perjantai 25. tammikuuta 2013

HS: Sodankylän paikallislehti julkaisi arveluttavan pilapiirroksen

Helsingin Sanomat: Sodankylän paikallislehti julkaisi arveluttavan pilapiirroksen 25.1.2013

Sodankylän paikallislehdessä Sompiossa julkaistiin torstaina pilapiirros, joka on herättänyt suuttumusta ja keskustelua rasistisuutensa takia. Vihaista palautetta on poikinut esimerkiksi sosiaalisen median kansainvälistä adoptiota käsittelevään ryhmään ja Sompion toimitukseen.

Piirroksesta myös tehtiin torstaina kantelu Julkisen sanan neuvostoon.



Pilapiirroksessa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama pitää käsiään presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Jyrki Kataisen olkapäillä. Ohessa on teksti "Kollegoissa valtiomiesainesta. 'Tokihan näistäkin neekerin sais!' "

Lehden päätoimittajan Jari Haavisto myöntää, että piirroksen rasistisuus on siinä ja siinä.

"Siinä rima väpäjää", sanoi perjantaina tavoitettu Haavisto Helsingin Sanomille.

Lehden toimituksen johto, kolme ihmistä, kävi Haaviston mukaan julkaisusta etukäteen keskustelua. Yksi ihminen vastusti julkaisua, mutta kaksi muuta, Haavisto mukaan lukien, halusivat julkaista piirroksen.

Haavisto silti myöntää, että piirros koettelee sananvapauden rajoja.

"Mutta poistuuko meiltä se rasismi sillä, että kun ei saa sanoa neekeri, niin ei ole rasismia. Meillä täällä Sodankylän alueella on paljon kaivostoimintaa ja kansainvälisiä yhtiöitä. Täällä yleensä kaivostoiminta on ollut siirtomaapolitiikkaa tai muuta vastaavaa. Ehkä tässä on meiltä pienimuotoinen kannanotto siihenkin suuntaan. Kaikkia näitä asioita mietimme, kun pohdimme julkaisua", Haavisto sanoo.

Hän kuitenkin myöntää, ettei Obama liity Lapin alueen kaivostoimintaan millään tavalla.

"Ja Obamahan ei ole neekeri vaan mulatti", Haavisto lisää.

Pilapiirroksen on tehnyt yli 30 vuotta Sompio-lehteen piirtänyt sodankyläläinen taiteilija Erkki Alajärvi.

Sompio-lehden johto ei Haaviston mukaan tavoittanut Alajärveä siinä vaiheessa, kun piirroksen julkaisua toimituksessa pohdittiin. Toimituksessa ei oltu aivan varmoja, mitä taiteilija oli piirroksellaan tarkoittanut.

Helsingin Sanomien toimittajan soitettua perjantaina Jari Haavistolle tämä soitti parin minuutin kuluttua takaisin. Tällä kertaa Alajärvi oli tavoitettu saman tien.

"Tämä on ollut tällaista vanhemman miehen huumoria. Alajärvi totesi, että Obama on humoristinen ja välitön ihminen. Samalla tyylillä Obama kohtaa muutkin ihmiset. Tämä on piirtäjän ihan omaa huumoria. Vähän erikoinen lähestymistapahan tämä hänen huumorinsa kyllä on", Haavisto sanoo.