maanantai 22. kesäkuuta 2015

Yle: Suomi kiristää pakolaispolitiikkaansa – kiintiö pienenee

Yle: Suomi kiristää pakolaispolitiikkaansa – kiintiö pienenee 22.6.2015
Yle: Pakolaisjärjestö torjuu muutokset kiintiöön: Suomen pitää kantaa vastuuta

Ylen tietojen mukaan hallitus on sopinut pienentävänsä pakolaiskiintiötä. Säästyvillä rahoilla Suomi aikoo huolehtia Suomeen siirrettävistä EU-turvapaikanhakijoista. EU taas vaatii jäsenmaitaan kantamaan lisää vastuuta.

Suomi aikoo vähentää pakolaisten vastaanottamista. Ylen useista lähteistä saamien tietojen mukaan hallitus aikoo pudottaa kiintiön takaisin 750:een. Vuosina 2014 ja kuluvana vuonna 2015 Suomi on ottanut vastaan reilut tuhat kiintiöpakolaista, kun aiemmin luku on ollut noin 750. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että pakolaisten vastaanottaminen säilyy vähintään viime vuosien tasolla.

EU valmistelee samaan aikaan pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden siirtoja jäsenmaihin. Hallitus suunnittelee, että Suomi selviäisi pakolaisten ja pakolla Suomeen siirrettävien turvapaikanhakijoiden huolehtimisesta samalla rahamäärällä kuin tähän asti kiintiöpakolaisista.

Pakolaiskiintiöstä sovittu alustavasti, päätös syksyllä

Ensi vuonna pakolaisten ja pakolla Suomeen siirrettävien turvapaikanhakijoiden määrä olisi hallituksen laskelmien mukaan reilu 1 000, suurin piirtein sama kuin kiintiöpakolaisten määrä nyt.

Suomi saisi EU:lta kahdessa vuodessa noin 800 turvapaikanhakijaa. Hallitus arvioi, että heistä noin 75 prosenttia saisi turvapaikan, eli heitä jäisi Suomeen noin 300 vuodessa. Lisäksi EU tarjoaisi Suomelle noin 300 kiintiöpakolaista. Heidät Suomi sisällyttäisi tulevaan 750 henkilön pakolaiskiintiöönsä. Ylen tietojen mukaan hallitus on alustavasti sopinut pakolaiskiintiön pienentämisestä, ja päätös on tarkoitus tehdä syksyllä.

EU taas on vedonnut jäsenmaihin, jotta nämä kantaisivat nykyistä enemmän vastuuta ja osoittaisivat solidaarisuuttaan EU-maihin pakeneville muuttajille ja Välimeren siirtolaiskriisin kuormittamille rantavaltioille.

Suomi tukee EU-linjaa, mutta ei ota lisää vastuuta

Hallituksessa on pyöritelty erilaisia laskelmia. Jos hallitus pitäisi pakolaiskiintiön ennallaan, ja ottaisi lisäksi EU:n Suomelle tarjoamat kiintiöpakolaiset ja turvapaikanhakijat, vastaanotettavien määrä olisi vuodessa noin 1 600. Jos Suomi pitäisi pakolaiskiintiönsä ennallaan mutta sisällyttäisi EU:n tarjoamat kiintiöpakolaiset siihen – ja siirretyt turvapaikanhakijat tulisivat sen lisäksi – Suomen vastuulla olisi noin 1 300 henkilöä. Hallitus on kuitenkin päätymässä siihen, että se ottaisi vuosittain vain tuhat ulkomailta tulevaa avuntarvitsijaa.

EU:n päätöksenteko turvapaikanhakijoiden siirroista on vielä kesken. Komissio ehdotti, että Välimeren rantavaltioiden muuttajatulvaa helpotettaisiin siirtämällä 40 000 turvapaikanhakijaa Italiasta ja Kreikasta muualle Eurooppaan. Lähi-idän leireiltä siirrettäisiin lisäksi 20 000 jo pakolaisstatuksen saanutta henkilöä EU-maihin, mutta heidän vastaanottamisensa olisi jäsenmaille vapaaehtoista.

Aluksi Suomi vastusti turvapaikanhakijoiden siirtoja ja sanoi kannattavansa vapaaehtoisuutta. Suomi kuitenkin ilmoitti olevansa valmis neuvottelemaan asiasta eikä aio asettua vastahankaan, jos enemmistö EU-maista on siirtojen puolella.

Maailman kriisit näkyvät Suomenkin rajoilla

Suomeen on tullut useimpiin EU-maihin nähden niukasti turvapaikanhakijoita. Eniten heitä tulee Saksaan ja Ruotsiin – Ruotsiin tuli vuonna 2014 peräti 80 000. Suomeen heitä tuli 3 000. Suomi arvioi, että tänä vuonna Suomen rajoille tulevien turvapaikanhakijoiden määrä kaksinkertaistunee.

Kiintiöpakolaisia Suomi taas on tähän asti ottanut väkilukuunsa nähden keskimääräistä enemmän. Kiintiöpakolaisilla tarkoitetaan kansainvälisten sopimusten perusteella pakolaisstatuksen saaneita henkilöitä, jotka ovat kaikkein hädänalaisimpia.


__________________________________________________

Yle: Pakolaisjärjestö torjuu muutokset kiintiöön: Suomen pitää kantaa vastuuta

Suomen pakolaisavun mukaan hallituksen suunnitelmat osuvat pahoin pitkäaikaisia kriisejä paenneisiin ihmisiin. Yle Uutisten tietojen mukaan hallitus aikoo pienentää vuosittaista pakolaiskiintiötä.

Suomen pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen on huolissaan hallituksen suunnitelmista, joiden mukaan vuosittainen pakolaiskiintiö olisi vastedes 750 ihmistä. Kyse on ihmisistä, joille YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on myöntänyt pakolaisstatuksen esimerkiksi kotimaassa tapahtuneen vainon takia.

– Suomen ei tulisi tehdä päätöstä, jossa olemassa oleva kiintiö ikään kuin joustaa vastaanottamaan EU:n tarjoamia kiintiöpakolaisia. Tilanteessa, jossa katsotaan globaalisti hyvin vaikeaa, kasvavaa pakolaistilannetta, niin lisävastuun jakaminen ja kantaminen tulisi tapahtua tämän olemassa olevan kiintiön lisäksi, Lehtinen sanoo.

Pakolaisapu siis toivoo, että EU:n tarjoamat sadat ihmiset otettaisiin nykyisen 1 050 kiintiöpakolaisen lisäksi. Suomi nosti taannoin pakolaiskiintiötä Syyrian sisällissodan takia. Jos kiintiötä leikataan, näkyy se monen elämässä.

– Tämä merkitsee sitä, etä ihmiset jotka jo ovat odottaneet, että saisivat turvaa, joutuvat odottamaan leiriolosuhteissa pidempään. Kiintiöpakolaisjärjestelmä Suomessa on vastannut pitkittyneisiin kriiseihin ja kohdistunut erittäin haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin, Lehtinen sanoo.

YK:n pakolaisjärjestö kertoi vastikään, että pakolaisten määrä on kasvanut nopeasti. Maailmassa oli viime vuonna 60 miljoonaa pakolaista, mikä on yli 8 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2013. Suurin osa pakolaisista on kehitysmaissa.

– Meillä EU-maina on enemmän resursseja ja mahdollisuuksia ottaa vastuuta kannettavaksi. Edelleen kun katsotaan Suomen tilannetta, niin katsotaan pieniä määriä tässä globaalissa kokonaisuudessa, Lehtinen toteaa.