sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Ilta-Sanomat: Suomalaisen pikkukaupungin tapahtumat pysäyttivät kanadalaisohjaajan: ”Autoja on rikottu, ihmisiä on hakattu”

Ilta-Sanomat: Suomalaisen pikkukaupungin tapahtumat pysäyttivät kanadalaisohjaajan: ”Autoja on rikottu, ihmisiä on hakattu” 8.5.2015
Ilta-Sanomat: Kanadalainen ohjaaja hätkähti Lieksan rasismista – kaupunginjohtajan mukaan ongelmat ovat jo takanapäin 10.5.2015

Kanadalainen dokumenttiohjaaja Brandy Yanchyk tutustui lieksalaisiin, niin maahanmuuttajiin kuin kantaväestöön.
Edmontonilainen Brandy Yanchyk on palkittu dokumenttiohjaaja, joka on tehnyt useita tv-dokumentteja viimeisten kuuden vuoden aikana. Muiden projektiensa ohella Yanchyk on ehtinyt vierailla viisi kertaa Suomessa Lieksassa ja tehdä kaupungin tapahtumista dokumentin.

Lieksaan Yanchyk päätti tulla, kun hän kuuli pohjoiskarjalaisen kaupungin jännitteistä.

– Olin maahanmuuttoa käsittelevässä konferenssissa Torontossa, kun tapasin suomalaisen naisen, joka työskenteli Lieksan monikulttuurisessa projektissa. Hän kertoi minulle, kuinka maahanmuuttajien integraatio Lieksassa eteni. Päätin heti hypätä lentokoneeseen ja matkustaa Suomeen, Yanchyk kertoo.

Maahanmuuttajien tulo on herättänyt Lieksassa ristiriitoja jo useiden vuosien ajan. Lieksa on keikkunut asian vuoksi valtakunnallisissa uutisissa monta kertaa. Urbaanilegendat esimerkiksi sosiaalitoimen maahanmuuttajille maksamista autoista ja bensoista ovat levinneet kulovalkean tavoin.

– Kun saavuin Lieksaan, ymmärsin, kuinka kiinnostavan tarinan sieltä saa. Kaupungin väestö ikääntyy nopeasti, ja työttömyysluvut ovat korkeita. Paikallisten ja maahanmuuttajien välillä on jännitteitä, sillä moni luulee uusien asukkaiden vievän heidän sosiaalitukensa, ohjaaja luettelee.

Joidenkin lieksalaisten esittämät näkemykset saivat kokeneen ohjaajan hämilleen.

– Suomalaiset eivät tunnu olevan poliittisesti korrekteja puheissaan. He eivät huolestu, vaikka he loukkaavat muita näkemyksillään, kanadalainen näkee.

Yanchyk ei hypännyt ohjaajan pallille täysin ummikkona. Hän on seurannut aktiivisesti maahanmuuttoon liittyvää keskustelua ja ilmiöitä jo vuosia.

– Minua ihmetytti myös väkivalta paikallisten ja maahanmuuttajien välillä. Autoja on rikottu, ihmisiä on hakattu. Halusin myös nähdä, kuinka somalit ovat integroituneet Lieksaan, sillä olen seurannut heitä myös Kanadassa, jonne heitä on tullut paljon. Ainakin Kanadassa on ollut jonkin verran ongelmia, sillä nuoret ovat jengiytyneet ja tehneet rikoksia.

Yanchykin mielestä rasismi on Lieksassa ja Suomessa ongelma.

– Jo se riittää, että ihmisten kimppuun on hyökätty ja heidät on hakattu vain sen takia, että he ovat maahanmuuttajia ja erilaisia. Hyvän vastauksen kysymykseen antoi myös lieksalainen vanhempi konstaapeli Mauno Tuohiniemi. Hänen mukaansa vielä pari vuotta sitten Lieksassa ei tehty yhtään rasistista rikosta, nyt niitä on tusinoittain vuodessa. Paikalliset nuoret hyökkäävät maahanmuuttajien kimppuun.

Yanchykin dokumentti Finding Edge Road esitetään kahdella kanadalaisella elokuvafestivaalilla, Edmontonissa ja Torontossa. Se nähdään myös Kanadan yleisradioyhtiön tv-kanavalla heinäkuussa. Yanchyk toivoo, että myös Yle kiinnostuisi elokuvasta.

– Mielestäni suomalaisten olisi hyvä nähdä tämä dokumentti, koska se on ulkomaalaisen tekemä, ja näkökulma on täysin ulkopuolisen näkökulma.


_____________________________________________________________


Ilta-Sanomat: Kanadalainen ohjaaja hätkähti Lieksan rasismista – kaupunginjohtajan mukaan ongelmat ovat jo takanapäin

IS kertoi perjantaina kanadalaisesta dokumentista, jossa kuvataan Lieksan rasismiongelmaa. Lieksan vt. kaupunginjohtajan Matti Taposen mukana pahimmat ongelmat ovat kuitenkin jo takanapäin.
Dokumentin on tehnyt kanadalainen dokumenttiohjaaja Brandy Yanchyk, joka tutustui lieksalaisiin, niin maahanmuuttajiin kuin kantaväestöön.

Yanchyk päätti tulla Lieksaan, kun hän kuuli kaupungin jännitteistä. Hän teki Lieksaan yhteensä viisi kuvausmatkaa vuosina 2012–2014.

– Olin maahanmuuttoa käsittelevässä konferenssissa Torontossa, kun tapasin suomalaisen naisen, joka työskenteli Lieksan monikulttuurisessa projektissa. Hän kertoi minulle, kuinka maahanmuuttajien integraatio Lieksassa eteni. Päätin heti hypätä lentokoneeseen ja matkustaa Suomeen, Yanchyk kertoi IS:lle.

Maahanmuuttajien tulo on herättänyt Lieksassa ristiriitoja jo useiden vuosien ajan. Lieksa on keikkunut asian vuoksi valtakunnallisissa uutisissa monta kertaa.

– Minua ihmetytti myös väkivalta paikallisten ja maahanmuuttajien välillä. Autoja on rikottu, ihmisiä on hakattu. Halusin myös nähdä, kuinka somalit ovat integroituneet Lieksaan, sillä olen seurannut heitä myös Kanadassa, jonne heitä on tullut paljon. Ainakin Kanadassa on ollut jonkin verran ongelmia, sillä nuoret ovat jengiytyneet ja tehneet rikoksia.

Yanchykin mielestä rasismi on Lieksassa ja Suomessa ongelma.

– Jo se riittää, että ihmisten kimppuun on hyökätty ja heidät on hakattu vain sen takia, että he ovat maahanmuuttajia ja erilaisia, Yanchyk sanoo.

Pahimmat ongelmat takanapäin

Lieksan vt. kaupunginjohtajan Matti Taposen mukaan 2–3 vuoden takaiset pahimmat ongelmat ovat jo takanapäin.

– Ei käy kieltäminen, etteikö ongelmia olisi ollut ja onhan se ollut julkisuudessa varsin paljon. Kun tarkastelen tilannetta tänä päivänä, niin nämä ongelmat ovat mahdottoman paljon jääneet taka-alalle. Se tilanne, mikä aikanaan syntyi, niin se tuli niin nopeasti päälle ja pienellä paikkakunnalla vaikutus oli merkittävä, Taponen sanoo.

Hänen mukaansa ongelmat ovat laantuneet ja lientyneet ajan kanssa sitä mukaa, kun kantaväestö on tottunut maahanmuuttajiin.

– Olen seurannut tilannetta kaupungin virkamiehenä koko ajan ja minusta kehitys on mennyt koko ajan parempaan suuntaan, Taponen sanoo.

Voidaanko sanoa näin, ettei teillä ole enää ollenkaan rasismiongelmaa?

– Sanotaan näin, että jokaisessa yhteisössä on erilaisia ihmisiä ja yksittäisiä ulostuloja saattaa olla joka paikkakunnalla. En lähde sitä kieltämään, mutta ei tämä (rasismi) ole ollut sillä lailla enää pinnalla. Koko yhteisön näkökulmasta koen siis, että sitä ongelmaa ei ole, Taponen selvittää.

Kotouttaminen onnistunut

Taponen kuvailee kotouttamista onnistuneeksi. Maahanmuuttajat ovat päässeet yhteisöön ja työelämään mukaan.

– On tehty aktiivista työtä monella taholla. Eri järjestöt, toimijat ja kaupunki ovat tehneet yhteistyössä erilaisia toimenpiteitä, Taponen tähdentää.

Yanchykin dokumentti Finding Edge Road esitetään kahdella kanadalaisella elokuvafestivaalilla, Edmontonissa ja Torontossa.

Se nähdään myös Kanadan yleisradioyhtiön tv-kanavalla heinäkuussa.