tiistai 12. toukokuuta 2015

Yle: Palkittu irakilaistaustainen dokumentintekijä: Työnantajat, antakaa maahanmuuttajille mahdollisuus

Yle: Palkittu irakilaistaustainen dokumentintekijä: Työnantajat, antakaa maahanmuuttajille mahdollisuus 11.5.2015

Maahanmuuttajien ja työnantajien välillä on yhä kuilu Etelä-Savossa, väittää maanantaina Etelä-Savon parhaat-palkinnon saanut dokumentintekijä Hamid Al-Sammarraee. Irakilaistaustainen Al-Sammarraenille palkinto oli varsinainen yllätys.

– Tuntui tosi hyvältä, ihan shokki. Mietin, että miksi minut valittiin, hymyilee iloinen Al-Sammarraee.

Noin seitsemän vuotta Suomessa olleen Al-Sammarraeen mukaan maahanmuuttajilla on yhä edelleen haasteita edelleen työllistyä esimerkiksi Mikkelissä.

– Mikkeli on pieni kaupunki. Monet muuttavat esimerkiksi Helsinkiin, koska siellä on paljon mahdollisuuksia, Al-Sammarrae kertoo.

Al-Sammarraen mukaan monet maahanmuuttajat joutuvat vaihtamaan ammattia, sillä kotimaassa hankittu koulutus ei välttämättä päde Suomessa. Näin kävi myös Al-Sammarraenille.

– Kun tulin Suomeen minulle sanottiin, että koska olet maahanmuuttaja, on vaikea saada töitä lentokoneinsinöörinä. Niinpä sitten piti valita toinen tie.

Al-Sammarraenin toinen tie on ollut menestyksekäs, ja Al-Sammarraen työllistää nykyään itsensä media-alalla. Etelä-Savossa ongelmana on, että vielä tarvitaan lisäaikaa suomalaisten ja maahanmuuttajien välille.

– Suomalaisten näkökulma on, että maahanmuuttajat tulevat tänne halutakseen sosiaalietuja. Maahanmuuttajat kuitenkin haluavat paljon töitä. Pitäisi antaa mahdollisuus, Al-Sammarraee pohtii.