keskiviikko 26. marraskuuta 2014

STT: Uskonnollisilla yhteisöillä tärkeä rooli maahanmuuttajien kotoutumisessa pääkaupunkiseudulla

STT: Uskonnollisilla yhteisöillä tärkeä rooli maahanmuuttajien kotoutumisessa pääkaupunkiseudulla 26.11.2014

Helsingin, Espoon ja Vantaan monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnat sekä Etelä-Suomen etnisten suhteiden neuvottelukunta tapaavat 27. marraskuuta yhteiskokouksessa Helsingin kaupungintalon juhlasalissa. Tilaisuuteen odotetaan yhteensä noin 80:tä kuntien, järjestöjen ja luottamuselinten edustajaa. Kokoukseen osallistuu myös Diakonissalaitoksen Jyvä-hanke, jolla edistetään järjestöjen tekemää kotouttamistyötä.

Tänä vuonna kokouksen teemana on kaupunkien yhteistyö kotouttavaa työtä tekevien uskonnollisten yhdistysten kanssa. Tilaisuudessa kartoitetaan nykyiset yhteistyömuodot ja -kumppanit sekä pohditaan konkreettisia toimia entistä vaikuttavamman yhteistyön saavuttamiseksi.

”Uskonnollisten yhteisöjen johtajahahmojen ja kunnan edustajien hyvä yhteistyö on yksi olennainen tekijä maahanmuuttajien kotouttamisessa. Yhteisöjen vaikutusvalta on usein suuri, ja niiltä saa monenlaista tukea ja ohjausta eri elämäntilanteissa, joten avoin vuoropuhelu on erittäin tärkeää”, Helsingin kaupungin maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö Ilkka Haahtela sanoo.

Kokemuspohjaa Isosta-Britanniasta

Tilaisuuden vieraspuhujaksi saapuu Lontoon yliopiston professori Adam Dinham, joka kertoo brittiläisen yhteiskunnan kokemuksista ja erehdyksistä uskonnollisten yhteisöjen kanssa tehdyssä kotouttamistyössä.

Lisäksi kuullaan Åbo Akademin tutkija Tuomas Martikaisen puheenvuoro uskontodialogin ja paikallisten verkostojen merkityksestä sekä Etelä-Suomen ETNO:n tilaama Joonas Timosen selvitys uskonnollisten yhteisöjen tekemästä maahanmuuttajien kotoutumista edistävästä työstä Uudellamaalla.

Tilaisuudessa puhuu myös Helsingin sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen, Helsingin maahanmuutto- ja kotoutumisasioiden neuvottelukunnan puheenjohtaja Matias Turkkila ja Vantaan monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Sodhi Ranbir.

”Suomeen muuttaja tarvitsee elävän yhteyden omaan kulttuuriinsa ja uskonto tuo sitä. Mutta on tärkeätä, että myös me tutustumme eri kulttuureihin ja uskontoihin. Uskontojen dialogi on yksi yhteiskuntien rauhanomaisen kehityksen merkittävimpiä takeita”, Viljanen toteaa.

Taustatietoa

Helsingin maahanmuutto- ja kotoutumisasioiden neuvottelukunta, Espoon monikulttuuriasiain neuvottelukunta ja Vantaan monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta ovat tavanneet vuosittain jo vuosikymmenen ajan.

Neuvottelukunnat seuraavat maahanmuuttoon ja monimuotoisuuteen liittyvien linjausten toimeenpanoa, kaupungin palveluiden kehittämistä ja yhdenvertaisuuden toteutumista palveluissa ja henkilöstössä. Neuvottelukuntatyöskentely yhdistää valtuuston poliittisten puolueiden edustajia ja toimeenpanevia virkamiehiä.

Neuvottelukuntien mandaattiin kuuluu myös kotoutumisaiheiden nosto yhteiskunnalliseen keskusteluun.