maanantai 14. tammikuuta 2013

Yle: Lisää afgaanipakolaisia Kokkolaan

Yle Keski-Pohjanmaa: Lisää afgaanipakolaisia Kokkolaan 14.1.2013

Kokkolaan saapuu uusia afgaanipakolaisia kuun puolivälissä. Kotouttamisessa on mukana farsinkielinen tulkki viikon ajan. Muutoin kotouttamisessa otetaan huomioon pikemminkin perhe- ja henkilökohtaisia kuin kulttuurisia seikkoja.

Pakolaisleiriltä Turkista Kokkolaan saapuu 32 henkeä: viisi lapsiperhettä sekä viisi yksinasuvaa aikuista. Heidät sijoitetaan asumaan eri puolille kaupunkia bussireitin varrelle. Kotouttamisessa on mukana farsinkielinen tulkki viikon ajan.

Pakolaisten vastaanottaminen vaatii jo etukäteen runsaasti yhteistyötä viranomaisten kesken. Toiminnanohjaaja Otto Salo uskomaalaistoimistosta sanoo kuitenkin, että pakolaisten kotouttamisessa lähdetään yksilöistä:

– Lähdemme siitä, että riippumatta siitä mistä ihmiset tulevat ja mitä kieltä puhuvat, kotouttamistoimet ovat samanlaisia. Enemmänkin katsotaan yksilöiden ja perheiden tarpeita.

Kalpeasti kalustetut asunnot

Pakolaisten asunnot ovat Otto Salon mukaan "kalpeasti kalustettuja": niissä on keittiön pöytä ja tuolit, sängyt ja petivaatteet sekä astioita "kuppi per nuppi" -periaatteella. Lisäksi on yhdet verhot, pari lamppua sekä siivousvälineitä ja hygieniatarvikkeita. Myös ruokaa on ensitarpeiksi.

Salo uskoo tulon olevan afgaaneille jonkinasteisen sokin:

– Ehkä eroja ei heti huomaa, vaan sitten kun on jonkin aikaa elänyt täällä.

Eroja syntyy Salon arvion mukaan vaikkapa tavasta huomioida naapureita: heitä tervehditään ja kutsutaan kylään, mikä ei suomalaisessa kulttuurissa ole kovin yleistä.

Tulevien pakolaisten islaminusko ei Salon arvion mukaan juuri näy päivittäisessä arjessa näy tai vaikuta tukitoimiin. Ulkomaalaistoimiston näkemyksen mukaan uskonto on perheen oma asia niin pakolaisilla kuin kantaväestölläkin.

Kokkolassa on jo entuudestaan muutama afgaaniperhe, ja afgaaneja on myös Pietarsaaressa ja Kruunupyyssä. Kokkolassa asuu nyt lähes 300 pakolaista, muun muassa sudanilaisia, burmalaisia, irakilaisia ja albaaneja.

Mistä on kyse?
- Kokkolaan saapuu tammikuussa 32 afgaanipakolaista pakolaisleiriltä Turkista
- Kotouttamisessa tukena on muun muassa farsinkielen tulkki
- Kokkolassa on nyt noin 300 pakolaista