota Slunga-Poutsalon mukaan 18–50-vuotiaitten miesten olisi puolustettava?

Ei tietenkään mikään. Syyriassa ei sodita moraalisesti puolusteltavaa talvisotaa, jossa puolet ovat selvät.

Perustilanne on tämä: perheellä on päällään koko omaisuutensa. Pakolaiset pakkautuvat kumipaattiin ja suuntaavat öiselle, mahdollisesti myrskyävälle merelle.

Se on sitä heidän elintasosurffaustaan. He varmasti muistavat nämä hetket lopun elämänsä, jos henkiin jäävät. He yrittävät vaihtaa varman kuoleman kotimaassaan epävarmaan elämään vieraassa maassa.

Euroopan reunoilla raavitaan verisin kynsin rikkaitten ja hyvinvoivien muuria. Pakolaisten hätä on tarttunut myös suomalaisiin. Emme kai me sentään joudu tekemään mitään? Eivät niitten asiat meille kuulu. Sotikoot keskenään. Kohta alkaa keihäsfinaali.

Forssan kaupunginhallitus ei halunnut kaupunkiinsa pakolaisten hätämajoituskeskusta. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on ammatiltaan poliisi.

Hänen äänensä ratkaisi asian. Hänen mielestään hätämajoituskeskus lisäisi liikaa poliisien työtaakkaa rutiinirekisteröinteineen sun muineen.

Suomalaisilla on ainutlaatuinen kyky nähdä kauas, muttei koskaan pitemmälle kuin oman työvuoronsa päättymiseen. Eikä tämä koske vain poliiseja. Suomalaiset erottavat lillukanvarret suurista asioista ja keskittyvät intohimoisesti niihin lillukanvarsiin.

Pakolaiskeskusteluun puuttui myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö puheessaan suurlähettiläspäivillä. Hänen mielestään ”Eurooppaan tulijoiden joukossa on myös valitettavasti joitain niitäkin, joilla on pahat mielessään”.

Oletan presidentin viittaavan tietoihin, joitten mukaan Isis ujuttaa syyrialaisten pakolaisten joukkoon omia sotureitaan. Heistä tulisi uudessa asemamaassaan nukkuvia soluja.

Jos Isis soluttaa tuhannen pakolaisen joukkoon esimerkiksi yhden oman miehensä ja jos Suomeen saapuu tänä vuonna viisitoistatuhatta turvapaikanhakijaa, joista kymmenelletuhannelle myönnetään turvapaikka, niin täällä saattaisi olla siis vuoden kuluttua kymmenen Isisin nukkuvaa solua, pahat mielessään. Saattaisi.

Se ei tietenkään ole hyvä asia. Tämä monen oletuksen jatko-oletus ei myöskään ole peruste olla myöntämättä turvapaikkaa hädänalaiselle, eikä presidentti niin esitäkään.

Mittakaavan vuoksi kannattaa muistaa, että Suomessa oleskelee jo nyt vakituisesti noin seitsemänsataatuhatta ihmistä, pahat mielessään.

Sen verran Suomessa on rasisteja Suomen Kuvalehden Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan. Se on selvästi enemmän kuin Suomen suurin puolue sai ääniä viime eduskuntavaaleissa. Tämä määrä hirvittää ja hävettää.

Jari Tervo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija