perjantai 21. marraskuuta 2014

Yle: Kiinalaiset ovat löytäneet Etelä-Karjalan

Yle: Kiinalaiset ovat löytäneet Etelä-Karjalan 21.11.2014

Kiinalaiset ovat löytäneet Suomesta Helsingin ja sieltä heitä valuu muualle Suomeen, etenkin Saimaan alueelle. Myös Lappeenrannan teknillisen yliopiston opiskelijoiden perheenjäseniä matkustaa paikkakunnalle. Heidän kauttaan tietoa Suomesta leviää muualle Kiinaan.

Kiinalaiset matkailijat ovat tänä vuonna löytäneet Etelä-Karjalan. Kesäkuukausina maakunnassa yöpyi lähes 500 kiinalaismatkailijaa, mikä on lähes tuplasti edelliskesää enemmän. Vielä syyskuussakin Aasiasta tulleiden matkailijoiden yöpymiset nousivat lähes 12 prosenttia.

Lappeenrannan matkailuneuvontapäällikkö Tuula Paakkonen uskoo yliopiston vaikuttavan tilanteeseen.

– Myös opiskelijoiden perheenjäseniä matkustaa paikkakunnalle. Heidän kauttaan tietoa Suomesta leviää muualle Kiinaan.

Esimerkiksi elokuussa järjestetty kansainvälinen seminaari toi kiinalaisia liikemiehiä ja heidän perheitään Lappeenrantaan. Myös opiskelijoiden perheenjäseniä matkustaa maakuntaan ja käyttää palveluita.

– Heidän kauttaan sana kiirii eteenpäin, Paakkonen kertoo.

Lappeenrannan markkinointiviestintäpäällikkö Mirka Rahman laskee kiinalaisten olevan tällä hetkellä venäläisten jälkeen suurin matkailijaryhmä.

– Kiinalaiset ovat löytäneet Suomesta Helsingin ja sieltä heitä valuu muualle Suomeen, etenkin Saimaan alueelle.