torstai 31. tammikuuta 2013

Yle: Nuorten jyrkät maahanmuuttoasenteet voivat näkyä tulevaisuuden poliittisessa keskustelussa

Yle Savo: Nuorten jyrkät maahanmuuttoasenteet voivat näkyä tulevaisuuden poliittisessa keskustelussa 31.1.2013

Vaikka Suomen taloustilanne on vielä kaukana Kreikan tai Espanjan tilanteesta, voi äärioikeisto nousta Suomessakin vahvempaan asemaan, muistuttaa tutkija.

Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteilijät ovat mukana kaikkiaan neljässätoista Euroopan maassa tehtävässä tutkimuksessa, jolla kartoitetaan nuorten aikuisten kiinnostusta poliittisiin ääriliikkeisiin.

Suomessa kyselyt ja haastattelut tehdään Kuopiossa, Nurmeksessa ja Lieksassa. Työtä on pohjustettu keräämällä tietoa eri maiden oikeistopopulistisista liikkeistä.

Tutkimuksen Suomen osuutta johtava tutkija Vesa Puuronen muistuttaa, että oikeistopopulistisia liikkeitä on lähestulkoon kaikissa maissa.

- Vaikka ne eivät olisi hallitusvallassa, ovat ne siinä mielessä vaikutusvaltaisia, että ne asettavat esimerkiksi aiheita julkiseen keskusteluun. Unkarissa, Kreikassa, Saksassa ja Ranskassa keskustelu pyörii paljon oikeistopopulististen puolueiden esille nostamien teemojen ympärillä.

Puurosen mukaan tutkimusaihe on mielenkiintoinen, sillä maat ovat historialtaan hyvin erilaisia.

- Yhtenä selityksenä liikkeiden nousulle on pidetty demokraatisen toiminnan ja kansalaisyhteiskunnan lyhyttä perinnettä, jolloin ei ole syntynyt vastavoimia - erilaisia puolueita ja ryhmiä - jotka esittäisivät vaihtoehtoisia ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Mutta toisaalta liikkeitä on myös vanhoissa demokratioissa, ja silloin historian katkoksiin liittyvä selitys ei ole kovin uskottava.

Islamisoiminen ja eliitin valta pelon aiheina

Yhteistä monien maiden oikeistopopulistien ajattelussa on esimerkiksi islaminvastaisuus.

- Ajatuksena on, että on käynnissä sivilisaatioiden välinen taistelu tai jopa sota. Islamin vaaraa korostetaan ja epäillään, että yhteiskuntien johtava eliitti on tehnyt liiton, jolla saadaan islamisoitua Eurooppaa.

Toinen populistisia liikkeitä yhdistävä asia on käsitys kansan ja eliitin välisestä ristiriidasta.

- Siinä kansa kärsii ja eliitti nauttii kaikista eduista. Ja tämä nähdään syynä kaikkeen yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen.

Maahanmuutto on lähes aina asialistalla hyvin korkealla.

- Jos ajatellaan vaikka Suomen Perussuomalaisia, niin sielläkin on olemassa siipi, jota voi kutsua oikeistopopulistiseksi tai jopa äärioikeistolaiseksi. Sen keskeinen ajatus on maahanmuuttokriittisuus, johon liittyy rasistisia piirteitä. Unkarissa kritiikki kohdistuu puolestaan maan sisäisiin vähemmistöihin, kuten juutalaisiin ja romaneihin, jotka ovat asuneet siellä jo vuosisadat.

Arjen kokemukset voivat tukea käsityksiä

Puurosen mukaan monien nykyihmisten pinnan alta löytyy rasistista maailmankuvaa, jonka maahanmuuttajien tulo on vain paljastanut. Nyt esitetyt käsitykset ovat kuitenkin jo vuosikymmeniä vanhoja.

- Samat ajatukset - köyhyyden, työttömyyden ja asunnottomuuden johtuminen maahanmuutosta, on esitetty jo 70-luvulla maissa joissa on ollut maahanmuuttoa jo pidempään. Mutta aina osa ihmisistä uskoo siihen.

Puuronen huomauttaa, että tällaiset käsitykset vahvistuvat helposti arkikokemuksessa, vaikkei niissä perää olisikaan.

- Moni näkee että heidän elämänsä on huonompaa kuin maahanmuuttajien, tai ainakin he tulkitsevat niin.

Perussuomalaisten kannatuksen nousulle on edellytyksiä

Puuronen muistuttaa, että nuorten tilanne Suomessa on esimerkiksi Kreikkaa ja Espanjaa huomattavasti parempi.

- Espanjassa ja Kreikassa yli 50 prosenttia nuorista on työttömänä, Suomessa luku on alle 20. Myös opiskelijoiden asema Etelä-Euroopassa on huono; opintotuet ovat minimaaliset, asuntotilanne on kehno ja tulevaisuuden näköaloja ei ole. Jostain on silloin löydettävä toivoa elämäänsä.

Suomessa oikeistopopulistista liikehdintää kohtaan on siinä mielessä vähemmän pelkoja kuin muualla.

- Täytyy kuitenkin muistaa, ettei se ole kiinni vain taloudellisista, vaan myös maailmankuvallisista seikoista.

Puurosen mukaan tällä hetkellä tutkimusaineistosta on saatu vaikutelma, että maahanmuutto ja vähemmistökysymykset ovat pinnalla nuorten puheissa.

- Osa ihmisistä on omaksunut hyvin jyrkän näkemyksen ihmisten välisiin suhteisiin ja vähemmistöihin. Vaikka meillä ei mene taloudellisesti huonosti, nuorten ideologisessa ilmapiirissä on kaikki edellytykset esimerkiksi Perussuomalaisten kannatuksen nousuun. Tällä voi olla vaikutuksia Suomen politiikkaan ja koko yhteiskunnan tulevaisuuteen.