torstai 13. marraskuuta 2014

Yle: Nurmijärvi päätti ottaa vastaan kiintiöpakolaisia

Yle: Nurmijärvi päätti ottaa vastaan kiintiöpakolaisia 13.11.2014

Nurmijärvi on päässyt viimein päätökseen kiintiöpakolaisten ottamisesta. Kunnanvaltuusto päätti keskiviikkona, että kunta ottaa vastaan parinkymmenen vuoden tauon jälkeen 20-25 kiintiöpakolaista.

Nurmijärvi on pitkään ollut ainoa Keski-Uudenmaan kunta, jossa kiintiöpakolaisia ei ole. Etenkin pakolaisten ottamista vastaan ovat haranneet perussuomalaiset. Yli 20 vuoden tauon jälkeen kunta on nyt viimein ensi vuonna ottamassa vastaan 20-25 kiintiöpakolaista.

Kunnanvaltuusto äänesti asiasta keskiviikkona. Valtuutetuista 38 oli pakolaisten ottamisen kannalla ja 12 esitti pakolaissopimuksen hylkäämistä. Pakolaisten ottamista vastaan äänestivät perussuomalaiset, kolme kokoomuslaista, kaksi keskustalaista ja yksi sosiaalidemokraattien valtuutettu.

– Keskustelu oli ennakko-odotuksiin nähden aika lyhyt, sillä asiasta pidettiin vain seitsemän puheenvuoroa. Nyt päätös on tehty ja seuraavaksi aletaan tosissaan valmistella asioita, että kaikki tulee menemään mahdollisimman sujuvasti, sanoo valtuuston puheenjohtaja Petri Kalmi (kok.).

Ensimmäisen vastaanottoerän jälkeen kunnassa arvioidaan kotoutumisprosessin onnistumista sekä päätetään kanta tuleviin kiintiöihin. Tarkoituksena on ottaa toiset parikymmentä kiintiöpakolaista vuonna 2019.

Nurmijärveltä turvapaikan on saanut kunnan historian aikana vain kaksi ihmistä.