HS: Nasima Razmyar: Maahanmuuttaja ei halua paapomista

Helsingin Sanomat: Nasima Razmyar: Maahanmuuttaja ei halua paapomista 17.1.2013

Nasima Razmyar toivoo suomalaisten puuttuvan rasistiseen huuteluun.

Millaista on käydä koulua? Sitä kysyvät vasta Suomeen muuttaneen Nasima Razmyarin serkut kirjeessään.

Käpylän ala-astetta käyvä Nasima yrittää olla hehkuttamatta, miten paljon hän koulusta pitää. Sen sijaan hän raportoi, että koulun ruokalassa on näkkileipää ja hassuja, minikokoisia voirasioita.

Nasima kokoaa paketin, jossa on käytettyjä kyniä, kumeja ja vihkoja. Aikomus on lähettää ne kirjeen mukana, jotta serkut saisivat edes jotain opiskeluvälineitä.

Nasiman tyttöserkut kun elävät Afganistanissa Taleban-hallinnon alla, eivätkä saa käydä koulua.

Kirjeistä on lähes 20 vuotta aikaa. Nasima Razmyarista on varttunut 28-vuotias nainen, joka ei tunnu sopivan oikein mihinkään lokeroon.

Hän on suomalainen, joka asui vanhempiensa luona lähes kolmekymppiseksi saakka.

Hän on muslimi, joka on esiintynyt television tanssiohjelmassa.

Hän on myös maahanmuuttaja, joka haluaa päättää suomalaisten asioista.

Viime syksy oli suuria muutoksia täynnä. Hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon. Lisäksi hän muutti ensimmäiseen omaan kotiinsa ja yhteen poikaystävänsä kanssa.

Nasima oli aiemmin tapaillut miehiä, mutta pitänyt rajan tiukkana.

"En loisi vakavaa suhdetta mieheen, jonka kanssa en voisi kuvitella meneväni naimisiin."

Puolitoista vuotta sitten vastaan tuli sopiva kandidaatti. Jo ensivaikutelma oli hyvä, mutta ensimmäiset treffit ratkaisivat kaiken. Kesäisellä piknikillä Nasima mietti, voiko näin hyvää miestä olla olemassakaan.

Nasima Razmyar syntyi Kabulissa vuonna 1984. Isä oli virkamies, äiti toimittaja.

Perhe muutti Moskovaan, kun isä sai sieltä suurlähettilään paikan. Nasima oli viisivuotias.

Kabulista hänellä ei ole juuri muistikuvia. "Olen vain kuullut tarinoita ja nähnyt valokuvia."

Niissä valokuvissa on iloisia ihmisiä ja länsimainen tunnelma. Äidillä on nuoruudenkuvissaan mekkoja ja hihattomia paitoja.

1980-luvulla serkut kuuntelivat Madonnaa ja Michael Jacksonia. Afganistanissa kasvoi niin makeita viinirypäleitä ja mehukkaita granaattiomenoita, että isä muistelee niitä vieläkin.

Nasimalla oli täti, joka ajoi naisasiaa. Hän ilmoitti jo nuorena, että menee naimisiin vain, jos kunnolla rakastuu.

"Täti oli idolini. Hän oli vahva ja urasuuntautunut nainen. Hän opiskeli juristiksi ja työskenteli myös diplomaattina."

"Kun tyttöserkkujani tultiin kosimaan, täti muistutti aina, että ensimmäistä miestä ei ole pakko hyväksyä. Itse hän ei mennyt lainkaan naimisiin."

Vuonna 1992 valta vaihtui Afganistanissa ja olot muuttuivat levottomiksi. Myös Moskovassa oli sekavaa, koska Neuvostoliitto oli hajonnut.

Razmyarit eivät pystyneet palaamaan kotimaahansa, vaan hakivat turvapaikkaa Suomesta. Suurlähettiläsperhe muutti vastaanottokeskukseen ja myöhemmin omaan kotiin Käpylään.

Kahdeksanvuotias Nasima oli innoissaan uudesta maasta. Silti hän huomasi, että jokin muuttui.

"Enää ei ostettu vaatteita tavaratalosta vaan kirpputorilta. Monesta asiasta tingittiin, mutta minulle ja pikkuveljelle ostettiin aina Lauantai-karkkipussit."

Vanhemmat eivät ole näihin päiviin mennessä saaneet vakituisia töitä Suomesta. Työttömillä vanhemmilla oli kuitenkin aikaa lapsille: perheestä tuli poikkeuksellisen kiinteä.

Viikonloput ovat jääneet Nasiman mieleen erityisen lämpiminä.

"Äiti saattoi tehdä yhdelle aterialle meidän kaikkien lempiruokia. Äiti on huippukokki, jonka ruuissa on paljon munakoisoa, kesäkurpitsaa, lammasta ja garam masalaa."

Isä uskoi tyttärensä kykyihin ja kannusti tätä eteenpäin.

"Isä olisi halunnut minusta Afganistanin ensimmäisen naisministerin. Hän on aina sanonut minulle, että sinä pystyt, sinä teet ja sinä osaat."

Sitä asennetta Nasima on vaalinut. Vuonna 2010 hänet valittiin vuoden pakolaisnaiseksi ja hän osallistui Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan.

Tiukasti Koraania tulkitsevat eivät pitäneet ohjelmasta: kunnon musliminainen ei tanssi, eikä varsinkaan miehen kanssa, eikä varsinkaan televisiossa.

"Suomalaisilla oli afgaaninaisista se kuva, että he ovat hunnutettuja burkanaisia. Halusin näyttää, että on toinenkin puoli. Sen seurauksena sain kuulla julmia kommentteja."

Hän toivoo rauhaa ja kunnioitusta erilaisten tulkintojen välille.

"Minä kunnioitan niitä, jotka ottavat islamin säännöt kirjaimellisesti. Olisi hienoa, jos sama tapahtuisi toisinpäin."

Maahanmuuttajien asioissa Nasima on pitkän linjan asiantuntija. Hän tietää, että maahanmuuttajille huudellaan kaduilla ja busseissa.

"Jos joka toinen ihminen puuttuisi nimittelyyn, sitä olisi jo puolet vähemmän."

Itse hän ei koe kohdanneensa rasismia.

"Ei ole ollut ainakaan sellaista huutelua, jota olisin jäänyt pohtimaan."

Nasima työskentelee tällä hetkellä Sdp:n eduskuntaryhmässä ja tähtää seuraavissa vaaleissa eduskuntaan. Hän haluaisi olla edesauttamassa etenkin maahanmuuttajien kotoutumista.

"Esimerkiksi yrittäjäksi ryhtymistä voisi helpottaa. Maahanmuuttajat pitäisi saada tasa-arvoisesti muiden rinnalle, eikä heitä tulisi kohdella paapomista tarvitsevina objekteina. Huonoimmissa ääripäissä maahanmuuttajat nähdään seinäkoristeina tai sitten heihin suhtaudutaan niin, että lähtekää pois."

Yhden tärkemmistä opetuksista maahanmuuttajien asioissa Nasima sai ensimmäisenä koulupäivänään Käpylässä – juuri siellä, missä oli ruokalassa näkkileipää ja minikokoisia voirasioita.

Ensimmäinen tunti oli päättymässä, ja kielitaidotonta Nasimaa pelotti, milloin kello soittaa välitunnille.

"Tiesin, että kaikki juoksevat ulos ja minä jään yksin, koska minulla ei ollut kavereita."

Kello soi, ja kaikki tosiaan juoksivat ulos. Mutta Nasiman viereen tulikin Charlotte, vaalea tyttö, joka pyysi hänet mukaan.

"Välitunnilla hypimme narua ja nauroimme. Unohdin, että en osaa suomea. Yksi Charlotte voi muuttaa todella paljon."

Afganistanissa kirjeitä odottaneet serkkutytöt pääsivät myöhemmin kouluun ja ovat sittemmin opiskelleet yliopistossakin. Heidän onnensa oli juristitäti, joka opetti heitä Taleban-hallinnon aikaankin.

Tädille oli kova isku, kun naiset suljettiin koteihin. Hän oli yli 30-vuotias, eikä enää haluttu vaimo. Kun ura oli viety, häntä kadutti, ettei ollut perustanut perhettä.

Talebanien kukistuttua hänelle tarjottiin diplomaatin paikkaa, mutta se oli liian myöhäistä. Täti oli sairastunut syöpään, joka vei häneltä hengen viime vuonna.

Tärkeimmän asian hän ehti sanoa Nasimalle puhelimessa.

"Sinä kasvat ympäristössä, jossa voit tehdä mitä vain. Käytä hyväksesi se tilaisuus."