Yle: Ylen tieto: Valtakunnansyyttäjä on ilmoittanut perustuslakivaliokunnalle haluavansa syyttää perussuomalaisten kansanedustajaa Juha Mäenpäätä 7.5.2020
Juha Mäenpään (ps.) syytesuojan murtamista vieraslajipuheiden takia käsitellään taas pian perustuslakivaliokunnassa.
Ylen tietojen mukaan valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on ilmoittanut perustuslakivaliokunnalle haluavansa nostaa syytteen kansanedustaja Juha Mäenpäätä (ps.) vastaan, jos eduskunta antaa luvan kansanedustajan syytesuojan murtamiselle. Mahdollinen syyte liittyisi Mäenpään eduskunnassa pitämään vieraslajipuheeseen.
Kaksi Ylen lähdettä vahvistaa, että Toiviaisen aikeesta ei jäänyt epäilystä perustuslakivaliokunnassa.
Kahden toisistaan riippumattoman lähteen mukaan Toiviaisen ilmoitus oli yksiselitteinen. Jos eduskunta avaa syytesuojan, hän syyttää.
Toiviaisen ilmoittama aie ei ole kuitenkaan virallinen juridinen päätös syytteen nostamisesta. Syyte voidaan nostaa vasta, jos eduskunta antaa syyttämisluvan.
Perustuslakivaliokunta on vaatinut valtakunnansyyttäjä Toiviaista ilmoittamaan etukäteen, aikooko hän syyttää Mäenpäätä, jos syyttämislupa tulisi.
Toiviaisen vastaus saapui perustuslakivaliokuntaan jo maaliskuun alussa. Perustuslakivaliokunnan arviointi syyttämisluvasta on kuitenkin jäänyt koronakriisin jalkoihin. Ylen tietojen mukaan asiaan palataan mahdollisesti ensi viikolla.
Perustuslakivaliokunta heitti pallon valtakunnansyyttäjälle
Syyttämisluvan käsittely perustuslakivaliokunnassa alkoi helmikuussa. Valiokunnan kuultavana käyneen Toiviaisen mukaan hänen oli haettava eduskunnalta syyttämislupa, vaikka syyteharkinta johtaisi syyttämättäjättämispäätökseen.
Perustuslakivaliokunta kuitenkin heitti pallon takaisin valtakunnansyyttäjälle.
– Haluamme tietää, mikä hänen ratkaisunsa asiassa on. Jos syyttämisluvan saatuaan valtakunnansyyttäjä toteaisikin, ettei hän syytä Mäenpäätä, se näyttäisi ulospäin kummalliselta, sanoi valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) STT:n mukaan helmikuussa.
Tapauksessa on kyse Mäenpään eduskunnassa pitämästä puheenvuorosta, jossa hän puhui ensin maahanmuutosta ja heti tämän jälkeen vieraslajien torjunnasta tavalla, joka rinnasti turvapaikanhakijat vieraslajeihin.
Esitutkinnan jälkeen poliisi katsoi, että Mäenpään on syytä epäillä syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Poliisi toimitti asian syyttäjälle syyteharkintaan. Mäenpää on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.
Syytteen nostamisesta päättää valtakunnansyyttäjä. Perustuslain mukaan kansanedustajan saa asettaa syytteeseen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden johdosta vain, jos viisi kuudesosaa eduskunnasta antaa sille suostumuksen.
Perussuomalaiset vastustaa syytesuojan murtamista. Perussuomalaisten äänet riittäisivät torppaamaan valtakunnansyyttäjän pyynnön.