perjantai 4. syyskuuta 2009

YLE: Kirkko: Ulkomaalaislain perhekäsityksen tulkinta on puutteellinen


YLE Uutiset:
Kirkko: Ulkomaalaislain perhekäsityksen tulkinta on puutteellinen
4.9.2009


Kirkkohallituksen lausunto hallituksesta esityksestä ulkomaalaislain muuttamisesta
(pdf)

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta
(pdf)

Osa hallituksen ehdottamista ulkomaalaislain muutoksista johtaa turvapaikan ja oleskeluluvan hakijoiden oikeusturvan heikkenemiseen, esittää Kirkkohallitus.

Varsinkin ulkomaalaislain perhekäsityksen tulkinta on Kirkkohallituksen mukaan puutteellinen, sillä se ei ota riittävästi huomioon hakijoiden lähtömaan tilannetta tai kulttuuria.

Hallituksen ulkomaalaislain muutosesityksen tavoitteena on vähentää turvapaikka-, oleskelulupa- ja perheenyhdistämismenettelyiden väärinkäytöksiä.

Kirkkohallitus pitää tärkeänä sitä, että oikeus perhe-elämään toteutuu riippumatta siitä, minkälainen oleskelulupa henkilöllä on. Perheen yhdistämiselle ei sen mielestä tulisi asettaa ehdotonta toimeentulovaatimusta tai edellytystä vuoden oleskelusta Suomessa. Myöskään suojelua hakevien työnteko-oikeuden sitominen henkilöllisyyden selvittämiseen ei tulisi johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen hakijan kannalta.

Hallituksen esitykseen hakijan suostumuksella tehtävästä oikeuslääketieteellisestä iänmäärityksestä Kirkkohallitus suhtautuu varauksella. Tutkimustulosten arvioinnissa tulisi sen mukaan huomioida YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n ohjeistukset.

_________________________________

Kirkkohallituksen lausunto ulkomaalaislain muutoksista:

Kirkkohallitus on antanut sisäasiainministeriölle lausunnon hallituksen esityksestä ulkomaalaislain muuttamisesta. Kirkkohallituksen mukaan osa ehdotetuista muutoksista johtaa turvapaikan ja oleskeluluvan hakijoiden oikeusturvan heikkenemiseen.

Kirkkohallitus kiinnittää lausunnossaan huomiota myös ulkomaalaislain perhekäsityksen tulkintaan, joka ei ota riittävästi huomioon hakijoiden lähtömaan tilannetta tai kulttuuria.

Hallituksen esityksen tavoitteena on vähentää väärinkäytöksiä turvapaikka-, oleskelulupa- ja perheenyhdistämismenettelyissä.

Kirkko haluaa turvata hakijoiden oikeudet perhe-elämään ja työhön

Hallituksen esityksen mukaan kansainvälistä suojelua tai oleskelulupaa hakevan suostumuksella voitaisiin jatkossa tehdä oikeuslääketieteellinen iänmääritys. Kirkkohallitus pitää ongelmallisena vapaaehtoisuuden toteutumista käytännössä. Se korostaa, että mikäli lääketieteellisestä iänmäärityksestä säädetään, tutkimustulosten arvioinnissa tulee huomioida YK:n pakolaisjärjestön eli UNHCR:n ohjeistukset.

Ulkomaalaislakiin ehdotetaan myös muutettavaksi säännöksiä, jotka koskevat perheen yhdistämistä ja kansainvälistä suojelua hakevan työnteko-oikeutta. Kirkkohallitus pitää tärkeänä sitä, että oikeus perhe-elämään toteutuu riippumatta siitä, minkälainen oleskelulupa henkilöllä on. Perheen yhdistämiselle ei pitäisi myöskään asettaa ehdotonta toimeentulovaatimusta tai edellytystä vuoden oleskelusta Suomessa.

Kirkkohallitus korostaa, että kansainvälistä suojelua hakevien työnteko-oikeuden sitominen henkilöllisyyden selvittämiseen ei tulisi johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen hakijan kannalta.