keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Verkkouutiset: Käräjäoikeus pohtii, oliko tshetsheenien maahantuonti laillista

Verkkouutiset/STT: Käräjäoikeus pohtii, oliko tshetsheenien maahantuonti laillista 23.2.2011

Suomeen tshetsheenipakolaisia tuonut helsinkiläismies ei näe ongelmallisena, että kansalaiset valitsisivat useamminkin, keitä tänne tuodaan pakolaisiksi.

Mikael Storsjön mielestä turvapaikkojen jakoon liittyy joka tapauksessa sattumanvaraisuutta.

- Viranomaiset menevät suurille pakolaisleireille ja tuovat sieltä sattumanvaraisesti kourallisen kiintiöpakolaisia Suomeen, Storsjö sanoo.

- Ei se sen reilumpaa valintaa ole kuin mitä minä olen tehnyt.

Storsjö on järjestänyt Suomeen kymmeniä tshetsheenipakolaisia muutaman viime vuoden aikana. He ovat kaikki asuneet Turkissa ja olleet hänelle vähintään tutun tuttuja.

Häntä vastaan on nostettu rikossyyte, sillä hänen katsotaan syyllistyneen törkeän laittoman maahantulon järjestämiseen. Torstaina alkavassa oikeudenkäynnissä arvioidaan, voidaanko hänen toimiaan pitää rangaistavina.

- Mielestäni en ole tehnyt mitään muuta kuin auttanut Suomen valtiota toteuttamaan kansainvälisiä sopimuksia, sillä Suomi on sitoutunut ottamaan vastaan pakolaisia, Storsjö sanoo ja hymyilee.

- Sitä paitsi turvapaikanhakijoiden on helpompaa sopeutua Suomeen, jos heillä on täällä joku sellainen tukihenkilö kuin minä.

Maahantulon järjestäminen ei ole rikos, jos autettavat ovat koti- tai oleskelumaassaan vaarassa eikä järjestäjä ota korvausta.

Lex Storsjö?

Storsjön on epäilty hyötyvän tshetsheenien junailusta Suomeen, mutta hän itse kertoo auttaneensa heitä humanitaarisista syistä ja ilman korvausta. Hän on ottanut vastaan kiitollisuutta perheillallisten muodossa, mutta ei rahana.

Itse hän on sijoittanut "harrastukseensa" viiden viime vuoden aikana noin 10 000-15 000 euroa.

- Kyllä minä luulen, että joku golfaaja pistää harrastukseensa enemmän rahaa kuin minä tähän, hän arvelee.

Yrittäjä on tarjonnut muutamalle tshetsheenille työtä omasta firmastaan. Kyseessä ovat olleet pienet korjaustyöt tai it-työt.

Storsjö sanoo ihmettelevänsä, jos saa tuomion. Pikemminkin hän epäilee toimivansa pelinappulana uuden lain, Lex Storsjön, laatimiselle.

Rajavartiolaitos on Storsjön mukaan jo aiemmin ajanut lievennystä maahantulon järjestämistä koskevaan lakiin, mutta koska päättäjiä ei ole saatu mukaan, on tarvittu oikeusprosessi, jonka avulla muutos runnotaan läpi.

---

Storsjö: En kirjoita tshetsheenikapinallisten Kavkaz Centeriin

Mikael Storsjöllä on kytkös kiisteltyihin tshetsheenikapinallisten nettisivuihin, Kavkazcenter.comiin.

Hän on muun muassa hommannut yhdelle Suomeen auttamalleen tshetsheenipakolaiselle it-töitä sivuston tekemiseen liittyen.

Lisäksi hän ylläpitää oman firmansa palvelimella Helsingissä kiisteltyjä nettisivuja. Hän tietää myös, että Suomessa on joku, joka kirjoittaa sivustolle juttuja, muttei tiedä kuka.

- Moni epäilee, että se olen minä, mutta asia ei ole niin, Storsjö puolustautuu.

Sivuja on kytätty Suojelupoliisia myöten, sillä sivuilla on arvosteltu jyrkästi Venäjän hallitusta ja tuettu tshetsheenikapinallisten taistelua.

Tshetsheenikapinallisten johtaja Doku Umarov kertoi sivuilla määränneensä itsemurhaiskun moskovalaiselle lentokentälle tammikuussa. Pommi-isku vaati 36 ihmisen hengen.

_________________________________________________

Verkkouutiset: Syyttäjän mielestä tshetsheenien auttajaa motivoi julkisuus

Vantaan käräjäoikeus joutuu miettimään, missä kulkevat yksityisen ihmisen humanitaarisen toiminnan rajat.

Syyttäjä vaatii helsinkiläisyrittäjä Mikael Storsjölle vankeusrangaistusta muun muassa törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä. Syytteissä on kyse 24 tshetsheenin tuomisesta maahan.

- Meillä on kiintiöpakolaisjärjestelmä, joka perustuu siihen, että asiantuntemuksella ja objektiivisesti valitaan henkilöitä, jotka ovat eniten suojan tarpeessa. Onko oikein, että yksityishenkilö valitsee sen kansanryhmän, joka on eniten turvan tarpeessa ja vielä heistä henkilöt, jotka turvaa tarvitsevat, pohti kihlakunnansyyttäjä Mikko Sipilä.

Storsjö on myöntänyt järjestäneensä kymmeniä tshetsheenejä Suomeen, mutta kertoo auttaneensa heitä humanitaarisista syistä ja ilman korvausta. Syyttäjän mielestä motiivina oli kuitenkin julkisuus.

- Näyttöä mistään taloudellisesta hyödystä ei ole, melkein päinvastoin. Tällä on saatu mainetta ja tiettyjen piirien kunnioitusta. Katson, että hyöty voi olla paljon muutakin kuin rahassa mitattava, syyttäjä sanoi.

Storsjön avustaja Ulf Månsson tyrmää syyttäjän väitteen päämiehensä julkisuusmotiivista.

Syyttäjä ei halunnut ottaa vielä valmisteluistunnossa kantaa tarkemmin, kuinka pitkää vankeustuomiota hän vaatii.


Lähes kaikki saaneet turvapaikan

Syytteiden mukaan Storsjö on järjestänyt vuosina 2007-2010 laittomasti Suomeen 24 tshetsheeniä, joista yhdeksän oli lapsia. He hakevat tai ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta. Suurin osa on saanut turvapaikan tai oleskeluluvan humanitaarisista syistä.

Syyttäjän mielestä humanitaarinen syy ei ole tässä tapauksessa perusteltu, koska autettuja on paljon. Hänen mielestään olisi eri asia, jos olisi autettu maahan yksi lähisukulainen. Storsjön avustaja ihmettelee syyttäjän perusteluja.

- On mieletön ajatus, että yhden ihmisen auttaminen on humanitaarista, mutta ei silloin jos autettuja on enemmän, Månsson sanoi.

Storsjö on kertonut ostaneensa Turkissa asuville tshetsheeneille lentoliput Istanbulista Helsingin kautta Pietariin. Koneenvaihdon yhteydessä pakolaiset ovat jääneet Suomeen. Storsjön mukaan kaikki ovat olleet hänelle vähintään puolituttuja.

Asian pääkäsittely on huhtikuun puolivälissä.

___________________________________________________

YLE Uutiset: Kahdelle syytteitä tshetseenien maahantuomisesta

Vantaan käräjäoikeudessa on tänään torstaina luettu syytteet noin kahdenkymmenen tshetseenin maahantulon järjestämisestä. Maahantulot ovat tapahtuneet vuosina 2007 - 2010 ja kaikki maahantulleet ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta.

Miehiä syytetään laittomasta maahantulon järjestämisestä ja törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä. Syyttäjä katsoo miesten toimineen osana rikollista maahanmuuttoa järjestänyttä organisaatiota.

Syytetyistä toinen on suomalainen ja toinen Turkin kansalainen. Molemmat miehet ovat kiistäneet kaikki syytteet. He katsovat avustaneensa maahan tulleita tshetseeneitä humanitaarisessa tarkoituksessa.

Toinen syytetyistä on aikaisemmin ylläpitänyt tehetseenimyönteistä nettisivustoa Suomessa.