Helsingin Sanomat: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä erotti Ano Turtiaisen sopimattoman somekäytöksen vuoksi 4.6.2020
Yle: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä erottaa Ano Turtiaisen rasistisen tviitin takia – Potkuista seuraa eduskunnassa harvinainen tilanne
MTV: Ano Turtiainen erotettu perussuomalaisten eduskuntaryhmästä
MTV: PS-kansanedustaja Ano Turtiaisen rasistisesta twiitistä tehty useita rikosilmoituksia poliisille
Ilta-Sanomat: Näin Ville Tavio perusteli Ano Turtiaisen erottamista perussuomalaisten eduskuntaryhmästä
Ilta-Sanomat, pääkirjoitus: Pääkirjoitus: Rasistisen Ano Turtiaisen potkut osoittavat, että perussuomalaiset etenee oikeaan suuntaan
Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Jotain rajaa sentään, totesi perussuomalaisten eduskuntaryhmä 6.6.2020
PERUSSUOMALAISTEN eduskuntaryhmä päätti torstaina erottaa kansanedustaja Ano Turtiaisen ryhmästä.
”Eduskuntaryhmä kävi pitkän keskustelun ja päätyi siihen, että toistuvien sopimattomien somekommenttien vuoksi Turtiainen erotetaan ryhmästä”, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoo.
Tavion mukaan erottaminen on pysyvä, mutta Turtiainen voi halutessaan anoa ryhmän jäsenyyttä uudelleen ensi vuonna. Takaisin pääsyn ehtona on, että Turtiainen muuttaa pysyvästi käytöstään.
”Meidän on vedettävä tietenkin linja johonkin”, Tavio sanoo.
TURTIAINEN jakoi keskiviikkona sosiaalisessa mediassa kuvan tilanteesta, jossa yhdysvaltalainen George Floyd on painettu maahan poliisin kuristaessa tätä. Kuvassa Floydin kasvot oli värjätty vaaleanpunaiseksi ja kuvaan oli lisätty teksti ”Pink Floyd”.
Floyd kuoli tilanteessa saamiinsa vammoihin, ja tapaus johti Yhdysvalloissa levottomuuksiin. Floydia kuristanut poliisi on syytteessä murhasta.
Turtiainen poisti myöhemmin twiittinsä.
Tavion mukaan ryhmä totesi, että Turtiaisen twiitti oli rasistinen.
Turtainen osallistui eduskuntaryhmän kokoukseen etäyhteyden välityksellä. Tavion mukaan Turtiainen pahoitteli toimintaansa.
”Mutta se ei tässä yhteydessä riittänyt”, Tavio sanoo.
Erottamispäätös vaikuttaa myös eduskuntapuolueiden keskinäisiin voimasuhteisiin. Perussuomalaiset menettävät suurimman oppositiopuolueen aseman, sillä Turtiaisen erottamisen jälkeen perussuomalaisilla ja kokoomuksella on molemmilla eduskunnassa 38 edustajaa.
Suuruusjärjestys vaikuttaa muun muassa siihen, mikä oppositiopuolueista voi avata eduskunnan kyselytunnin kysymyksellään.
TURTIAINEN on aiemminkin koetellut sosiaalisen median kirjoituksillaan hyvän maun ja lain rajoja. Vuonna 2018 Turtiainen sai sakot julkisesta kehottamisesta rikokseen.
Turtiainen kutsui joulukuussa 2015 Facebook-seinällään turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksiin kohdistuneita tuhopolton yrityksiä ”eliminointitehtäviksi”, jotka ovat olleet tärkeitä ”itsenäisyytemme ja turvallisuutemme puolustamisessa”. Turtiainen myös kirjoitti, että hänen jakamastaan blogitekstistä ”selviää pahin vihollisemme (SPR), joka hurraa yksittäisen kansalaisen pelolle”.
Turtiainen ei ole katunut kirjoitustaan tai tuomiotaan.
”Olisi eri asia, jos tuomio olisi tullut jostakin muusta asiasta. Tässä porukassa tämä tuomio on vain sulka hattuun”, Turtiainen kommentoi tuomiotaan Länsi-Savo-lehdelle.
Tammikuussa Turtiainen haukkui Helsingin poliisin rikoskomisariota Twitterissä ”munattomaksi nillittäjäksi”. Komisario teki kirjoituksesta tutkintapyynnön.
TURTIAINEN on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Juvalainen voimanoston maailmanmestari nousi eduskuntaan Kaakkois-Suomen vaalipiirissä 3 265 äänellä.