tiistai 23. huhtikuuta 2013

Yle: Vantaan asuntomessujen rakentajaperheet kansainvälisiä

Yle: Vantaan asuntomessujen rakentajaperheet kansainvälisiä 23.4.2013

Vantaan asuntomessujen pientalorakentajat on valittu. Monessa messutalossa saadaan tuulahduksia eri kulttuureista. Alueelle nousee esimerkiksi suomalais-meksikolaisen perheen poltetun oranssin värinen Casa del Limon. Monessa talossa nähtänee myös tanskalaista designia.

Vuonna 2015 Vantaan Kivistössä pidettävien asuntomessujen pientalojen rakentajat on valittu. Valituista rakentajaperheistä monet ovat kansainvälisiä, sillä messualueelta tulee olemaan ainoastaan viiden minuutin junayhteys Helsinki-Vantaan lentoasemalle.

Alueelle nousee esimerkiksi suomalais-meksikolaisen perheen Casa del Limon eli sitruunatalo.

- Se tulee olemaan poltetun oranssin värinen, jossa on värikkäitä keraamisia laattoja. Se on sisustettu meksikolaisilla koriste-esineillä, kertoo Vantaan asuntomessujen projektijohtaja Sirpa Kallio.

Lähella oleva lentokenttä poiki kansainvälisyyden

Messuilla nähdään myös Tanska-talo, joka on tanskalaisten rakentama, sisustama ja suunnittelema. Alueella on myös Saksa-talo sekä saksalainen puutalo.

- Brysselistä takaisin Suomeen muuttava perhe halusi lähelle lentokenttää, ja he rakennuttavat Saksasta tuodun puutalon, Kallio kertoo.

Neuvotteluja käydään vielä myös pientalotonteista, joihin kaavaillaan tanskalaistyylisiä kaupunkipientaloja.

- Meillä oli hakuvaiheessa vieno toivomus kansainvälisyydestä, mutta päätös monikulttuurisuudesta tehtiin hakemusten perusteella. Lentokenttää lähellä oleva alue poiki kansainvälisiä hakemuksia paljon, Kallio sanoo.

- Yhden rakentajaperheen mies lähtee ainakin kaksi kertaa viikossa lentäen työmatkalle. Hän on tähän saakka ajanut Kouvolasta lentokentälle, mutta nyt perhe paluumuuttaa Vantaalle ja työmatka lyhenee hurjasti, Kallio mainitsee.

Kerrostaloasunto sisustettuna maahanmuuttajaperheelle

Asuntomessualueelle on tulossa myös kerrostalokohteita.

- Meillä on ajatuksena, että ainakin yksi asunto sisustettaisiin maahanmuuttajaperheelle. Heitä on monta prosenttia vantaalaisista, joten se olisi todellisuuden näyttämistä. Lisäksi se murtaisi ehkä ennakkoluuloja, sanoo Kallio.

Valitut pientalohankkeet edustavat kooltaan keskimääräisiä suomalaisia pientaloja. Myös erilaiset rakennusmateriaalit ja rakenneratkaisut pääsevät messutaloissa monipuolisesti esille.

- Mukana on esimerkiksi sellainen talo, jossa tulee asumaan kolme sukupolvea, Kallio mainitsee.

Messualueen katujen ja kunnallistekniikan rakentaminen alkaa tulevana kesänä ja talonrakentajat pääsevät tonteilleen huhtikuussa 2014.