sunnuntai 10. tammikuuta 2010

YLE: Suoraa puhetta: Teemana monikulttuurisuus

YLE: Suoraa puhetta manifesti numero 1/2010: Teemana monikulttuurisuus

"Eurooppalainen monikulttuurisuuspolitiikka on täysin epäonnistunut." Tähän johtopäätökseen ovat tulleet monet eurooppalaiset poliitikot, myös ne, jotka alun perin tätä politiikkaa toteuttivat. Suomessa monikulttuurisuus on virallisesti edelleen “ihanaa”, sitä tavoitellaan aktiivisesti, pohtimatta sen kummemmin, mitä sillä oikeasti tarkoitetaan.

Monikulttuurisuudesta puhutaan paljon, mutta sillä sanalla tarkoitetaan usein eri asioita. Meillä jaetaan tämän keskustelun osapuolet edelleen mustavalkoisesti “monikulttuurisuuden kannattajiksi” ja sen “vastustajiksi”.

Todellisuudessa kuva on monimutkaisempi. Jos puolustan afrikkalaistaustaisten musliminaisten ihmisoikeuksia heidän oman yhteisönsä kulttuuriperinteitä vastaan, olenko erilaisten ihmisten ja kulttuurien ystävä vai vihollinen?

Monikulttuurisuus on tuskin tullut ongelmaksi Euroopassa sen takia, että ihmiset ovat erinäköisiä, syövät erilaista ruokaa ja laulavat erilaisia lauluja. Ongelma on se, että monikulttuurisuudesta on tehty politiikkaa, joka suorastaan kehottaa maahanmuuttajia olemaan sopeutumatta heidän uusiin kotimaihinsa. Tämä politiikka ei yhdistä erilaisia ihmisiä, vaan erottaa niitä.

Eroja korostava monikulttuurisuus kohtelee ihmisiä kulttuurien tai uskontojen edustajina, ei ihmisinä. Sellaisen monikulttuurisuuden ystävät eivät ymmärrä, etteivät kulttuurit ole monoliittisia kokonaisuuksia, joihin niihin syntyneet ihmiset voidaan ikuisesti sulkea. Kulttuurit ovat eläviä ja muuttuvia, niitä ei tarvitse suojella väkisin ympäristön vaikutuksilta.

Demokraattisen oikeusvaltion perusperiaate on se, että ihmiset ovat tasavertaisia lain edessä, laki on kaikille sama. Monikulttuurisuuden nimissä tästäkin ollaan valmiita tinkimään. Jotkut haluavat Euroopassa siirtyä järjestelmään, jossa jokainen kulttuuriryhmä elää omien lakiensa mukaan. Tämä jo murentaa demokratian peruspilareita. Kuinka pitkälle me olemme valmiita menemään tällä tiellä, kenen oikeuksista tinkimään ja kuinka paljon?

On ihanaa, jos eritaustaiset ihmiset voivat elää rinnakkain, mutta ihmisten tasa-arvoa tulisi puolustaa enemmän kuin kulttuurien. Kulttuurien tasavertaisuudella ei voida oikeuttaa ihmisten erottelua ja eriarvoisuutta.

Iivi Anna Masso

---


Lotta Roti: identiteetistä ja monikulttuurisuudesta

Liian usein esitetään, että monikulttuurisuuden nimissä maalla ei saisi olla "maan tapaa" - että perinteisen kantaväestön kansallinen identiteetti, tapakulttuuri ja arvomaailma eivät saisi näkyä. Siinä, missä tällaisen normatiivisen monikulttuurisuuden puolestapuhujat pitävät arvossa vähemmistöjen identiteettejä ja kantavat huolta mahdollisuudesta harjoittaa omaa kulttuuria, he selittävät suomalaisuuden keinotekoiseksi topeliaaniseksi konstruktioksi, kaiken omaksi kuvittelemamme tuontitavaraksi ja kulttuurierot illuusioiksi. Tässä on toiseusfetisistinen ristiriita. Ei ole mitään syytä, miksi oma kieli, kulttuuri ja elämäntapa eivät olisi yhtä tärkeitä rakennuspuita meidän natiivien identiteetille kuin ne ovat vähemmistöjenkin edustajille. Itse kuvittelen, että kukaan ei ymmärrä tätä paremmin kuin maahanmuuttaja, jolle oma kulttuuri-identiteetti ei enää ole häntä ympäröivä itsestäänselvyys. Muistan hyvin Helsingin Sanomien artikkelin, jossa asenteellinen toimittaja oli kutsunut Zahra Abdullahin Kansallismuseoon ja yritti laittaa sanoja tämän suuhun suomalaisten kansallisen historian väheksymiseksi. Abdullah kuitenkin toteaa, että tällainen museo on tärkeä: jos suomalaiset eivät itse tallenna ja arvosta tällaista tietoa, ei sitä kukaan muukaan tee.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kansakunnassa ei olisi tilaa muualta tulleille tai että heidän olisi muututtava kantaväestön klooneiksi. Elävä kulttuuri ei tarvitse akateemisesti koulutettuja oikeaoppisen monikulttuurin kapellimestareita, vaan on aina saanut ja antanut vaikutteita kosketuksta toisiin kulttuureihin. Pensselisetä-ilmiö oli spontaania monikulttuurisuutta parhaimmillaan!

Kulttuurit ovat leimallisesti paikallinen ilmiö: amerikanitalialaisuus on oma alakulttuurinsa, joka poikkeaa eurooppalaisesta italialaisuudesta. Amerikanitaliaiset ovat osa sitä mielikuvien, myyttien ja kulttuuristen representaatioiden varastoa, jota sanotaan "amerikkalaisuudeksi". Samoin on laita suomalaisuuden - ja mielestäni tämä kansallisen kulttuurin joustavuus ja kulttuurin näkeminen käsitteellisenä työkalupakkina on avain keskenämme toimeen tulemiseen. Kantaväestön omaa identiteettiä korostavat liikkeet, joita tällä hetkellä on kaikkialla Euroopassa, toimivat mielestäni väärin korostaessaan aggressiivista erottautumista erilaisista ja "kovan kovaa vasten laittamista". On ilmiöitä, jotka on syytä torjua tarmokkaasti: uskonnollisen fundamentalismin vaatimukset ja kulttuuriset argumentit vähemmistöjen edustajien vähäisemmän oikeusturvan puolesta. Mutta kieltäytyessämme näkemästä vähemmistöjen edustajia yhtä moninaisina ja valintoja tekevinä ihmisinä kuin itsekin olemme ajamme itse asiassa heidät ekstremistien syliin. Tässä on luonnollisesti kysymys ennen kaikkea islamista: ihmisoikeuksiin ja demokratiaan kielteisesti suhtautuva ääri-islam on voimakas kilpaileva meemi, jos ihminen kokee, että muslimitaustainen ei voi olla yksi meistä, "oikea" eurooppalainen tai suomalainen.

Rasismista ja syrjinnästä puhuttaessa kannattaisi pitää asiat asioina. Erilaisten poliittisten kantojen vastustaminen ei ole rasismia. Ei ole rakenteellista rasismia, että joukkoliikennevälineen kuljettaja ei saa käyttää virkalakin sijasta "uskonnon vaatimaa" turbaania (toki näin voidaan tehdä, jos niin sovitaan) tai että eduskunta kieltäytyy hyväksymästä "kansallisen vähemmistön kulttuuri-itsehallintolakia", vaikka Helsingin yliopiston käyttämässä pääsykoe- ja kurssikirjassa (Johdatus sosiaalipsykologiaan) niin väitetäänkin. Ei ole ihme, että rasismista puhuminen ärsyttää ja kyllästyttää, jos rasismi venytetään käsittämään eriävät mielipiteet poliittisista kysymyksistä. Kuitenkin oikeaa rasismia, ihmisten epäreilua kohtelua etnisen tai kulttuurisen taustan vuoksi, esiintyy jatkuvasti ja se on syytä ottaa vakavasti.

---

Husein Muhammed: Maahanmuuton sijasta siirryttävä keskustelemaan monikulttuurisuudesta

Maahanmuuttokeskustelu junnaa paikallaan. Maahanmuuton puolustajat ja vastustajat ovat kaivautuneet asemiinsa, eikä toisen osapuolen kuulemista pidetä tarpeellisena. Meillä on juututtu siihen, että osa pitää monikulttuurisuutta rikkautena, toiset vitsauksena. Puolin ja toisin heitetään karkeita yleistyksiä maahanmuuton ongelmista tai hyödyistä. Kilvassa vain ääripäitä edustavat heitot saavat tarpeeksi huomiota.

Muissa kuin asioissa maahanmuuttotutkimuksessa akateemisesti ansioituneet tohtori Jussi Halla-aho ja professori Timo Vihavainen ennustavat länsimaiden tuhoa maahanmuuton, etenkin muslimien maahanmuuton seurauksena. Maahanmuuttotutkijat puolestaan paheksuvat heidän liioittelujaan. Maahanmuutosta keskustellaan ikään kuin ainoat vaihtoehdot olisivat joko sulkea rajat jokaiselta tulijalta tai raahata koko Afrikka suomalaisten elätettäväksi.

Lähes jokaiseen maahanmuuttajia koskevaan nettiuutiseen tulee satoja kommentteja maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivilta. He loistavat kuitenkin poissaolollaan, kun maahanmuutosta järjestetään seminaareja. Harva myöskään kirjoittaa omalla nimellään lehtiin. Toisaalta viime aikoina yhä harvempi on myöskään uskaltanut puhua julkisuudessa myönteisesti maahanmuutosta. Moni pelkää saavansa uhkailuja.

Muualla on jo ajat sitten siirrytty keskustelemaan maahanmuuton sijasta integraatiosta. Maahanmuuttokriittisillä kannanotoilla menestynee tulevissa eduskuntavaaleissa, mutta maahanmuutto Suomeen ei lopu, vaikka kuinka sitä vastustettaisiin: Jos turvapaikkapolitiikkaa kiristetään, maahanmuuttajia tulee Suomen kansalaisten puolisoina, työntekijöinä tai elinkeinonharjoittajina.

Suomessa ei voida onnistua maahanmuuttajien kotouttamisessa, elleivät maahanmuuton puolustajat ja vastustajat suostu keskustelemaan keskenään ilman puskista ampumisia. Halla-ahot ja vihavaiset on otettava mukaan keskusteluun, vaikka heidän liioittelujaan ei hyväksyttäisikään. Heikäläisistä tosin ani harva vaivautuu maahanmuuttoa tai kotoutumista koskeviin seminaareihin, joissa esitellään alan uusimpia tutkimuksia.

Tarvitaan syvällistä keskustelua maahanmuuton sijasta monikulttuurisuudesta, niin sen hyvistä kuin huonoistakin puolista. Monikulttuurisuus ei ole vain kiinalaista ruokaa tai somalinaisen huivi.

Haluammeko sellaista monikulttuurisuutta, joka hyväksyy minkä tahansa taustan omaavien yksilöiden hyväksymistä yhdenvertaisiksi suomalaisiksi? Vai haluammeko, että eri kulttuureista tulevat saavat omaan kulttuuriin vedoten vaatia itselleen erivapauksia? Pitääkö musliminaisen jäädä kotiin, koska hänen kulttuurissaan mies hoitaa perheen asiat kodin ulkopuolella?

Suomalaisten asenteissa on paljon parantamisen varaa, jotta esimerkiksi suomalaista hakijaa pätevämpi ulkomaalainen valittaisiin töihin. Maahanmuuttajia aliarvioidaan myös ns. suvaitsevaisten taholta suhtautumalla heihin saamattomina avuntarvitsijoina. Mutta myös maahanmuuttajista johtuvista ongelmista on voitava puhua.

Joidenkin maahanmuuttajaryhmien äänekäs vähemmistö vaatii itselleen erioikeuksia vetoamalla omaan kulttuuriin tai uskonnonvapauteen. Erivapauksien myöntämisellä ei kuitenkaan saada näitä ihmisiä kotoutumaan paremmin, vaan erivapaudet lisäävät maahanmuuttajien huonompaa sopeutumista yhteiskuntaan. Samalla erivapaudet koventavat kantaväestön asenteita maahanmuuttajia kohtaan. Myös sellaisia kohtaan, jotka tekevät kaikkensa sopeutuakseen uuteen kotimaahansa.

Suomalaisten on totuttava erinäköisiin ihmisiin. Mutta Suomen ei pidä luopua tasa-arvosta, ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja oikeusvaltioperiaatteesta. Nämä asiat kuuluvat myös tänne asettuville maahanmuuttajille, mutta heidät on myös opetettava kunnioittamaan näitä arvoja. Monikulttuurisuuden on tarkoitettava, että erilaisia ihmisiä hyväksytään, ei sitä, että sen varjolla sivuutetaan Suomen lakia tai ihmisoikeuksia.