torstai 2. elokuuta 2018

Yle: Ahdistus vastaanottokeskuksissa kasvaa – Turvapaikanhakijat aiempaa väkivaltaisempia henkilökuntaa kohtaan

Yle: Ahdistus vastaanottokeskuksissa kasvaa – Turvapaikanhakijat aiempaa väkivaltaisempia henkilökuntaa kohtaan 2.8.2018

Turvapaikanhakijat ovat aiempaa väkivaltaisempia vastaanottokeskusten työntekijöitä kohtaan. Vastaanottokeskusten henkilökuntaan kohdistuvat väkivaltatapaukset sekä väkivallalla uhkaaminen ovat selvässä nousussa verrattuna viime vuoteen. Yle sai asian selville sähköpostista, jossa Maahanmuuttovirasto raportoi Keskusrikospoliisille tilastoista.

Henkilökuntaan kohdistetusta väkivallasta on kirjattu 10–15 ilmoitusta kuukausittain Maahanmuuttoviraston ilmoitusjärjestelmään alkuvuoden aikana.

– Pääsääntöisesti kyse on uhkailusta ja suun soitosta. Joitakin tapauksia on, että täyttyy pahoinpitelyn tunnusmerkit, kertoo Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja Kimmo Lehto.

Myös väkivalta turvapaikanhakijoiden kesken on kasvussa. Kuukausitasolla on tehty 20–60 ilmoitusta turvapaikanhakijoiden välisestä väkivallasta. Ilmoituksia tehdään paljon myös siitä, että turvapaikanhakijat vahingoittavat itseään tai uhkailevat sillä.

– Vastaanottokeskusten asiakkaat oireilevat enemmän kuin aikaisemmin. Yleisin oire on masentuneisuus. Tämä johtuu siitä, että aika monella on takana kielteinen päätös, mikä osaa ahdistaa. Jos tulee kiistoja tai erimielisyyksiä, niin osalla pinna palaa ja asiakkaat nahistelevat keskenään.

Vastaanottokeskuksissa on tällä hetkellä kirjoilla 11 400 turvapaikanhakijaa, joista 9 000 on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Poliisi: turvallisuustilanne vastaanottokeskuksissa hyvä

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Ari Jokinen kertoo, että poliisin näkökulmasta vastaanottokeskuksien turvallisuustilanteessa ei ole tapahtunut muutosta.

– Turvallisuustilanne on hyvä. Me käymme mahdollisuuksien mukaan vastaanottokeskuksissa tapaamassa Maahanmuuttoviraston väkeä sekä vastaanottokeskusten työntekijöitä. Paikallistasolla pyritään pitämään mahdollisimman hyvänä yhteistyö, Jokinen kertoo.

Maahanmuuttoviraston tiedossa on yksi ilmoitus, jossa myös radikalisoituminen on mainittu.

Jokinen ei kerro, onko ilmoituksia radikalisoitumisesta tullut poliisille.

– En ota mitään kantaa lukumääriin. Jos tällaista ilmenee, toimimme viranomaisyhteistyössä asioiden selvittämiseksi ja hoitoon ohjaamiseksi.

Mielenterveysongelmat kasvussa

Maahanmuuttoviraston tietojen mukaan turvapaikanhakijoiden mielenterveyden ongelmat ovat kasvussa. Henkilökuntaa vastaanottokeskuksissa on koulutettu tilanteen takia.

– Työntekijöitä on koulutettu siihen, miten kohdataan ihmisiä, joilla on mielenterveyden ongelmia. Yhteys sairaanhoitopiireihin toimii, ja saamme tarvittaessa mielenterveyspalveluita. Vakavissa ongelmissa ihmiset pääsevät laitoshoitoon, Lehto kertoo.

Lehto kertoo, että Lahdessa toimii myös tehostetun tuen osasto niille turvapaikanhakijoille, jotka eivät ole sairaalahoidon tarpeessa, mutta kaipaavat tukea.

– Suurimmaksi osaksi he ovat masentuneita, ja ovat Lahdessa esimerkiksi kolmen kuukauden hoitojaksolla. Koetamme pitää huolen, että tilanne ei pahentuisi laitoshoitoon asti.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jokinen sanoo, että poliisille saakka turvapaikanhakijoiden mielenterveyden ongelmat tai ahdistuksen kasvu eivät ole näkyneet.

– Meillä tosiaan tilanne on se, että poliisille näyttäytyy turvallisuustilanne varsin hyvältä.

Maahanmuuttoviraston Lehto painottaa, että vastaanottokeskusten alueella ja ympäristössä ei ole vaarallista.

– Kyse on vähän samasta ilmiöstä, kun esimerkiksi terveydenhuollon puolella aika moni sairaanhoitaja tai lääkäri on kohdannut työssään väkivaltaa, Lehto sanoo.

Maahanmuuttovirasto on myös selvittänyt hiljattain turvapaikanhakijoiden mielipiteitä vastaanottokeskuksessa asumisesta (siirryt toiseen palveluun) (Maahanmuuttovirasto). Lehto kertoo, että kyselyn perusteella he tuntevat olonsa turvalliseksi, ja henkilökunta kohtelee heitä hyvin.

Turvallisuusilmoitukset lisääntyneet

Ylipäätään Maahanmuuttovirastolle on tehty tänä vuonna enemmän turvallisuusilmoituksia kuin esimerkiksi viime vuonna.

Vastaanottokeskuksista on tehty maahanmuuttovirastolle heinäkuuhun mennessä 30 prosenttia enemmän turvallisuusilmoituksia kuin samana ajankohtana viime vuonna. Vuoden 2017 alkuvuonna heinäkuun loppuun mennessä Maahanmuuttoviraston tilannekeskukseen oli tullut 477 ilmoitusta. Tänä vuonna samalla ajanjaksolla ilmoituksia on tullut 614 turvallisuusilmoitusta.

Määrän kasvu on huomattava, sillä samaan aikaan myös vastaanottokeskuksissa kirjoilla olevien turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut. Viime vuoden heinäkuussa kirjoilla oli 15 400 turvapaikanhakijaa, nyt heitä on noin 11 400.

– On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi Turun puukotuksen jälkeen ilmoituskynnys on ollut alhainen. Ja näin olemme myös koulutuksissa painottaneet. Vähemmän vakavista on tullut myös ilmoituksia. Myös uusi ilmoitusjärjestelmä toi ilmoituksiin hetkellisen piikin, Lehto sanoo.

Lehto kertoo, että esimerkiksi väkivallan lisääntyminen henkilökuntaa kohtaan ei aiheuta suuria muutoksia tai toimenpiteitä.

– Olemme asiasta keskustelleet poliisin kanssa. Myös koulutuksissa tämä asia on otettu esille jo viime vuosina, kun epäilystä on ollut, että näin saattaisi käydä. Tietyt toimenpiteet käynnistettiin jo silloin.