perjantai 8. tammikuuta 2010

YLE: Vanhanen perää lukukausimaksuja ulkomaalaisille opiskelijoille

Ilta-Sanomat/STT: Matti Vanhanen vaatii maksuja ulkomaisille opiskelijoille 8.1.2010
YLE Uutiset: Vanhanen perää lukukausimaksuja ulkomaalaisille opiskelijoille

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) haluaa EU:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille lukukausimaksut.

Vanhanen sanoi Aalto-yliopiston avajaisissa, että korkeatasoisen yliopisto-opiskelun myynti tulisi sallia Aalto-yliopistossa mahdollisimman pian. Pääministerin mielestä nyt on tullut aika laajemminkin luopua allergiasta myydä suomalaista koulutusta lukukausimaksuin maailmalle.

Kehitysmaiden opiskelijoiden opiskelumahdollisuudet pitäisi Vanhasen mukaan varmistaa stipendijärjestelyin.

_______________________________

YLE Uutiset: Vanhanen perää lukukausimaksuja ulkomaalaisille opiskelijoille

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) toivoo, että yliopistokoulutuksen myynti EU:n ulkopuolisille opiskelijoille aloitetaan mahdollisimman pian. - On aika luopua allergiasta myydä suomalaista koulutusta maailmalle, Vanhanen sanoo.

Vanhanen otti kantaa asiaan Aalto-yliopiston avajaisissa pitämässään puheessa perjantaina.

Lukukausimaksut ovat ajankohtaisia seuraavalla hallituskaudella, Matti Vanhanen arvioi Yle Uutisille antamassaan haastattelussa.

- Toivon, että asia kirjataan seuraavaan hallitusohjelmaan, Vanhanen totesi.

Opetusministeri Henna Virkkusen (kok.) mukaan koulutuksen myynnin kokeileminen on jo alkanut. Hän odottaa kokeilujen leviävän laajamittaisiksi seuraavalla hallituskaudella.

Vanhanen painotti yritysyhteistyötä

Vanhanen muistutti avajaispuheessaan yliopistojen ja yrityselämän yhteistyön tarpeesta.

- Yliopistojemme on kyettävä vastaamaan globaalien yritysten tarpeisiin - elleivät ne siihen pysty, siirtyy niiden tutkimustoiminta pois Suomesta.

Vanhasen mukaan Aalto-yliopisto on konkreettinen vastaus globalisaation asettamiin haasteisiin. Hän kiitti elinkeinoelämään ja erityisesti liikemies Antti Herlinin panosta yliopiston synnyttämisessä.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen onnitteli juhlapuheessaan Aalto-yliopistoa ennakkoluulottomasta lähestymistavasta.

- Uuteen yliopistoon kohdistuvat odotukset ovat korkealla, varsinkin kun sen itsensä ilmoittamana tavoitteena on kohota maailmanluokkaan tekniikan, kaupan ja taideteollisuuden alalla vuoteen 2020 mennessä, Halonen sanoi.

Aalto-yliopisto on Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun muodostama yhteenliittymä. Se on aloittanut toimintansa vuoden alussa.