torstai 24. tammikuuta 2013

Yle: Maahanmuuttajat kaikkoavat leipäjonoista, lapsiperheet yleistyvät

Yle Uutiset: Maahanmuuttajat kaikkoavat leipäjonoista, lapsiperheet yleistyvät 24.1.2013

Helsingin Myllypuron leipäjonon asiakasmäärät ovat pysyneet samanlaisina viime kesästä lähtien. Herttoniemen seurakunnan järjestämässä leipäjonossa käy yhdellä jakokerralla 700 - 1 700 avuntarvitsijaa. Elintarvikkeiden jako on kolme kertaa viikossa. Viime kesänä koettiin päiviä, jolloin 2 000 avuntarvitsijaa jonotti elintarvikkeita.

- Viimeisen kahden vuoden aikana maahanmuuttajataustaisten avuntarvitsjoiden määrä on selvästi vähentynyt, mutta vastaavasti lapsiperheiden määrä on kasvanut, Herttoniemen seurakunnan vapaaehtoistyön vastaava Sinikka Backman kertoo.

Syytä maahanmuuttajataustaisten henkilöiden vähentymiseen ei ole tiedossa. Backman sanoo, että vielä kymmenen vuotta sitten lapsia ei näkynyt leipäjonossa, mutta tänä päivänä jo kolmannes asiakkaista on lapsiperheitä. Yksikin on liikaa, Backman sanoo.

Leipäjonoihin saapuu ihmisiä ympäri Helsinkiä. Myös työssäkäyviä tapaa jonoissa. Backmanin mukaan pääkaupunkiseudun kalleus ja pieni palkka pakottavat ihmisiä hakemaan lisätukea leipäjonoista.

Opiskelijoita asiakkaina entistä enemmän

- Avuntarvitsijoiden määrä on kasvanut selvästi viime keväästä. Silloin yhden jakokerran aikana oli maksimissaan 1 500 ihmistä jonossa, nyt ihmisiä on jo lähes 2 300, Lahja ja Veikko Hurstin laupeudentyö -yhdistyksen johtaja Heikki Hursti kertoo leipäjonon nykytilanteesta.

Yhdistys jakaa kaksi kertaa viikossa elintarvikkeita ja kerran vaatteita Helsinginkadulla sijaitsevassa jakelupisteessä.

- Vaikka väkimäärä on noussut vuoden takaisesta, on hienoa huomata, kuinka uusia ruoan ja vaatteiden lahjoittajia löytyy. Ne ovat muun muassa kauppaketjuja ja isompia yrityksiä. Lisäksi vapaaehtoisia olisi tulossa toimintaan mukaan enemmän kuin voimme ottaa vastaan, Heikki Hursti sanoo.

Hänen mukaansa silmällepantavaa on se, että opiskelijoita on yhä enemmän ruoka- ja vaatejakelun asiakkaina. Hursti on tavannut opiskelijajärjestöjen edustajia viime aikoina ja he ovat sopineet, että opiskelijoiden määrän kehitystä leipäjonoissa tarkkaillaan.