Yle: Maahanmuuttajavanhempien traumat heijastuvat myös lapsiin

Yle: Maahanmuuttajavanhempien traumat heijastuvat myös lapsiin 11.11.2014

Kun äitiä ja isää piinaavat sekä menneisyyden traumat että epätieto tulevasta, voivat lapset jäädä liian vähälle huomiolle. Vastaanottokeskusten kanssa hätiin on sännännyt Ensi- ja turvakotien liitto, jotta perheen pienimmät saavat sen mitä eniten tarvitsevat.

Kun Mustafa Jasim Hanoon ja Israa Hasan Seed lapsineen tulivat Irakista Suomeen puolitoista vuotta sitten, takana oli pitkä pelon aika. Mustafan veli oli surmattu ja mies itsekin jo kertaallen kidnapattu. Pakoon kotimaasta oli päästävä keinolla millä hyvänsä.

– Irakista on vaikea päästä pois, mutta rahalla saa kaiken. Mitä enemmän maksaa, sen helpommin pääsee myös pois, perheen pää muotoilee.

Paikka Metsälän vastaanottokeskuksessa Helsingissä oli pelastus niin heille kuin monelle muullekin perheelle. Aluksi ilmastointikanavatkin tuntuivat epäilyttäviltä: kotimaassa niihin olisi luultavasti piilotettu kuuntelulaitteita.

Myös muista kulttuureista tulevat kanssa-asujat herättivät etenkin lapsissa hämmennystä. Kulttuurishokkia siis riitti paitsi uuden kotimaan säässä myös muissa pakoon lähteneissä. Pikku hiljaa turvallisuuden tunne on kuitenkin löytynyt jälleen.

– Nyt elämme kuin ihmiset. Suomessa laki on sama kaikille: viranomaisille, maahanmuuttajille, pakolaisille. Kaikki ovat saman lain alla eikä kukaan ole korkeammalla kuin toiset. Olemme saaneet paljon apua ja tukea myös lapsille, pariskunta kiittelee.

Lapset voivat huolten jalkoihin

Vastaanottokeskukset tarkoittavat perheille usein yhtä ahdasta huonetta. Menneisyyden haamujen ja tulevaisuuden epätietoisuuden keskellä lapset voivat jäädä ilman kaipaamaansa huomiota, sanoo projektipäällikkö Anna Mikkonen Ensi- ja turvakotien liitosta.

– Joskus vanhemmat voivat olla aika väsyneitä ja stressaantuneita ja silloin he eivät ehkä jaksa kiinnittää lapseen niin paljon huomiota kuin normaalioloissa pystyisi.

Tutkimusten mukaan vanhempien kokemat traumat voivat aiheuttaa lapsille erilaisia vuorovaikutusongelmia pitkin elämää.

Jotta jälkikasvun ja äitien ja isien yhteys säilyisi, vastaanottokeskukset ja ensi- ja turvakodit ovat lyöneet hynttyyt yhteen perheiden tukemisessa ja lasten nostamisessa esiin. Perheille on järjestetty kahviloita, vauvahierontaa, musiikkileikkikouluja ja keskusteluryhmiä.

– Palaute on ollut myönteistä. Vanhemmat on motivoituneita tulemaan, eivätkä he ehkä ole koskaan olleet sellaisissa harrasteryhmissä. Se on heille täysin uudenlaista toimintaa. Usein he toivovatkin sitä mitä on jo tehty, Mikkonen kertoo.

Ukrainan ja Irakin tilanteet näkyvät keskuksissa

Tarvetta perheiden auttamiselle on taatusti jatkossakin. Pitkän hiljaisemman kauden jälkeen tulijoiden määrä Suomeen on jälleen kääntynyt nousuun.

Esimerkiksi Ukrainan kriisi ja tilanteen kiristyminen Irakissa näkyvät jälleen myös Helsingissä, kertoo apulaisjohtaja Mari Saari Helsingin vastaanottokeskuksesta.

– Laskimme juuri, että meille tuli elo-lokakuussa saman verran asiakkaita kuin alkuvuonna. Eli uusien asiakkaiden määrä ja asiakkaiden kierto on jälleen kiihtyvää.

Ensi- ja turvakotien perhetoiminnan lisäksi Saari kannustaa vastaanottokeskuksissa asuvia perheitä myös ihan tavalliseen arkeen.

– Aina on hyvä, jos ulkopuolelta keskuksenkin löytyy paikkoja minne mennä. Yritämme ohjata perheitä esimerkiksi kaupungin leikkipuistoihin, jotta myös se maailma tulisi heille tutuksi.

Oma koti kullan kallis

Mustafan ja Israan perheelle vastaanottokeskusaika on nyt historiaa ja perheellä on oma koti. Oma rauha on heille luksusta.

– Vastaanottokeskuksessa on vaikea säilyttää yksityisyyttään. Omassa kodissa on itse elämänsä valtias, Israa huokaa.

– Minä ainakin koen, että olen kuin syntynyt uudestaan. Kaikki alkaa alusta. Ja me aloitamme sen yhdessä, Mustafa puolestaan iloitsee.

Tulevaisuuden haaveissa siintää työpaikka ja rouvan toiveena on oman Lähi-idän ja Euroopan makuja risteyttävä ravintola. Pojatkin ovat aloittelemassa koulutietään ja kielitaito kasvaa kohisten.

– Osasimme valita hyvän paikan asua ja täällä voimme elää niin kuin itse haluamme. Kukaan muu ei sitä enää määrää.