Helsingin Sanomat: Helsinki pelkää kerjäläisten tulevan entistä suuremmin joukoin keväällä 8.1.2008
Helsingin kaupunki valmistautuu yhä suurempien kerjäläisjoukkojen tuloon.
Isoa aaltoa odotetaan kevään lämpimiksi, ja viranomaiset pelkäävät sen tuovan mukanaan myös rikollisuutta.
"Suuri huolemme on, että Helsingissä toistuu sama, mikä on nähtävissä Euroopan suurissa kaupungeissa ja esimerkiksi Oslossa. Siellä kerjäläiset ovat tuoneet mukanaan rikollisuutta ja muita lieveilmiöitä", turvallisuus- ja valmiusosaston päällikkö Hannu Hakala Helsingin hallintokeskuksesta sanoi tiistaina.
Hakala koordinoi viranomaisyhteistyötä Helsingissä.
Helsingistä on oltu yhteydessä Euroopan suurlähetystöihin. Osloon tehtiin opintomatka. "Oslo jätti vakavaksi. Sieltä evästettiin, että älkää kuvitelko, ettei Helsingin tilanne pahenisi", Hakala sanoi.
"Me olemme onnellisesti vähän myöhässä kehityksessä. Ei kuitenkaan ole realismia kuvitella, ettei kerjäläisiä tulisi jatkossa lisää Helsinkiinkin."
Kerjäläisten määrää Helsingissä säätelee Hannu Hakalan mukaan se, kuinka rohkaisevan viestin etujoukot välittävät kotikonnuilleen, lähinnä Itä-Euroopan romaniyhteisöön. Jos täkäläinen tulotaso on hyvä ja viranomaisten puuttuminen on pehmeää, kerjäläisiä on odotettavissa yhä lisää.
Kun Helsingin Sanomat haastatteli kerjäläisiä viime viikolla Helsingin keskustassa, he luonnehtivat tulotasoa parhaaksi Euroopassa.
Kaupunginhallitus pyysi valtioneuvostolta syksyllä linjausta "ilmiöön, joka on tullut Helsinkiin jäädäkseen", kuten Hakala sanoi. Sisäministeriön ohjeistus on valmisteilla.
Tällä välin Helsingin hallintokeskus, järjestyspoliisi, ulkomaalaispoliisi ja sosiaalitoimi ovat sopineet keskinäisestä yhteistyöstä.
Euroopan suurten kaupunkien opetus kuuluu: kerjäläisyyttä seuraa rikollisuus.
"Ajan myötä ihmiset tottuvat kerjäläisiin, eivätkä tuotot ole enää yhtä hyvät kuin aluksi. Tällöin on pelättävissä, että toiminta Helsingissäkin muuttuu passiivisesta aktiiviseksi", Hakala sanoi.
"Kerjäläiset saattavat siirtyä kaupustelemaan kotioville, ja kohteina ovat hyvin usein vanhemmat ihmiset."
Kerjääminen on Helsingissä Hakalan mukaan selkeästi "työnjohdettua toimintaa": "Tukikohtaverkosto on syntymässä. Jonkinlaiset doormanit (ovimies, vahtimestari) jakavat kerjäämispaikat ja seuraavat tuottavuutta. Rahat kertyvät yhteiseen kassaan."
Sosiaalivirasto osoitti viime vuoden lopulla kadulla yöpyneille kaksivuotiaalle lapselle ja tämän äidille asuinpaikan. He eivät Helsingin sosiaalipäivystyksen päällikön Olli Salinin mukaan enää ole majoitettuina. "He ovat ansainneet rahaa ja hankkineet majoituksen itselleen", Salin arvioi tiistaina.
"Olemme yhä huolissamme. Lapsia on pidetty yhä kerjäämässä vähissä vaatteissa, (särky- ja yskänlääkkeillä) lääkittyinä ja huonokuntoisina. He (kerjäläiset) ovat halunneet vedota kansalaisiin tällä kurjuudella", Salin kertoi.
"Yhden tapauksen yhteydessä vanhemmat näyttivät, että muovikassissa on vaatteita, mutta ne eivät olleet lapsen päällä! Sanoisin, että aika raakaa."