Kaleva: Aika puhua rasismista

Kaleva, pääkirjoitus: Aika puhua rasismista 6.1.2013
Yle Uutiset: Rasismikeskustelua tulkitaan omista poteroista
Yle Näkökulma: Wali Hashi: Lottovoitto on lunastettu
Magma: Johanna Korhonen: Ruma ja vaikea r-sana

Ei ole mitään yhtä suomalaista tapaa suhtautua ulkomaalaisiin. Yhä useampi suvaitsee erilaisuuden, mutta edelleen on niitä, jotka kokevat muualta tulleet uhaksi.

Monelle suomalaiselle on kova paikka joutua käytöksemme tai asenteidemme vuoksi tapahtuvan arvostelun kohteeksi. Reaktio on usein niin tunnepitoinen, että se uhkaa peittää alleen itse asian.

Tämä tuli todistetuksi toimittaja ja kirjailija Umayya Abu-Hannan Helsingin Sanomissa (30.12.) julkaiseman ”Lottovoitto jäi lunastamatta” -kirjoituksen lehtien yleisönosastoilla ja verkon keskustelusivustoilla saamassa vastaanotossa.

Suomessa vuodesta 1981 lähtien asunut palestiinalainen Umayya Abu-Hanna kertoo kirjoituksessaan, miksi hän tyttärensä kanssa heitti hyvästit Suomelle pari vuotta sitten. Syy oli suomalaisten rasistisessa suhtautumisessa Umayya Abu-Hannan Afrikasta adoptoimaa mustaihoista tytärtä kohtaan. Tätä hän ei palautteen perusteella olisi saanut sanoa.

Umayya Abu-Hanna kertoo kirjoituksessaan, kuinka eräs noin 80-vuotias mummo oli todennut vuoden vanhalle tyttärelle: ”Saatanan neekeri!” ja kuinka hän koki tytärtään häväistyn noin kolmesti kuukaudessa tämän ihonvärin vuoksi.

Vaikka Umayya Abu-Hannan kertomus voi tuntua uskomattomalta, ei ole syytä epäillä, ettei hän olisi törmännyt rasismiin ja ettei hän olisi näin kokenut.

Jotkut kirjoituksen arvostelijoista pitävät loukkaavana sitä, että Amsterdamiin muuttanut Umayya Abu-Hanna antaa Hollannin asenneilmastosta ylistävän kuvan. Hollannilla on toki pitkät siirtomaa-ajan perinteet erilaisista kulttuureista, mutta rasistislähtöiset poliittiset murhat ja väkivallaniskut kertovat myös toisenlaisesta todellisuudesta.

Siinä ei ole uutta, että Suomessa ilmenee rasismia ja epäasiallista suhtautumista ihonväriltään erilaisia ihmisiä ja yleensä muualta muuttaneita kohtaan. Syrjintää kokevat myös oman maan vähemmistöt, romanit ja saamelaiset sekä jopa vammaiset ja muut jollakin tavalla valtavirrasta poikkeavat.

On kuitenkin muistettava, ettei ole yhtä ainoaa suomalaista tapaa suhtautua erilaisuuteen. Todennäköisesti suurin osa suomalaisista hyväksyy toisenlaiset ihmiset omine kielineen, kulttuureineen ja omintakeisine tapoineen. Ainakin ollaan sen verran hienotunteisia, ettei mahdollista epäluuloa tuoda julki.

Maahanmuuton mukana tullut erilaisuus on suuressa osassa maata vielä melko uusi asia, ja kestää aikansa ennen kuin siihen suhtaudutaan täysin luontevalla tavalla. Tämä ei tarkoita sitä, että oltaisiin rasisteja, vaan kysymys on kyvyttömyydestä vastaanottaa vieraita, uusia asioita ja ihmisiä. Eri kieli ja erilaiset tavat hämmentävät kunnes opitaan tuntemaan toisemme.

Rasismi on rikos ihmisyyttä vastaan ja siksi sitä ei saa hyväksyä missään muodossa. Tärkeintä on se, että asioista, vaikeistakin, puhutaan. Vain se auttaa lisäämään ymmärtämystä erilaisuutta kohtaan.

Siinä mielessä Umayya Abu-Hannan kirjoitus teki tehtävänsä. Se ainakin nostatti keskustelun suomalaisesta rasismista. Tästä on hyvä jatkaa.

_________________________________

Yle Uutiset: Rasismikeskustelua tulkitaan omista poteroista

Yle Uutiset kysyi maahanmuuttoon eri tavoin suhtautuvien yhteisöjen edustajilta, mitä hyötyä jälleen kerran leimahtaneesta maahanmuuttokeskustelusta on heidän mielestään ollut.

Toimittaja ja kirjailija Umayya Abu-Hannan viikontakainen lehtikirjoitus sai aikaan kosolti kärjekästä keskustelua lehdissä, blogeissa ja keskustelupalstoilla.

Palestiinalaistaustaista Abu-Hannaa on yhtäältä syytetty kiittämättömäksi, ja hänen lapselleen huudelleiden rasistien on väitetty olevan yksittäistapauksia. Toisaalta kirjailija on saanut tukea näkemyksilleen läpitunkevasta rasismista Suomessa, mikä sai perheen muuttamaan Hollantiin.

Keskustelua ja sen hyötyjä on tulkittu hyvin eri tavoin maahanmuuttoon myönteisesti ja kielteisesti suhtautuvissa yhteisöissä, käy ilmi Yle Uutisten haastatteluista.

"Vettä omaan myllyyn"

Palestiinaa tukevan Arabikansojen ystävyysseuran (Akys) puheenjohtaja Ilona Junka näkee keskustelun hyödyn siinä, että Abu-Hanna "räväytti auki tärkeitä asioita" kertoessaan, miten kirjailijan tummaihoista lasta on nimitelty halventavasti. Jungan mukaan hänen tuttavapiirinsä lapsilla on vastaavia kokemuksia.

- Se ei ole mitään hänen liioitteluansa, Junka sanoo.

Kirjoituksen synnyttämiä vastareaktioita Jungan on vaikea hyväksyä. Hän arvioikin, että keskustelu voi kasvattaa juopaa eri tavalla ajattelevien välillä.

- Voisi jopa kuvitella, että ne, jotka ovat maahanmuuttokriittisiä, saivat lisää vettä myllyynsä. Ja me, jotka suhtaudumme myönteisesti, saimme tukea omille näkemyksillemme, Junka pohtii.

"Vanhoja kliseitä"

Myös maahanmuuttokriittisen Homma ry:n hallituksen jäsen Teemu Lahtinen arvioi, että käynnissä oleva keskustelu voi kasvattaa kuilua. Mutta vain väliaikaisesti.

- Uskon, että lopulta dialogin kautta on pystytty taas lisäämään keskinäistä ymmärrystä toisen osapuolen argumenteille, Lahtinen vakuuttaa.

Lahtisen mielestä keskustelu on hyödyllistä, koska se lisää yleistä kiinnostusta ja tietämystä maahanmuutosta. Se taas tukee "järkevää" poliittista päätöksentekoa. Keskustelu on kuitenkin hänen mielestään ollut vanhojen kliseiden pyörittelyä.

- Itse en ole kiinnittänyt huomiota mihinkään uuteen argumenttiin, joka puolustaisi laajamittaista maahanmuuttoa tai monikulttuurisuutta, Lahtinen sanoo.

"Uusia sävyjä"

Maahanmuuttajia auttavan Suomen Pakolaisapu -järjestön toiminnanjohtaja Kim Remitz sen sijaan on havainnut keskustelussa uusia sävyjä.

Remitzin mielestä aiempaa analyyttisempi keskustelu avaa sitä, miten ihmiset itse kokevat rasismin ja syrjinnän. Kirjoituksessaan Abu-Hanna arvostelee myös omaa puoluettaan vihreitä.

- Lähinnä Umayyan jutussa kiinnitti huomiota se, miten hän puhuu liberaalista väestönosasta ja sen haluttomuudesta avata omia poteroitaan. Toivoisin, että keskustelu tässä suhteessa ehkä vähentää juopaa, koska se myös tältä osin tuo uusia sävyjä, Remitz toivoo.

Remitz kommentoi laajempaa keskustelua varovaisesti. Hän ei lähde arvioimaan, ketä keskustelu hyödyttää.

- Ehkä siitä tulee tarkempi käsitys, että mitä itse asiassa tarkoitetaan, kun puhutaan rasismista ja syrjinnästä.

"Väärillä urilla"

Hollannissa puoli vuotta työskennellyt Helsingin Perussuomalaisten nuorten toiminnanjohtaja Nuutti Hyttinen arvioi, että nyt vellova keskustelu saattaisi kaventaa näkemyseroja. Hänen mielestään keskustelun arvo on siinä, että Suomen ja Hollannin kotouttamistoimet ovat joutuneet vertailuun.

Hyttisen mukaan keskustelu on kuitenkin väärillä urilla. Hänen mielestään pitäisi puhua siitä, että Suomessa on eroja eri maahanmuuttajaryhmien sopeutumisessa. Hollannissa hän kertoo nähneensä maahanmuuttajia "kaikenlaisessa työssä erilaisilla työpaikoilla". Suomessa kotouttaminen on Hyttisen mielestä hoidettu väärin.

- Ihmisiltä ei ole edellytetty aktiivisuutta, eikä myöskään aktiivisuudesta ole palkittu millään tavalla. Maahanmuuttoviranomaisilla on tietty ennakkoasenne siihen liittyen, että mistä henkilö tulee Suomeen, Hyttinen väittää.

Kohti yhteisymmärrystä

Ilona Junka näkee maahanmuuttajat kulttuurisena rikkautena Suomelle. Kuilua toisinajatteleviin hän pienentäisi puhumalla entistä enemmän siitä, että Suomi tarvitsee työväkeä rajojen ulkopuolelta.

- Me saamme tänne nuoria käsiä, jotka tekevät niitä töitä, joita oma väkemme ei enää ehkä jaksa tehdä ja riitä tekemään, Junka haluaa viestittää.

Teemu Lahtisen mielestä avaimia parempaan yhteisymmärrykseen ovat mielipiteen ilmaisun vapaus ja yleiset hyvän keskustelun säännöt. Pallon hän heittää "vastustajalle".

- Tietysti olisi kiva, jos myös vastapuolella opeteltaisiin argumentoinnin sääntöjä, mutta kyllähän siitä pitkä matka on eteenpäin, Lahtinen sanoo.

Kim Remitz kaipaisi keskusteluun empatiaa, kykyä asettua toisen asemaan.

- Ehkä voisi lähteä siitä, mitkä asiat ovat meille kaikille yhteisiä ja miettiä, millä tavalla itse kokisi, jos olisi vastaavassa tilanteessa kuin sellaiset, joita yhteiskunnassa syrjitään, Remitz ehdottaa.

Nuutti Hyttinen kuroisi kuilua edelleen umpeen julkisilla pyöreän pöydän keskusteluilla, joissa näkemykset kohtaisivat.

- Nimenomaan julkisella keskustelulla asenteita saadaan muokattua ja ongelmia ratkaistua, Hyttinen uskoo.

_________________________________

Yle Näkökulma: Wali Hashi: Lottovoitto on lunastettu

Lottovoitto oli, kun rikas enoni Musse Hashi sanoi, että minun pitää lähteä sodan jaloista maailmalle. Somaliassa oli 90-luvulla alkamassa sisällissota. Ikäisilläni nuorilla miehillä oli vaara joutua taisteluun, joko hallituksen tai sissien puolelle. Lähdin melkein viimeisellä lennolla Mogadishusta. Tarkoitus oli lähteä pakolaiseksi Ruotsiin Moskovan ja Suomen kautta.

Lottovoitto oli, kun Venäjän ja Suomen rajalla rajavartija kysyi, mihin olen menossa ja kun ilmoitin, että Ruotsiin hakemaan turvapaikkaa, naisvartija kysyi, miksi en hae turvapaikkaa Suomesta.

Lottovoitto oli, kun Punaisen Ristin työtekijä Eeva toivotti tervetulleeksi Suomeen somalin kielellä Helsingin rautatieasemalla.

Lottovoitto oli, kun soitin vihdoin äidille ja kerroin olevani turvassa jossain paikassa, jonka nimi on Suomi.

Lottovoitto oli, kun huomasin ensimmäisen kerran elämässäni, että sain lääkkeitä, asunnon ja ruokaa, mitä monet pitävät itsestään selvänä.

Lottovoitto oli, kun nuorella pojalla, joka on elänyt katulapsena ja kengänkiillottajana Dhusamarebissa Keski-Somaliassa, oli yhtäkkiä mahdollisuus opiskella ja tehdä töitä ja ennen kaikkea olla turvassa.

Sitten alkoi mustan miehen arki Suomessa. Alussa ihmettelin, miksi ihmiset tuijottivat minua kadulla tai kahvilassa. Ajattelin että varmaan, koska olen komea, sillä olin tyypillinen nuori somali: pitkä, hoikka ja afro oli viimeisen päälle muhkea.

Pikkuhiljaa huomasin erehtyneeni. Tuijotus johtui siitä, että olin musta mies valkoisten ihmisten maailmassa. Ja tuijottajat olivat enimmäkseen miehiä, eivätkä he varmaan pitäneet minua komeana.

En ymmärtänyt alussa, miksi perääni huudeltiin päivittäin ja haastettiin riitaa. ”Saatanan neekeri", "saatanan somali" ja "saatanan kusipää” olivat ensimmäiset oppimani suomen kielen sanat. Yksi romanituttavani sanoi joskus, että kiitos Wali, kun tulitte. Nyt manne-sanan tilalle ovat tulleet neekeri, somali, rättipää ja pakolainen.

Somali-sanasta on tullut melkein kirosana. Sen takia melkein puolet ystävistäni, jotka tulivat samaan aikaan Suomeen, ovat lähteneet maasta pois. Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Englantiin.

Yksi heistä oli hyvä ystäväni Mahdi, joka vuonna 2010 joutui lähtemään eteläafrikkalaisen vaimonsa kanssa pois Suomesta rasismin takia.

"Minun on vaikea lähteä Suomesta, koska pidän Suomea kotimaana. Jumalan jälkeen Suomi on minulle elämä, eivätkä kaikki suomalaiset ole rasistisia. Sitä paitsi jos me koulutetut ja hyvin menestyneet tummaihoiset lähdemme pois rasismin takia, niin kuka rakentaa sillan suomalaisten ja niin sanottujen maahanmuuttajien välille? Mutta vaimon ja lasten takia minun on lähdettävä", sanoi Mahdi. Umayya Abu-Hannan kokemukset eivät ole yksittäisiä.

Mahdi palasi viime vuonna perheensä kanssa, enkä huomannut, että mediassa olisi kirjoitettu, kuinka Mahdin rakkaus Suomea kohtaan on tuonut hänet takaisin. Abu-Hanna sentään aiheutti kohun, kun hän kertoi rasismista, joka kohdistui hänen pieneen lapseensa ja häntä syytettiin kiittämättömäksi diivaksi, joka sai Suomelta kaiken ja lähti tyhmän rasismin takia pois.

Totuus on, että rasismista ei puhuta tarpeeksi ja eniten puhumista välttelevät ne, jotka rasismista kärsivät, koska vastaus on aina sama: Onko rasismia, jos kutsun sinua neekeriksi? Onko rasismia, jos en päästä sinua ravintolaan? Onko rasismia, jos väitän, että mustat raiskaavat ja islam on pedofiiliuskonto? Onko rasismia, jos en ota sinua töihin, vaikka sinulla on koulutusta ja osaamista?

En ole ikinä kuullut työnantajasta, joka olisi sanonut, että en ota sinua töihin, koska olen rasisti.

Tehdään yksi asia selväksi: Suomi muuttuu kansainvälisemmäksi. Suomen valtaväestön kasvu on nykyään kaksi prosenttia ja maahanmuuttajien kasvu on kahdeksan prosenttia. Yhdessä perheessä voi olla 4-8 lasta. Tulevaisuudessa on suomalaisia värillisiä ihmisiä, jotka edustavat eri taustaa ja uskontoa, ja ovat silti ylpeitä suomalaisuudestaan.

Abu-Hannan rasismiväitteet eivät ole liioiteltuja, rasismi on Suomessa nykyään pahempaa kuin 90-luvulla. Siksi täytyisi muistaa, että ihmiset ovat yksilöitä ja sormella osoittaminen ei palvele ketään.

Olen musta mies, somali, muslimi, pakolainen ja ennen kaikkea turkulainen, enkä ole lähiaikoina lähdössä mihinkään.

Wali Hashi
Kirjoittaja on freelancetoimittaja

____________________________________

Magma: Johanna Korhonen: Ruma ja vaikea r-sana

Ellei suomalainen keskustelu rasismista olisi niin surkeaa, se olisi hupaisaa. Käyttäisin sanaa surkuhupaisa, ellei itse aihe olisi niin vakava.

Ensin kirjailija, toimittaja Umayya Abu-Hanna kertoi Helsingin Sanomissa (HS 31.12.2012) suomalaisten käytännön rasismista. Sitten Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin katsoi tarpeelliseksi loukkaantua koko kansan puolesta ja moitti Abu-Hannaa, joka Appelsinin mielestä oli niin kovin epäkohtelias ja kiittämätön henkilö (IS 2.1.2013).

Nauroin ääneen, kun luin Appelsinin kirjoituksen ensimmäisen kerran. Minulle ei sataprosenttisena kanta- ja umpisuomalaisena ollut tullut edes mieleen, että Abu-Hannan pitäisi olla Suomelle eli muun muassa minulle kiitollinen työpaikoistaan ja vaaleissa äänestäjiltä saamistaan äänistä. Appelsinin mielestä Abu-Hannan tuli olla kiitollinen muun muassa medialle, joka oli julkaissut hänen kirjoituksiaan (pelkästä säälistäkö julkaisivat? Eikö kirjoituksissa ollut mitään mielenkiintoista?), ja vihreille, jotka olivat "ottaneet hänet mukaan" puolueeseen. Yleensä on toisin päin: puolueet ovat kiitollisia, jos joku haluaa liittyä ja antaa aikaansa ja osaamistaan puolueen käyttöön.

Mutta ei Suomessa, ei. Appelsinin kirjoitus oli parasta, mitä suomalaisessa rasismikeskustelussa on tapahtunut aikoihin. Se paljasti, että Suomessa ollaan aivan pihalla siitä, mitä rasismi on. Suomalaiset eivät osaa tai halua tunnistaa omaa rasismiaan.

Toisen henkilön nimittäminen "saatanan neekeriksi" on Suomessa vain "huonoa käytöstä", kuten Appelsin kirjoittaa. Tosi törkeää sitä vastoin on epäillä jotakuta "rasistiksi". Tälläkin uhalla pohdin, esittääkö Appelsin rasistisia näkemyksiä.

Rasismia on se, että ihmisiä luokitellaan jonkin ominaisuuden, kuten etnisen taustan, perusteella ryhmiin ja sitten määritellään näille ryhmille eri pelisäännöt - yksille huonommat kuin toisille. Se, että ulkomaalaistaustaiselta edellytetään herkeämätöntä kiitollisuutta työpaikasta mutta suomalaiselta ei, on rasismia. Se, että ulkomaalaistaustainen ei saisi esittää kritiikkiä Suomesta vaikka suomalainen saa, on rasismia. Se, että ulkomaalaistaustaisen pahat kokemukset mitätöidään julistamalla ne "yksittäistapauksiksi", on rasismia. Sekin, että samaan hengenvetoon vaaditaan häntä erikseen huomioimaan kaikki ne suomalaiset, jotka eivät ole nimittäneet hänen lastaan "saatanan neekeriksi" vaan pitäneet tätä "söpönä", on rasismia.

Tällä perusteella Appelsinin näkemyksiä voidaan pitää rasistisina: hän edellyttää Abu-Hannalta tämän etnisen taustan perusteella erilaista käyttäytymistä, oman asemansa hahmottamista ja asennoitumista kuin syntyperäisiltä suomalaisilta.

Rasismi ei edellytä erityistä tahallisuutta eikä pahaa tahtoa. Sen ei tarvitse olla erityisen suurieleistä eikä dramaattista. Päinvastoin, suuri osa kaikesta rasismista on maailman sivu ollut vain "luonnollisena" pidettyä ajattelua ihmisten välisistä eroista.

Appelsinin myöhemmät kommentit osoittivat, että rasismin käsite on hänelle edelleen epäselvä. Appelsin kummasteli (IS 3.1.) niitä palautteen antajia, joiden mielestä hänen olisi kannattanut jättää juttunsa julkaisematta."Eikö tämä, jos mikä, ole rasismia: kansalaisia siis pitää ylemmältä taholta varjella keskustelulta?", Appelsin kysyy.

Ei, se ei ole rasismia. Jos Appelsinin ei jonkun mielestä pitäisi kirjoittaa jostain aiheesta, kyseessä ei ole rasismi, vaan tämän henkilön pyrkimys rajoittaa Appelsinin sananvapautta. Aivan eri asia siis.

Rasismi on Suomessa ruma sana. Kaikki, joiden sanotaan osoittavan rasistisia asenteita tai toimivan rasistisesti, yleensä loukkaantuvat. Koska ketään ei Suomessa saa sanoa rasistiksi, keskustelu rasismista on totisesti vaikeaa.

Rasismi-sanaa pitäisi oppia käyttämään sen oikeassa merkityksessä. Rasismi on ihmisten luokittelua esimerkiksi etnisen taustan tai äidinkielen mukaan ja heidän eriarvoistamistaan sillä perusteella. Kun rasismi-sanan merkitys kirkastuu ja sitä opitaan vähitellen käyttämään oikein, myös rasismin ja rasistien tunnistaminen helpottuu.

Ensimmäinen askel on, että jokainen tutkii omaa ajatteluaan: jos ruskeaihoinen varastaa minulta lompakon, ajattelenko oitis, että ruskeaihoiset ovat rikollisuuteen taipuvaisia; jos romani parkkeeraa autonsa väärin, ajattelenko, että romanit ovat piittaamatonta porukkaa. Rasististen stereotypioiden purkaminen vaatii aktiivista työtä ja ajattelua aivan jokaiselta. Tervetuloa työhön!