torstai 20. marraskuuta 2014

Yle: Paleface: 100-vuotiaan Suomen pitäisi muistaa alkuperäiskansansa

Yle: Paleface: 100-vuotiaan Suomen pitäisi muistaa alkuperäiskansansa 20.11.2014

Musiikin kautta on mahdollisuus saada näkyvyyttä tärkeissä asioissa. Saamelaispolitiikkojen lausunnot tärkeistäkin teemoista jäävät usein vähille kuulijoille. Musiikki voisikin olla keino jakaa asioita useammille ja vaikeallekin kohderyhmälle: nuorille. Suomalainen ja saamelainen räppäri ovat yhtä mieltä: musiikin kautta myös saamelaiskysymykset voivat saada uudenlaista huomiota.



Helsinkiläinen Karri Miettinen alias Paleface haluaa nostaa musiikillaan esiin tärkeitä yhteiskunnallisia asioita. Ja yksi näistä on saamelaisten asia.

– Kaikkia saamelaisia ja muitakin pohjoisen asukkaita huolestuttavat nämä jo alkaneet kaivostoiminnat. Ja koko ajatus siitä, että koko Suomi täynnä tilkkutäkkinä täynnä erilaisia kaivosvaltauksia

Palefacen mukaan esimerkkejä kaivoateollisuuden epäonnistumisista löytyy Suomestakin.

– Talvivaaran esimerkin pitäisi osoittaa, että meidän pitäisi todella varovaisia olla tämän asian suhteen.

"Taitavat nuoret usein kuunnella artisteja enemmän poliitikkoja"

Saameksi räppäävä saamelainen Ailu Valle pääsi Palefacen kanssa esiintymään Suomen populaarimusiikin pyhättöön, Tavastia-klubille Helsinkiin. Ailu on mukana Palefacen uudella levyllä kappaleessa "Jostain paljon kauempaa". Kappalessa räppäävät Paleface ja Ailu ja lisäksi mukaan on sekoitettu saamelaisen legendan Nils-Aslak Valkeapään joikua.

Ailu Vallen musiikissa keskeistä on kritiikki nykyistä rahan ympärillä pyörivää markkinataloutta kohtaan. Vallen mukaan ratkaisu nykyihmisen ongelmiin voisi löytyä perinteisestä luontosuhteesta ja alkuperäiskansojen maailmankuva. Valle ottaa teksteillään vahvasti kantaa ja uskoo Palefacen tavoin, että musiikin avulla viesti uppoaa ihmisiin paremmin kuin virallisilla tiedonannoilla.

– Taitavat nuoret usein nykyään kuunnella artisteja enemmän poliitikkoja. Sieltä kuuluu ääni, jossa on enemmän järkeä kuin nykyisillä politiikoilla, pohdiskelee Ailu Valle.

Paleface: Suomessa suvaitaan kaikenlaista toimintaa

Paleface on huolissaan nykymaailmassa, jossa kaikkea tulisi suvaita. Jopa suoranainen rasismi on tavallista nyky-Suomessa. Paleface onkin huolissaan, miten ilmapiiri vaikuttaa vähemmistöihin.

– Suomessa suvaitaan kaikenlaista toimintaa. Kyllä todella päättäjienkin pitäisi katsoa peiliin siinä kohtaa, että tällaista toimintaa pyörii täällä.

– Kun Suomen 100-vuotisjuhlatkin lähestyvät niin meidän on aika nostaa kaikkia alkuperäiskulttuureja mitä Suomessa on, toteaa Paleface lopuksi.