Yle: Suomi vastaanottaa ensi viikolla 25 alaikäistä turvapaikanhakijaa Välimeren alueelta 30.6.2020
Suomi vastaanottaa 25 alaikäistä turvapaikanhakijaa Kreikasta ensi viikon aikana, kertoo Maahanmuuttovirasto. Kyseessä on ensimmäinen siirto yhteensä 175:stä Välimeren alueelta saapuvasta turvapaikanhakijasta, jotka Suomi sitoutui vastaanottamaan helmikuussa valtioneuvoston päätöksellä.
Turvapaikanhakijoista yhteensä sata on huoltajaa vailla olevia alaikäisiä, jotka vastaanotetaan Kreikan pakolaisleireiltä. Ensi viikolla saapuvat turvapaikanhakijat ovat pääosin afganistanilaisia.
– Ensi viikolla saapuva ryhmä jää kahden viikon ajaksi koronakaranteeniin Espooseen, minkä aikana päätetään heidän tarkemmasta sijoittelustaan. Jäljelle jäävät 75 lasta saapuvat myöhemmin kolmessa erässä, kertoo Migrin vastaanottoyksikön ylitarkastaja Mikko Välisalo.
Välisalon mukaan myöhemmin saapuvien siirtojen tarkempaa aikataulua ei voida vielä kommentoida.
Suomelle 12 miljoonaa EU-tukea siirtämisen tueksi
Sadan Kreikasta saapuvan alaikäisen turvapaikanhakijan lisäksi tarkoituksena on siirtää Kyprokselta ja Maltalta sekä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä että yksinhuoltajaperheitä. Kyprokselta saapuu arvioiden mukaan yhteensä noin 30 turvapaikanhakijaa ja Maltalta noin 26 turvapaikanhakijaa.
Migrin Välisalon mukaan Kyprokselta ja Maltalta saapuvien turvapaikanhakijoiden valintaprosessi on vielä kesken.
Sisäministeriön tiedotteen mukaan Maahanmuuttovirastolle on myönnetty 12 miljoonaa euroa EU-tukea turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen. Tuen kattaa EU:n turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF, ja sen tavoitteena on varmistaa turvapaikanhakijoiden sujuva siirtäminen Suomeen.
EU-rahoitus kattaa turvapaikanhakijoiden majoitukseen, välittömään ylläpitoon ja palveluihin liittyviä vastaanottokustannuksia. Turvapaikkamenettelyn osalta katetaan erityisesti turvapaikkapäätöksentekoon ja tulkkaukseen liittyviä kustannuksia.