keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Savon Sanomat: Kari Kärkkäinen: Vaikea yhtälö

Savon Sanomat, kolumni: Kari Kärkkäinen: Vaikea yhtälö 6.1.2010

Espoon Sellon murhat ja kasvava työttömyys ovat yhtälö, joka voi kasvattaa rasismin aaltoa. Vihan lietsomista on varottava. Meidän suomalaisten on hyvä tutustua Suomessa asuviin maahanmuuttajiin. Sen jälkeen on helpompi arvioida heidän oikeutustaan asua maassamme.

Pelkkä tummaihoisuus ei kerro, miksi ulkomaalainen on Suomessa. Hän voi olla turvapaikanhakija, pakolainen, opiskelija, siirtolainen tai vain turisti.

Taloudellisesta lamasta huolimatta suomalaisten on kannettava vastuu globaalista maailmasta. Yksinkertaistaen voi sanoa, että jos kahvipakettimme maksaisi neljä euroa, meidän tarvitsisi tehdä vähemmän kehitysyhteistyötä ja ottaa vähemmän maahanmuuttajia. Maahanmuutto on osittain seurausta eriarvoisuudesta kansojen välillä.

Ruotsi on ottanut paljon ulkomaalaisia. Maa on hyötynyt työtätekevistä maahanmuuttajista. Myös meistä suomalaisista, jotka etenkin 1960-luvulla olimme aarre Ruotsin teollisuudelle ja kansantaloudelle.

Ruotsissa on tehty myös maahanmuuttopolitiikan virheet, joita Suomen on varottava. Maahanmuuttajalähiöiden perustaminen on johtanut yhteenottoihin kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä.

Pahimmillaan tällaisista lähiöistä on kadonnut ruotsalainen kantaväestö ja maahanmuuttajat elävät alueilla omien sääntöjensä mukaan. Tällaista on Suomessa vältettävä.

Turvallinen maahanmuutto perustuu paljolti siihen, että maahanmuuttajien on opittava suomenkieli ja kulttuuri.

Olen samaa mieltä puheenjohtajan Päivi Räsäsen esille nostamasta huolesta islamin leviämisestä niin Suomessa kuin koko Euroopassa, kun siihen liittyy myös radikaaleja levittäytymispyrkimyksiä ja sharia-laki.

Nykyisen lain mukaan maahanmuuttajan karkottaminen vaatii suuria rikoksia ja vankilassa istumista. Pääministerin pohdiskelut oleskeluluvan epäämisestä jatkuvien rikosten johdosta toivottavasti johtavat hallituksen antamaan esityksen ulkomaalaislain tiukentamiseksi. Oleskeluluvat on arvioitava uudelleen kansalaisuushakemuksen hylkäämisen jälkeen.

Keskeinen tekijä suomalaisen maahanmuuttopolitiikan luomisessa on maahanmuuttoviraston tulkitoineen. Niissä se on epäonnistunut useita kertoja viime aikoina, josta kertoo mm. egyptiläisen isoäidin tapaus. Kiireisin tehtävä on viraston henkilöstön lisääminen, mutta tietyt tarkennukset ulkomaalaislakiin ovat paikallaan.

Kirjoittaja on kristillisten kansanedustaja Varkaudesta.