Pohjalainen: Tunnettu tshetsheenilaulaja odottaa turvapaikkapäätöstä Oravaisissa 18.5.2013
Tshetshenialainen Liza Umarova myöntää, että laulut ovat johtaneet hänet paitsi menestykseen myös vaikeuksiin. Kantaaottavien laulujensa vuoksi Umarova asuukin nyt Oravaisten vastaanottokeskuksessa ja toivoo, että hallinto-oikeus kumoaa joulukuussa tulleen kielteisen turvapaikkapäätöksen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tshetshenia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. toukokuuta 2013
torstai 14. maaliskuuta 2013
Iltalehti: Hautala myöntää: Maksoin siivoojalle pimeästi
Iltalehti: Hautala myöntää: Maksoin siivoojalle pimeästi 14.3.2013
Iltalehti: Hautala pyysi anteeksi: "Tein väärin"
Uusi Suomi: 100 € pimeästi oviremontista – Heidi Hautala pahoittelee ja selittää, miksi
Ilta-Sanomat/STT: Ville Niinistö Hautala-sotkusta: "Ollaan inhimillisiä, vaikka kyse on virheestä"
Iltalehti paljasti tänään kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr) teettäneen kotiinsa oviremontin, jonka maksuissa on epäselvyyksiä. Remontoija ja ovien tekijä sanoivat saaneensa palkat suoraan käteen ja niiden suuruus oli yhteensä noin tuhat euroa. Hautala oli myös maksanut siivoojalleen palkkaa pimeästi.

klo
16.00

Avainsanat:
harmaa talous,
Heidi Hautala,
maahanmuuttajat,
Tshetshenia,
turvapaikanhakijat,
Ville Niinistö
maanantai 10. joulukuuta 2012
Etelä-Saimaa: Venäläiset toisena turvapaikan haussa
Etelä-Saimaa: Venäläiset toisena turvapaikan haussa 10.12.2012
Venäjän kansalaiset ovat olleet jo vuosia yksi suurimmista turvapaikanhakijoiden ryhmistä Suomessa. Tänä vuonna venäläiset ovat toisena irakilaisten jälkeen.
Venäjän kansalaisia koskevia turvapaikkapäätöksiä on tänä vuonna tehty kaikkiaan 366. Niistä 121 on ollut myönteisiä.
Lähes poikkeuksetta pakolaisstatuksen tai turvapaikan Suomesta saaneet Venäjän kansalaiset ovat olleet Pohjois-Kaukasukselta eli joko Tshetsheniasta tai Ingusiasta.

perjantai 17. elokuuta 2012
MTV3: Tshetsheenien auttamisesta tuomittu hakee valituslupaa
MTV3: Tshetsheenien auttamisesta tuomittu hakee valituslupaa 17.8.2012
Laittoman maahantulon järjestämisestä tuomittu Mikael Storsjö on hakenut valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.
Helsingin hovioikeus tuomitsi Storsjön neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen, koska tämä oli auttanut tshetsheenipakolaisia Turkista Suomeen.

perjantai 10. elokuuta 2012
Turun Sanomat: Tshetshenialainen mies käännytettiin Suomesta
Turun Sanomat: Tshetshenialainen mies käännytettiin Suomesta 10.8.2012
Tshetshenialainen turvapaikanhakija käännytettiin Suomesta torstai-iltapäivänä. Mies kuljetettiin Oulusta Lappeenrantaan, missä hänet ohjattiin Vainikkalasta kello viideltä Pietariin menevään junaan.
YK:n kidutuksen vastaisen komitean CAT:n (Committee against Torture) laatima todistus siitä, että miestä todella on kidutettu kotimaassaan, tuli tunti junan lähdön jälkeen.

11.50

Avainsanat:
Esko Repo,
Kerkko Paananen,
kidutus,
käännytys,
Tshetshenia,
turvapaikanhakijat,
Venäjä
maanantai 16. heinäkuuta 2012
Yle: Tunnettu tšetšenilaulaja hakee turvapaikkaa Suomesta
Yle Uutiset: Tunnettu tšetšenilaulaja hakee turvapaikkaa Suomesta 16.7.2012
Tšetšenilaulaja Liza Umarova on hakenut turvapaikkaa Suomesta. Bardilaulaja ja näyttelijä Umarova on tämän päivän tunnetuin tšetšenilaulaja, ja hän omistaa musiikkinsa vapaudelle ja tuskalle, jota hänen kansansa kärsii.
Umarovalla on aviomies ja kolme lasta. Hän kertoo pelkäävänsä itsensä ja lastensa puolesta.
- Pelkään asua maassa, joka ei suojele meitä, jossa naamioidut miehet voivat rynnätä sisään kotiini ja viedä poikani ja jossa minulla ei ole oikeutta mielipiteeni puolustamiseen, Umarova kertoo.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Yle: Tshetsheenejä maahantuoneelle vankeustuomio hovista
Yle Uutiset: Tshetsheenejä maahantuoneelle vankeustuomio hovista 13.6.2012
Yrittäjä Mikael Storsjö tuomittiin ehdolliseen vankeuteen kolmen laittoman maahantulon järjestämisestä. Käräjäoikeus oli hylännyt syytteet Storsjön humanitaaristen motiivien takia.
Helsingin hovioikeus on muuttanut helsinkiläisyrittäjä Mikael Storsjön käräjäoikeudesta laittoman maahantulon järjestämisestä saaman vapauttavan tuomion ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi. Storsjö tuomittiin neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Yle: Gatajevit saivat poliittisen turvapaikan
Yle Uutiset: Gatajevit saivat poliittisen turvapaikan 2.5.2012
Yle Uutiset: Poliittinen turvapaikka EU-maiden välillä on harvinaisuus
Yle Uutiset: Gatajevit helpottuneita turvapaikastaan: "Olemme shokissa ilosta"
"Groznyin enkeliksi" nimetyt Khadizhat ja Malek Gatajev saavat Suomesta poliittisen turvapaikan. Gatajevien Liettuassa saamia syytteitä on pidetty poliittisena ajojahtina.
Tshetsheniassa lastenkotia pitäneet Khadizhat ja Malek Gatajev ovat saaneet Suomeen poliittisen turvapaikan, kertoo uutistoimisto BNS. Pariskuntaa on syytetty Liettuassa lasten kaltoinkohtelusta, mutta syytettä on pidetty poliittisena ajojahtina.

12.45

Avainsanat:
Gatajevit,
Liettua,
Martin Scheinin,
Pirjo Honkasalo,
Tshetshenia,
turvapaikanhakijat
perjantai 10. helmikuuta 2012
Voima: Hyväntekeväisyyden taantumuksellisuudesta
Voima: Jussi Förbom: Hyväntekeväisyyden taantumuksellisuudesta 10.2.2012
Maahanmuuttoviraston on muututtava, Hanna Nikkanen & Jussi Förbom vetoavat.

13.02

Avainsanat:
Jussi Förbom,
kidutus,
Kongo,
Maahanmuuttovirasto,
Mervi Junkkonen,
Pakolaisneuvonta,
Tshetshenia,
turvapaikanhakijat
tiistai 20. syyskuuta 2011
HBL: Venäjän agentit eivät pelota Storsjöta
HBL: Ryska agenter skrämmer inte Storsjö 20.9.2011
– Visst är det obehagligt, men jag litar på att de finska myndigheterna skyddar sina medborgare, säger IT-företagaren Mikael Storsjö om det ryska domslutet som beordrar ryska myndigheter att inleda konkreta åtgärder för att stänga hans kontroversiella webbsajt.
Exakt vad det ryska domslutet från förra veckan innebär vet inte Mikael Storsjö, men han tror inte att han kommer att få påhälsning av några ryska agenter.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Aamulehti: Tutkija: Terrorismikytköksen löytyminen oli vain ajan kysymys
Aamulehti: Tutkija: Terrorismikytköksen löytyminen oli vain ajan kysymys 18.9.2011
Suomen ensimmäinen epäily terrorismin rahoittamisesta ja värväyksestä ei ole yllätys Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajalle Mika Aaltolalle. On ollut vain ajan kysymys, milloin kytköksiä löytyy Suomesta.
- Niitä on todennäköisesti ollut, mutta poliisi ei ole niitä huomannut. Jos kyseessä on Somalia, rahoituksen verkosto on hyvin monimutkainen, sanoo Mika Aaltola.

torstai 16. kesäkuuta 2011
Voima: Raja vuotaa
Voima: Anu Harju: Raja vuotaa 16.6.2011
Rajavartiolaitoksen löyhän kontrollin vuoksi ne henkilöt, joiden olinpaikkoja ja nimiä ei olisi suotavaa heidän oman turvallisuutensa vuoksi levitellä, voivat nyt lukea netistä hakeneensa Suomesta turvapaikkaa. Oikeuslaitos ei pidä nimien salaamista tarpeellisena. Suomesta löytyy ihmisiä, jotka kieroine motiiveineen julkaisevat ne internetissä. Kuka suojelee ja ketä?

12.14

Avainsanat:
Anu Harju,
Astrid Thors,
laiton maahantulo,
Mikael Storsjö,
rajavalvonta,
Tshetshenia,
turvapaikanhakijat
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Uusi Suomi: Suomen tšetšeenipäätös ihmetyttää – ”Laki on huono”
Uusi Suomi: Suomen tšetšeenipäätös ihmetyttää – ”Laki on huono” 18.5.2011
Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-tutkimusohjelman johtaja Arkady Moshes kritisoi Vantaan käräjäoikeuden viikon takaista päätöstä vapauttaa tšetšeenejä Suomeen laittomasti tuonut it-yrittäjä Mikael Storsjö syytteistään.

13.01

Avainsanat:
ihmissalakuljetus,
Mikael Storsjö,
sananvapaus,
Tshetshenia,
turvapaikanhakijat
maanantai 9. toukokuuta 2011
YLE: Tshetsheenejä Suomeen tuoneiden syytteet hylättiin
YLE Uutiset: Tshetsheenejä Suomeen tuoneiden syytteet hylättiin 9.5.2011
Vantaan käräjäoikeus on hylännyt tshetsheenejä Suomeen tuoneiden helsinkiläis- ja venäläismiehen syytteet. Kihlakunnan syyttäjä vaati miehille vankeutta mm. törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä.
Syytteen mukaan helsinkiläisyrittäjä järjesti 24 tshetsheeniä maahan vuosina 2007 - 2010. Heistä yhdeksän oli alaikäisiä. Venäläismies osallistui tapauksista 14 tshetsheenin maahantulon järjestämiseen vuonna 2009, jolloin hän itsekin haki samalla turvapaikkaa Suomesta.

22.14

Avainsanat:
ihmissalakuljetus,
laiton maahantulo,
Mikael Storsjö,
Tshetshenia,
turvapaikanhakijat
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Iltalehti: Kirkkoherra kirjoitti pakolaisista - taas rikostutkinta
Iltalehti/STT: Kirkkoherra kirjoitti pakolaisista - taas rikostutkinta 6.4.2011
Pohjan suomalaisen seurakunnan kirkkoherran Juha Molarin blogi on kirvoittanut jo toisen rikostutkinnan.
Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet teki Molarista tutkintapyynnön, jossa tämän epäillään syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.
Biaudet'n mukaan Molari väittää muun muassa, että Kaukasiasta ei tulisi yhtään oikeaa pakolaista Suomeen, vaan jokainen sieltä saapuva olisi yhteydessä terrorismiin. Hänestä Molari haluaa selvästi herättää lukijassa inhoa ja halveksuntaa tiettyä kansanryhmää kohtaan.

20.07

Avainsanat:
Eva Biaudet,
internet,
Juha Molari,
kiihottaminen kansanryhmää vastaan,
kirkko,
kunnianloukkaus,
pakolaiset,
Tshetshenia,
vähemmistövaltuutettu
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Verkkouutiset: Käräjäoikeus pohtii, oliko tshetsheenien maahantuonti laillista
Verkkouutiset/STT: Käräjäoikeus pohtii, oliko tshetsheenien maahantuonti laillista 23.2.2011
Suomeen tshetsheenipakolaisia tuonut helsinkiläismies ei näe ongelmallisena, että kansalaiset valitsisivat useamminkin, keitä tänne tuodaan pakolaisiksi.
Mikael Storsjön mielestä turvapaikkojen jakoon liittyy joka tapauksessa sattumanvaraisuutta.
- Viranomaiset menevät suurille pakolaisleireille ja tuovat sieltä sattumanvaraisesti kourallisen kiintiöpakolaisia Suomeen, Storsjö sanoo.
- Ei se sen reilumpaa valintaa ole kuin mitä minä olen tehnyt.

16.55

Avainsanat:
laiton maahantulo,
Mikael Storsjö,
Suojelupoliisi,
terrorismi,
Tshetshenia,
turvapaikanhakijat,
Ulf Månsson
perjantai 12. marraskuuta 2010
YLE: Venäläinen toimittaja sai turvapaikan
YLE Etelä-Karjala: Venäläinen toimittaja sai turvapaikan 12.11.2010
Tshetsheniasta kirjoittanut toimittaja Elena Maglevannaja sai turvapaikan Suomesta. Hän odottaa parhaillaan kuntapaikkaa Kaakkois-Suomesta.
Venäläinen toimittaja Elena Maglevannaja, 28, on saanut Suomesta turvapaikan. Maglevannajalle myönnettiin muutama viikko sitten oleskelulupa Suomeen suojelun perusteella. Venäläinen toimittaja odottaa parhaillaan kuntapaikkaa Kaakkois-Suomen alueelta Lappeenrannassa Tiuruniemen vastaanottokeskuksessa. Maglevannaja joutui pakenemaan kotimaastaan Tshetsheniaa käsittelevien kirjoitustensa takia.
Finsforum: Elena Maglevannaya granted asylum (haastattelu)
Tshetsheniasta kirjoittanut toimittaja Elena Maglevannaja sai turvapaikan Suomesta. Hän odottaa parhaillaan kuntapaikkaa Kaakkois-Suomesta.
Venäläinen toimittaja Elena Maglevannaja, 28, on saanut Suomesta turvapaikan. Maglevannajalle myönnettiin muutama viikko sitten oleskelulupa Suomeen suojelun perusteella. Venäläinen toimittaja odottaa parhaillaan kuntapaikkaa Kaakkois-Suomen alueelta Lappeenrannassa Tiuruniemen vastaanottokeskuksessa. Maglevannaja joutui pakenemaan kotimaastaan Tshetsheniaa käsittelevien kirjoitustensa takia.
lauantai 10. heinäkuuta 2010
Suomen Kuvalehti: Yhä useampi tšetšeeni saa Suomesta turvapaikan
Suomen Kuvalehti: Yhä useampi tšetšeeni saa Suomesta turvapaikan 10.7.2010
Kuluvan vuoden neljänä ensimmäisenä kuukautena jo 185 Venäjän kansalaista haki Suomesta turvapaikkaa.
Tarkkoja tilastoja hakijoiden kansallisuudesta Maahanmuuttovirastosta ei anneta, mutta viraston mukaan valtaosa eli kaksi kolmasosaa on tšetšeenejä tai muualta Pohjois-Kaukasiasta tulleita kuten inguušeja.
Yhä useampi tšetšeeni myös saa turvapaikan Suomesta. Vuonna 2009 kaikkiaan 73 Venäjän kansalaista sai joko turvapaikan tai oleskeluluvan suojeluntarpeen vuoksi.

tiistai 6. heinäkuuta 2010
YLE: Elena Maglevannaya ei aio taipua
YLE Etelä-Karjala: Elena Maglevannaya ei aio taipua 6.7.2010
Turvapaikkaa hakeva venäläistoimittaja jatkaa työtään Joutsenon vastaanottokeskuksessa. Mikäli turvapaikka myönnetään Maglevannaya jatkaa Suomessa kirjoittamista Tsetseniassa tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista.
- En missään tapauksessa voi palata Venäjälle, se on minulle kuolemantuomio, kertoo Elena Maglevannaya, venäläinen free lance -toimittaja Joutsenon vastaanottokeskuksen pihalla.

18.48

Avainsanat:
Elena Maglevannaya,
Tshetshenia,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus,
Venäjä
tiistai 30. maaliskuuta 2010
Satakunnan Kansa: Päivän kommentti: Suomi vetää taas tshetseenejä Moskovan metroiskun jälkeen
Satakunnan Kansa: Päivän kommentti/Toni Viljanmaa: Suomi vetää taas tshetseenejä Moskovan metroiskun jälkeen 30.3.2010
En haluaisi olla tshetseeni Venäjällä tällä hetkellä. Kaukasialaisterroristien anteeksiantamaton isku Moskovan metroon lisää taatusti jo ennestäänkin rehottavaa rasismia itänaapurissa.
Maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r) on jo useaan kertaan ilmaissut huolensa siitä, kuinka Venäjällä käsitellään kansallisia vähemmistöjä. Tämä kehitys näkyi viime vuonna kouriintuntuvalla tavalla Suomen rajoilla.

11.55

Avainsanat:
Astrid Thors,
Mikael Storsjö,
terrorismi,
Tshetshenia,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
Venäjä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)