torstai 28. helmikuuta 2019

HS: Brittiäärioikeiston johtohahmo tulee Helsinkiin turvapaikan­hakijoista kertovan dokumentin lehdistö­tilaisuuteen – Elokuvasäätiö peruu tilaisuuden

Helsingin Sanomat: Brittiäärioikeiston johtohahmo tulee Helsinkiin turvapaikan­hakijoista kertovan dokumentin lehdistö­tilaisuuteen – Elokuvasäätiö peruu tilaisuuden 28.2.2019
Helsingin Sanomat: ”Minulla oli se käsitys, että kaikki tulevat hädässä”, turva­paikka­dokumentin ohjaaja kertoo – Kanta muuttui kuvausten aikana
Helsingin Sanomat: Yle osallistui kohudokumentin rahoitukseen, mutta esitys peruttiin jo viime syksynä – ”Tällaisena Yleisradio ei elokuvaa pysty julkaisemaan”
Yle: Seinäjoen arabikevät -dokumentin esittäminen edelleen epävarmaa – Ohjaaja luottavainen, vaikka sisältöä ei ole hyväksytty

PERJANTAINA Suomen elokuvasäätiön tiloissa oli määrä järjestää lehdistötilaisuus uudesta suomalaisesta dokumenttielokuvasta.

Seinäjoen arabikevät on Matti Reinikan ohjaama elokuva, jonka on tekijöiden mukaan määrä saada ensi-iltansa Ylen Dokumenttiprojekti-paikalla tänä keväänä.

”Seinäjoen arabikevät kertoo syksyn 2015 turvapaikanhakijakriisistä kolmen eri näkökulman kautta. Irakilaisen turvapaikanhakijan, vastaanottokeskuksen johtajan ja paikallisen maahanmuuttokriittisen aktivistin tarinat kohtaavat kolmen vuoden seurannan aikana”, tiedotteessa kerrotaan.

Torstaina puoliltapäivin elokuvasäätiö ilmoitti purkavansa lehdistötilaisuutta varten tehdyn tilavarauksen.

Huomiota on herättänyt paikalle saapuva kansainvälinen vieras. Elokuva-alan toimijoille keskiviikkona tulleen sähköpostin mukaan hän on Tommy Robinson.

Tiedotteessa Robinson esitetään ”brittiläisenä kansalaisjournalistina” ja ”poliittisena aktivistina”.

Tommy Robinson on äärioikeistolaisen brittijärjestö English Defense Leaguen perustaja ja entinen johtaja. Vuonna 2013 Robinson jätti järjestön, koska ei omien sanojensa mukaan kyennyt enää pitämään kurissa EDL:n äärilaitaa.

Tällä viikolla The Guardian uutisoi, että Robinson sai elin­ikäisen portti­kiellon Facebookiin ja Instagramiin toistuvasta viha­puheesta. Hän sai aiemmin porttikiellon Twitteriin.

ROBINSON, jonka oikea nimi on Stephen Yaxley-Lennon, syyllistyi alustoilla toistuvasti muun muassa kansanryhmää vastaan kiihottamiseen ja väkivallan lietsomiseen, viharyhmien tukemiseen ja ylläpitämiseen.

Toukokuussa 2018 Robinson sai 13 kuukauden vankeustuomion oikeuden halventamisesta, mutta hänet vapautettiin marraskuussa. Joulukuussa Guardian julkaisi laajan selvityksen, jonka mukaan Robinson saa edelleen rahoitusta erilaisilta Britannian ulkopuolelta ryhmiltä ja yksittäisiltä ihmisiltä.

TORSTAI-ILTANA Suomen elokuvasäätiö julkaisi tiedotteen, jonka mukaan se ei ole Seinäjoen arabikevät -dokumenttielokuvan lehdistötilaisuuden järjestäjä. Tiedotustilaisuus järjestetään elokuvasäätiön omistamissa tiloissa, jotka ovat ulkopuolisten vuokrattavissa erilaisia tilaisuuksia varten:

”Suomen elokuvasäätiö ei ole osallisena tapahtuman ohjelmassa tai järjestelyissä millään tavalla. Elokuvasäätiö sanoutuu myös irti kaikesta lehdistötilaisuuteen yhdeksi puhujaksi kutsutun brittiläisen maahanmuuttokriitikko Tommy Robinson julkisesti esittämistä lausunnoista.”

”EMME hyväksy rasismia tai vihapuhetta missään sen muodoissa”, sanoo tiedotteessa elokuvasäätiön toimitusjohtaja Lasse Saarinen.

Saarinen myös toteaa, että lehdistötilaisuuden järjestäjä eli Elokuvaosuuskunta Siperia vastaa siitä, että sen ohjelmasisältö kunnioittaa Suomen lakeja eivätkä yksittäiset puheenvuorot täytä kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkkejä.

SAARINEN kertoo HS:lle, että kukaan ei ole vielä nähnyt elokuvan lopullista versiota eli sitä, joka perjantain tilaisuudessa olisi tarkoitus näyttää.

”Rahoittajat ovat nähneet siitä version viime vuoden lopulla, eivätkä he hyväksyneet sitä”, Saarinen sanoo.

Saarinen terottaa, että dokumentin tekijöiden hakemus rahoitukselle oli asiallinen, eikä sen perusteella ollut syytä epäillä harhaanjohtamista.

HÄNEN mukaansa se, että Tommy Robinson on kutsuttu paikalle, ”herättää ajatuksen, että taustalla on muutakin kuin elokuvan esittäminen”.

Maahanmuuttovastaisella Hommaforumilla kerrotaan, että tilaisuuteen on ”jonkin verran vapaalippuja”, joita saitin kautta voi saada. Lehdistölle tarkoitetut tilaisuudet eivät ole julkisia.

TORSTAINA puoliltapäivin Lasse Saarinen lähetti HS:lle sähköpostin, jossa kerrotaan, että Suomen elokuvasäätiö purkaa Elokuvaosuuskunta Siperia tilavarauksen lehdistötilaisuutta varten.

”Elokuvasäätiön saamien tietojen mukaan tilaisuuden sisältö ja sen luonne ovat muuttuneet olennaisesti siitä, mitä sen järjestämisestä oli alun perin sovittu eikä tilaisuus ole enää yksityinen lehdistönäytös vaan julkinen tapahtuma. Säätiö katsoo myös, että nykyisessä muodossaan tilaisuus ei tulisi vastaamaan Suomen elokuvasäätiön eikä muiden elokuvan rahoittajien arvoja eikä toimintatapoja.”

”Tämän vuoksi Seinäjoen Arabikevät -dokumenttielokuvan lehdistötilaisuutta ei järjestetä Suomen elokuvasäätiön Kino K-13 elokuvateatterissa.”

ELOKUVASÄÄTIÖ on myöntänyt Seinäjoen arabikevät -dokumenttielokuvalle tuotantotukea 86 000 euroa. 70 minuuttisen elokuvan budjetti on 194 000 euroa ja sen tuottaa Elokuvaosuuskunta Siperia.

Elokuvaa kuvaillaan sivuilla seuraavasti: ”Arabiturvapaikanhakijoiden vaellus Suomeen muuttaa myös monen ihmisen elämän Seinäjoella.”

Seinäjoen arabikevät on saanut myös 12 000 euroa tukea Kirkon mediasäätiöltä.

YLE osti ennakkoon Seinäjoen arabikevään esitysoikeudet. Summalla katettiin noin 20 prosenttia dokumentin budjetista. Ylen nettisivuilla elokuvaa esiteltiin vielä elokuussa 2018 näin: ”Tässä on yksi varmasti vuoden eniten keskustelua herättävistä dokumenttielokuvista”.

Elokuva oli määrä esittää Ylellä 22. lokakuuta 2018. Dokumentin ennakko-ostaneesta Ylestä kerrotaan, ettei ohjaaja Reinikan kanssa ole päästy yhteisymmärrykseen elokuvan sisällöstä.

______________________________________

Helsingin Sanomat: ”Minulla oli se käsitys, että kaikki tulevat hädässä”, turva­paikka­dokumentin ohjaaja kertoo – Kanta muuttui kuvausten aikana

AIEMMIN kaksi pitkä dokumenttia ohjannut Matti Reinikka viimeistelee parhaillaan Seinäjoen arabikevät -nimistä dokumenttia, joka on herättänyt suuren kohun juuri ennen dokumentin ensiesitystä. Ensiesityksen oli määrä olla perjantaina Suomen elokuvasäätiön tiloissa, mutta elokuvasäätiö perui tilaisuuden.

Nyt Reinikka etsii uutta paikkaa dokumenttinsa lehdistönäytökselle.

HS kertoi tilaisuuden perumisesta ja elokuvasäätiön perusteluista, jutun voi lukea tämän linkin takaa.

Dokumentin ennakko-ostaneesta Ylestä kerrotaan, ettei ohjaaja Reinikan kanssa ole päästy yhteisymmärrykseen elokuvan sisällöstä.

REINIKKA on valmistellut elokuvaansa monta vuotta.

Alun perin hänen turvapaikanhakijaelokuvansa piti kertoa Virosta. Reinikka oli kuullut, että turvapaikanhakijoita kohdeltiin siellä huonosti ja hän halusi ottaa siitä selvää. Vuonna 2015 hän oli saanut ennakkotukea turvapaikanhakijoiden kohteluun liittyvään dokumenttiinsa.

Dokumentin näkökulma siirtyi kuitenkin lennossa Suomeen, kun uutiset alkoivat täyttyä Tornioon vaeltavista kansanjoukoista. Reinikka lähti kuvaajansa kanssa Tornioon syyskuussa 2015.

”Kun menin Tornioon, minulla oli se käsitys, että kaikki he tulevat hädässä ja nyt heitä pitää auttaa”, Reinikka sanoo.

Torniossa oli myös turvapaikanhakijoiden tuloa vastustavia mielenosoituksia, joista Reinikka kertoo järkyttyneensä.

”Samaan aikaan heräsi kysymys, että onko tämä kenenkään kontrollissa. Nuorta miestä tuli rajan yli, eikä alkuun paikalla ollut poliisia, SPR:ää tai ketään.”

”Tilanne oli tosi outo. Ihmisiä vain tuli, ja sitten he katosivat johonkin.”

Dokumentin traileri on katsottavissa tästä.

SUOMEEN tuli vuonna 2015 sisäministeriön mukaan 32 476 turvapaikanhakijaa, mikä on moninkertainen määrä aiempiin vuosiin verrattuna. Maailmalla oli käynnistynyt suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan, eikä mikään turvapaikanhakijoita vastaanottanut yhteiskunta selvinnyt kansainvaelluksesta ongelmitta.

Reinikka oli siis sattumalta osunut juuri oikeaan aikaan historialliseen käännekohtaan dokumenttihankkeensa kanssa.

Hän päätyi keskittämään elokuvansa näkökulman Seinäjoelle, missä hän löysi dokumenttiinsa mielestään sopivat päähenkilöt. Näiden kolmen miehen näkökulmat tuodaan elokuvassa esiin. Yksi elokuvan henkilöistä on 25-vuotias irakilainen Shihab, joka haluaa esiintyä vain etunimellään.

Toinen henkilöistä on Seinäjoella nyt jo lakkautetun vastaanottokeskuksen entinen johtaja Hannu Muhonen ja kolmas Antti-Jussi Hirsimäki, joka on äänekkäästi haastanut Seinäjoen päättäjiä kaupungin tiedotustilaisuudessa. Hirsimäki toimii Suomen Sisussa, joka tunnetaan maahanmuuttokriittisenä järjestönä.

Shihab on Irakissa ajautunut vaikeuksiin Isisin ja viranomaisten kanssa. Reinikka tajusi, että kaikki turvapaikanhakijat eivät ole samaa porukkaa eivätkä välttämättä oikeasti avun tarpeessa.

”2016 keväällä turvapaikanhakijat alkoivat itse kertoa, että joukkoja, joita he ovat paenneet, on tullut tänne myös. On tullut militantteja ja hallituksen sotilaita”, Reinikka kertoo.

Dokumenttia tehdessään Reinikka huomasi, että osa turvapaikanhakijoista pelkää vastaanottokeskuksissa.

”He puhuivat siitä peloissaan, kuiskaten.”

Turvapaikanhakijat kertoivat Reinikalle myös, että suuri osa heistä oli tullut seikkailemaan ja muista syistä kuin turvapaikkaa hakemaan.

”Aika paljon oli näitä puheita.”

Hän ei ottanut poliisiin yhteyttä, koska ei kokenut saaneensa sellaista tietoa, jonka ansiosta näin olisi pitänyt tehdä. Reinikan mukaan turvapaikanhakijat raportoivat itse aktiivisesti poliisille epäillessään jonkun suunnittelevan rikoksia.

REINIKAN omat ajatukset turvapaikkakriisistä muuttuivat dokumentin teon aikana.

”Suuri ongelma on se, että ei voida tietää ihmisten taustoja, kun he tulevat tänne ja viettävät täällä useita vuosia.” Nyt Reinikka on sitä mieltä, että rajoille tarvittaisiin ennakkokontrollia.

”Ei minulla ollut etukäteen asiaan mitään kantaa. Nyt on sellainen käsitys, että selkeämpää hallintaa tarvitaan. Turvapaikkaprosessi pitäisi käydä läpi etukäteen.”

REINIKKA kertoo, että hänellä ei ole poliittista taustaa eikä häntä ole pyydetty politiikkaan. Vaaleissa hän on äänestänyt kristillisdemokraatteja ja kertoo olevansa kristitty.

”Haluan pysyä kameran toisella puolella jatkossakin”, hän sanoo. Seuraavan dokumenttinsa hän aikoo tehdä pikavippibisneksestä ja Englannin pankkimaailmasta.

Nyt valmistuvan dokumentin aihe on kuitenkin mitä suurimmassa määrin poliittinen. Turvapaikkajärjestelmän kiristäminen on tapetilla EU:ssa, ja viime viikolla Suomen hallitus julkisti toimia seksuaalirikollisuuden ja maahanmuuttajataustaisten rikollisuuden ennaltaehkäisemiseksi ja torjumiseksi.

Kevään eduskuntavaaleissa suuri keskustelu koskee juuri samoja teemoja kuin Reinikan dokumentti käsittelee.

Reinikan dokumentin lehdistönäytöksestä heräsi kohu etukäteen, koska hän on kutsunut paikalle Tommy Robinsonin, joka on British Defence Leaguen perustaja, tunnettu äärioikeistolainen aktivisti ja tuomittu rikollinen. Robinsonin pääsy sosiaalisen median alustoille on estetty hänen levittämänsä vihapuheen takia.

MIKSI ihmeessä kutsuit hänet, Matti Reinikka?

”Oulun tapahtumat järkyttivät minua, ja Robinsonilla on tietoa groomingista Britanniassa. Minulle tuli sellainen kauhu, että alkaako nyt Suomessa tapahtua samaa kuin Britanniassa.”

Groomingilla tarkoitetaan alaikäisten houkuttelua sosiaalisessa mediassa. Reinikka kertoo löytäneensä Robinsonin ajatuksia netistä, mutta kertoo tuntevansa tämän taustoja vain pintapuolisesti.

”Hän kirjoitti groomingista siinä vaiheessa, kun siitä ei haluttu vielä puhua. Kutsu perustui siihen, että tarvitaan lisää tietoa.”

Eikö ole kyseenalaista ottaa asiantuntijaksi henkilö, jonka taustoja ei itse tunne, ja joka toisaalta on tunnettu rajusta äärioikeistolaisuudesta?

”Toimittajat saavat tulla paikalle ja ottaa selvää. Toimittajien tehtävä on suodattaa hänen antamansa tiedot.”

Reinikka kertoo vastaavansa Robinsonin kutsumisesta Suomeen yksin, mutta keskustelussa käy ilmi, että hankkeessa on mukana muitakin ihmisiä. Reinikka ei halua kertoa heidän nimiään.

Dokumentin sisällöstä on ollut kiistaa myös Ylen kanssa, jonka piti esittää Seinäjoen arabikevät jo syksyllä.

”Olemme käyneet sisällöstä keskustelua Ylen kanssa koko ajan.”

Yleltä on Reinikan mukaan pyydetty poistamaan dokumentista ”islam-kriittisiä” puheenvuoroja. Perjantain suunnitellussa ensiesityksessä hän aikoo näyttää oman versionsa elokuvasta.


______________________________________

Helsingin Sanomat: Yle osallistui kohudokumentin rahoitukseen, mutta esitys peruttiin jo viime syksynä – ”Tällaisena Yleisradio ei elokuvaa pysty julkaisemaan”

SEINÄJOEN ARABIKEVÄT -nimisestä suomalaisdokumentista oli määrä pitää lehdistötilaisuus Suomen elokuvasäätiön tiloissa Helsingissä perjantaina. Torstaina elokuvasäätiö kuitenkin ilmoitti peruvansa tilaisuuden.

Matti Reinikan ohjaama Seinäjoen arabikevät kertoo ennakkotietojen mukaan syksyn 2015 turvapaikanhakijakriisistä kolmen eri näkökulman kautta. Perjantainen lehdistötilaisuus herätti etukäteen huomiota sinne vieraaksi kutsutun brittiläisen Tommy Robinsonin vuoksi. Robinson on äärioikeistolaisen järjestön English Defense Leaguen perustaja ja entinen johtaja. Robinsonista ja tilaisuuden perumispäätöksestä voi lukea lisää täältä.

Elokuvaosuuskunta Siperian tuottama dokumentti on saanut tukea Suomen elokuvasäätiöltä ja Kirkon mediasäätiöltä.

MYÖS Yleisradio on osallistunut elokuvan rahoitukseen ostamalla ennakkoon sen esitysoikeudet. Tällä summalla katettiin noin 20 prosenttia budjetista.

Seinäjoen arabikevät oli tarkoitus esittää Ylellä Dokumenttiprojekti-ohjelmapaikalla jo viime vuoden lokakuussa.

Dokumenttiprojektin tuottajan Erkko Lyytisen mukaan suunnitelmat kuitenkin muuttuivat viime syksynä, kun Ylellä nähtiin elokuvasta ensimmäinen leikkausversio.

”Siinä vaiheessa selvisi, että elokuvan sisältö poikkeaa voimakkaasti siitä käsikirjoituksesta, jonka olimme hyväksyneet osana rahoituspäätöstä”, Lyytinen kertoo.

Rahoituspäätös tehtiin Ylellä Lyytisen mukaan vuonna 2016.

”Elokuvan silloinen ajatus oli kertoa Seinäjoesta vallitsevista jännitteistä: eri kannoista ja puolista, joita ihmiset ottavat, kun paikkakunnalle tulee yhtäkkiä paljon ihmisiä muista maista. Erityisenä painotuksena elokuvassa piti olla, että kuvattaisiin turvapaikanhakijoiden elämää ja sopeutumista Suomeen.”

MUTTA syksyllä nähdyssä leikkausversiossa painottuivatkin Lyytisen mukaan islamofobiset näkökulmat. Se ei sovellu Ylen eettisiin ohjeisiin.

Ylellä periaatteena on pyrkiä kertomaan näkökulmia tasapuolisesti, mutta eettisissä periaatteissa pysyen, Lyytinen sanoo.

”Kansanryhmää vastaan kiihottamisen tai muun vihapuheen välikappaleena Yle ei voi toimia.”

Lyytisen mukaan asiasta reklamoitiin Reinikalle: että elokuvan sisältö ei vastaa sitä, mistä rahoituspäätöksen yhteydessä sovittiin. Prosessi jatkui pitkin syksyä ja Reinikka toimitti Ylelle useita leikkausversioita, mutta yhteisymmärrykseen ei päästy.

”Viimeisin versio, jonka itse näin, oli helmikuun alussa. Silloinkin kerroin Matti Reinikalle, että tällaisena Yleisradio ei elokuvaa pysty julkaisemaan.”

REINIKKA kertoo dokumentista tässä HS:n haastattelussa.

Yksi elokuvan henkilöistä on 25-vuotias irakilainen Shihab, joka haluaa esiintyä vain etunimellään. Toinen henkilöistä on Seinäjoella nyt jo lakkautetun vastaanottokeskuksen entinen johtaja Hannu Muhonen ja kolmas Antti-Jussi Hirsimäki, joka on äänekkäästi haastanut Seinäjoen päättäjiä kaupungin tiedotustilaisuudessa. Hirsimäki toimii Suomen Sisussa, joka tunnetaan maahanmuuttokriittisenä järjestönä.

LYYTISEN mukaan lopullista päätöstä elokuvan esittämisestä Ylellä ei ole vielä voitu tehdä, koska lopullista versiota ei ole siellä nähty. Torstaina päivällä Ylen nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa kerrotaan, että uusi versio on toimitettu heille äskettäin, ja sitä arvioidaan parhaillaan.

”Yle päättää dokumentin esittämisestä vasta tämän arvioinnin jälkeen”, tiedotteessa todetaan.

Lyytinen pitää Seinäjoen arabikevät -dokumenttiin liittyneitä ongelmia ”hyvin valitettavina.” Dokumentin alkuperäinen aihe oli hänen mielestään todella tärkeä.

ELOKUVAOSUUSKUNTA SIPERIAN tiedotteessa dokumentista puhutaan myös ”Ylen Dokumenttiprojektissa keväällä esitettävänä elokuvana”, vaikka esityksestä ei ole tehty Ylellä mitään päätöstä.

”Se on oikeastaan tässä kaikkein harmillisinta, sillä Matti Reinikka tietää, että meillä on tässä asiassa ollut voimakkaasti eri näkökulmat. Silti hän ei ole totuudessa pysynyt.”

Lyytinen on vetänyt Ylen Dokumenttiprojektia neljä vuotta. Hän ei muista omalle kohdalleen sattuneen ikinä tapausta, että dokumentin tekijä ja Yle eivät olisi päässeet yhteisymmärrykseen elokuvan sisällöstä.

Mikäli yhteisymmärrystä ei Seinäjoen arabikevään tapauksessa synny jatkossakaan, voi Yle myös purkaa koko ennakko-ostosopimuksen.

”Kaikki mahdollisuudet ovat auki”, Lyytinen sanoo.