tiistai 4. lokakuuta 2011

HS: Turvapaikanhakijoita kolmannes viime vuotta vähemmän

Helsingin Sanomat/STT: Turvapaikanhakijoita kolmannes viime vuotta vähemmän 4.10.2011

Turvapaikkaa on hakenut Suomesta syyskuun loppuun mennessä 2 217 ihmistä. Hakijoiden määrä on kolmanneksen pienempi kuin samaan aikaan viime vuonna.

Maahanmuuttovirasto arvioi, että Suomesta hakee tänä vuonna turvapaikkaa runsaat 3 000 ihmistä. Viime vuonna hakijoita oli runsaat 4 000.

Eniten turvapaikkahakemuksia ovat tänä vuonna tehneet irakilaiset, somalialaiset, afganistanilaiset ja venäläiset. Syyrialaisten jättämät hakemukset ovat lisääntyneet merkittävästi.

Sen sijaan EU-kansalaisten tekemät hakemukset ovat vähentyneet.

______________________________________________

Verkkouutiset: Turvapaikanhakijoiden määrä edelleen viimevuotista pienempi

Suomesta haki Maahanmuuttoviraston mukaan turvapaikkaa tammi–syyskuussa 2 217 henkilöä. Kokonaishakijamäärä väheni 31 prosentilla edellisvuoden vastaavasta ajasta.

Turvapaikanhakijoista 120 oli yksintulleita alaikäisiä.

Vaikka koko alkuvuoden luvut laskua näyttävätkin, hakijamäärä on ollut keväästä lähtien lievässä kasvussa. Syyskuussa ylittyi ensimmäistä kertaa tänä vuonna 300 hakijan raja, kun Suomesta haki turvaa kuukauden sisällä 327 henkilöä.

Maahanmuuttovirasto ennakoi, että turvapaikanhakijoiden määrä ylittää 3 000 vuoden lopussa, jos vauhti jatkuu nykyisellä tasolla. Vuonna 2010 turvapaikanhakijoita saapui 4 018.

Irak, Somalia, Afganistan ja Venäjä suurimmat lähtömaat

Eniten turvapaikkahakemuksia tammi–syyskuussa tekivät irakilaiset (436), somalialaiset (255), afganistanilaiset (242) ja venäläiset (227). Syyrialaiset ovat nousseet uutena ryhmänä kymmenen suurimman hakijakansalaisuuden joukkoon. Syyskuun loppuun mennessä Suomesta haki turvapaikkaa 58 syyrialaista.

Merkittävimmin ovat vähentyneet EU-kansalaisten jättämät turvapaikkahakemukset. Syyskuun loppuun mennessä bulgarialaiset ja romanialaiset ovat jättäneet yhteensä alle 50 hakemusta. Viime vuonna molemmat olivat kymmenen suurimman hakijakansalaisuuden joukossa.

Päätöstilastoja on saatavissa toistaiseksi vain tammi–elokuun ajalta. Tuona aikana turvapaikkapäätös tehtiin 2 360 henkilölle. Heistä 35 prosenttia eli 836 henkilöä sai myönteisen päätöksen eli joko turvapaikan tai oleskeluluvan jollakin perusteella. Yksintulleiden alaikäisten kohdalla myönteisten päätösten osuus oli 69 prosenttia.

Turvapaikka myönnettiin sadalle henkilölle, joista yksi oli yksintullut alaikäinen.

Kielteisen päätöksen sai 55 prosenttia eli 1 291 henkilöä. Dublin-päätösten osuus kaikista päätöksistä oli 21 prosenttia.