Helsingin Sanomat: Yleisradio taipui sittenkin esittämään Seinäjoen arabikevät -dokumentin – Ohjaaja: ”En tehnyt siihen mitään Ylen vaatimia poistoja” 6.5.2019
YLEISRADIO on päättänyt pitkien keskustelujen ja selvittelyjen jälkeen esittää sittenkin Seinäjoen arabikevät -dokumentin. Dokumentin ohjaajan Matti Reinikan mukaan dokumentti esitetään hänen haluamassaan muodossa.
Seinäjoen arabikevät nähdään osana Docventures-sarjaa TV2:ssa 28. toukokuuta sekä Yle Areenassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matti Reinikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matti Reinikka. Näytä kaikki tekstit
maanantai 6. toukokuuta 2019
Helsingin Sanomat: Yleisradio taipui sittenkin esittämään Seinäjoen arabikevät -dokumentin – Ohjaaja: ”En tehnyt siihen mitään Ylen vaatimia poistoja”
klo
19.25
Avainsanat:
Erkko Lyytinen,
kulttuuri,
maahanmuuttokeskustelu,
Matti Reinikka,
Seinäjoki,
Suomen Sisu,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
torstai 11. huhtikuuta 2019
Ilta-Sanomat: Yle hyllytti turvapaikkadokumentin, ohjaaja kertoo, miten tilanne ajautui umpikujaan: ”Ylen edustaja kertoi, että minulla olisi nyt kaksi vaihtoehtoa”
Ilta-Sanomat: Yle hyllytti turvapaikkadokumentin, ohjaaja kertoo, miten tilanne ajautui umpikujaan: ”Ylen edustaja kertoi, että minulla olisi nyt kaksi vaihtoehtoa” 11.4.2019
Kohua herättänyt Seinäjoen arabikevät - dokumenttia esitetään parhaillaan muutamissa elokuvateattereissa.
Sitä ei ole näytetty Yleisradion kanavilla, vaikka Yle on dokumentin tilaaja. Elokuvan rahoittajat ja etenkin Yleisradio julkaisivat viime kuussa yhteisen kannanoton, jonka mukaan ne eivät ole hyväksyneet dokumentin sisältöä.

20.01
Avainsanat:
Erkko Lyytinen,
islam,
Matti Reinikka,
sananvapaus,
Seinäjoki,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
torstai 28. helmikuuta 2019
HS: Brittiäärioikeiston johtohahmo tulee Helsinkiin turvapaikanhakijoista kertovan dokumentin lehdistötilaisuuteen – Elokuvasäätiö peruu tilaisuuden
Helsingin Sanomat: Brittiäärioikeiston johtohahmo tulee Helsinkiin turvapaikanhakijoista kertovan dokumentin lehdistötilaisuuteen – Elokuvasäätiö peruu tilaisuuden 28.2.2019
Helsingin Sanomat: ”Minulla oli se käsitys, että kaikki tulevat hädässä”, turvapaikkadokumentin ohjaaja kertoo – Kanta muuttui kuvausten aikana
Helsingin Sanomat: Yle osallistui kohudokumentin rahoitukseen, mutta esitys peruttiin jo viime syksynä – ”Tällaisena Yleisradio ei elokuvaa pysty julkaisemaan”
Yle: Seinäjoen arabikevät -dokumentin esittäminen edelleen epävarmaa – Ohjaaja luottavainen, vaikka sisältöä ei ole hyväksytty
PERJANTAINA Suomen elokuvasäätiön tiloissa oli määrä järjestää lehdistötilaisuus uudesta suomalaisesta dokumenttielokuvasta.
Seinäjoen arabikevät on Matti Reinikan ohjaama elokuva, jonka on tekijöiden mukaan määrä saada ensi-iltansa Ylen Dokumenttiprojekti-paikalla tänä keväänä.

22.55
Avainsanat:
Erkko Lyytinen,
Lasse Saarinen,
Matti Reinikka,
Oulu,
raiskaus,
rasismi,
Seinäjoki,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus,
vihapuhe,
äärioikeisto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)