tiistai 11. marraskuuta 2014

Kansan Uutiset: Esitys lukukausimaksuista piilorasismia?

Kansan Uutiset: Esitys lukukausimaksuista piilorasismia? 11.11.2014

”Suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa tuntuu tällä hetkellä olevan valmiutta ajatella, että kansalaisia sorretaan maahanmuuttajien kustannuksella.”

Hallitus esittää lukukausimaksuja EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelta tuleville korkeakouluopiskelijoille.

Tampereen yliopistossa tohtorikoulutettavana oleva Mikko Poutanen pohtii Politiikasta.fi -verkkolehdessä, mitä on ehdotuksen takana, koska rajatun kokeilun tulokset eivät sitä puolla eikä Suomi ole haluttu maa korkeakoulutuksen piirissä. Todellisia kustannuksiakaan ulkomaalaisista tutkinto-opiskelijoista ei suomalaiselle yhteiskunnalle aiheudu. Kelan tukia he eivät saa. Ainoa etuus, josta ulkomaalainen tutkinto-opiskelija nauttii, on maksuton koulutus.

Poutanen kysyykin, ”voisiko demareiden hallitseman opetus- ja kulttuuriministeriön tuoretta lukukausimaksuesitystä sitten ymmärtää populistisena siirtona vaalien lähestyessä?”

”SDP on tutkimusten mukaan menettänyt perinteistä äänestyspohjaansa perussuomalaisille. Lisäksi suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa tuntuu tällä hetkellä olevan valmiutta ajatella, että kansalaisia sorretaan maahanmuuttajien kustannuksella. Tässä mielipideilmapiirissä ei liene vaikeaa löytää tukea ajatukselle, että juuri ulkomaalaisten opiskelijoiden tulisi maksaa tutkinnoistaan.”

Poutanen panee merkille, että oppositio on hallituksesta irtaantuneita vasemmistoliittoa ja vihreitä lukuun ottamatta ollut hiljaa liittyen hallituksen esitykseen. Keskusta on jo pitkään pitänyt lukukausimaksuja tarpeellisina ja perussuomalaisten joukosta tuskin löytyy merkittävää vastustusta nimenomaan ulkomaalaisten opiskelijoiden laskuttamiseen, Poutanen pohtii.