lauantai 29. marraskuuta 2014

Yle: Supon Pelttari: Syyriaan on lähtenyt yli 50 taistelijaa Suomesta

Yle: Supon Pelttari: Syyriaan on lähtenyt yli 50 taistelijaa Suomesta 29.11.2014

Syyriaan lähteneistä on kuollut 6–8. Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari kertoo, että lähtijöiden joukossa on ihmisiä, joiden vanhemmat ovat suomalaisia.

Suomesta on lähtenyt useita kymmeniä ihmisiä Syyrian taisteluihin.

– Osa heistä on lähtenyt humanitääriseen työhön, mutta valitettavasti viime aikoina merkittävä osa on kyllä mennyt radikaali-islamistien riveihin, kertoi Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari TV1:n Ykkösaamussa.

– Puhutaan Isisistä, Pelttari tarkentaa.

Joukossa on ihmisiä, joiden vanhemmat ovat suomalaisia. Kaikkiaan Syyriaan on lähtenyt yli 50 ihmistä, mutta ihan kaikki eivät ole lähteneet sotimaan.

Pelttarin mukaan taisteluissa on kuollut 6–8 Suomesta lähtenyttä.

Hajanainen joukko

Kaikkiaan Suomesta lähteneiden joukko on hyvin hajanainen.

– Siinä ei ole mitään yhtä yhtenäistä nimittäjää, Pelttari sanoo.

Pelttarin mukaan enemmistö lähtijöistä on Suomen kansalaisia ja enemmistö on asunut käytännössä koko ikänsä Suomessa. Lähtijöiden joukossa on myös sellaisia, joiden vanhemmat ovat etnisiä suomalaisia. Silloin puhutaan radikaaleista käännynnäisistä.
Pelttari arvelee, että joukossa on myös sellaisia, jotka ovat saattaneet kääntyä islaminuskoon vain päästäkseen mukaan taisteluihin.

– Tässä on myös tällaista nähtävissä.

Pelttari arvioi, että ennen konkreettista lähtöpäätöstä voi olla jopa niin, ettei lähtijällä ole ollut yhtään kontaktia kasvokkain.

– Radikalisoituminen tapahtuu verkon kautta, Pelttari arvio.

Heistä osa ei välttämättä ole koskaan käynyt esimerkiksi moskeijassa.

Suojelupoliisin päällikön mukaan lähtemistä voi edistää myös se, että taistelualueille on niin helppo mennä.

– Helppo selittävä tekijä on se, että sinne Syyriaan on helppo matkustaa. Ei paljonkaan kärjistäen: täältä voi lähteä aamulla, lentää Istanbuliin ja olla illalla keskellä konfliktia.

Syyriasta palanneita on noin 20

Pelttarin arvion mukaan Suomessa pitää nyt pohtia, mitä palanneiden kanssa pitää tehdä. Myös Supo pohtii seurantaa.

– Meidän täytyy panostaa heidän valvontaansa ja henkilöiden arviointiin.
Supon päällikön mukaan Syyriasta takaisin Suomeen tulleita on noin 20.

Lisäksi Supo on päivittänyt tarkemmin seurattavien ihmisten listaa. Näiden ns. riskihenkilöiden määrä on kasvanut selvästi muutaman vuoden kuluessa. Edellinen kohdehenkilöiden määrän kautta päivitetty lista oli vuodelta 2012. Nyt siitä on saatu uusi versio.

– Silloin näitä riskihenkilöitä oli hieman alle 200, nyt heitä on lähempänä 300, Pelttari kertoo.

Lukema on kasvanut noin 45 prosenttia kahdessa vuodessa.

Listalle päätynyt ihminen ei välttämättä ole suunnitellut terrorismi-iskua Suomessa tai muuallakaan.

– Henkilön täytyy joko konkreettisesti tehdä propagandaa terroristijärjestön puolesta, pyrkiä värväämään sen riveihin tai sitten pyrkiä jopa osallistumaan järjestön toimintaan tai taisteluihin.

Seurattavien ihmisten määrän nopeasta kasvusta huolimatta Antti Pelttari ei usko välittömään terroriuhkaan tai -iskuihin Suomessa.

– Meillä ei ole tietoa konkreettisesta iskuhankkeesta.