torstai 14. maaliskuuta 2013

Iltalehti: Hautala myöntää: Maksoin siivoojalle pimeästi

Iltalehti: Hautala myöntää: Maksoin siivoojalle pimeästi 14.3.2013
Iltalehti: Hautala pyysi anteeksi: "Tein väärin"
Uusi Suomi: 100 € pimeästi oviremontista – Heidi Hautala pahoittelee ja selittää, miksi
Ilta-Sanomat/STT: Ville Niinistö Hautala-sotkusta: "Ollaan inhimillisiä, vaikka kyse on virheestä"

Iltalehti paljasti tänään kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr) teettäneen kotiinsa oviremontin, jonka maksuissa on epäselvyyksiä. Remontoija ja ovien tekijä sanoivat saaneensa palkat suoraan käteen ja niiden suuruus oli yhteensä noin tuhat euroa. Hautala oli myös maksanut siivoojalleen palkkaa pimeästi.

Hautala itse muisti maksaneensa remonttimiehelle korkeintaan sata euroa. Eläkemaksut hän jätti joka tapauksessa maksamatta.

Hautala myönsi hetki sitten Iltalehdelle, että hän on maksanut siivoojan palkan pimeänä. Syyksi ministeri kertoi, että siivooja on maahanmuuttaja ja hän halusi auttaa tätä.

Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö kertoi myös keskustelleensa Hautalan kanssa tapauksesta. Ministeri vetoaa inhimilliseen virheeseen.

- Hautalan on tarpeen kertoa kaikki asiaan liittyvät faktat julkisuuteen ja korjata toimiaan, jos on tapahtunut jokin inhimillinen virhe, kuten nyt näyttää käyneen, Niinistö sanoi Iltalehdelle.

Hautala itse pitää kiinni eilisestä kertomuksestaan, että maksoi remonttimiehelle korkeintaan sata euroa. Hän myös sanoo luulleensa, että remonttimies hoitaa itse eläkemaksut.

Ministeri selvittää nyt, voiko hän maksaa velvoitteensa jälkikäteen.

-----

Iltalehti: Hautala pyysi anteeksi: "Tein väärin"

Ministerin tarina muuttui eilisestä.

Ministeri Heidi Hautala (vihr) myönsi torstaina eduskunnassa, että hän on teettänyt pimeää työtä. Hautala aikoo jatkaa ministerinä.

- Olen pyytänyt anteeksi hallituksen kokouksessa, että olen aiheuttanut uskottavuusongelman hallituksen harmaan talouden ohjelmalle.

Hautala sanoo uskoneensa, että remonttimies teki työn urakoitsijana ja hoiti työnantajavelvollisuudet.

- Totta kai olen tehnyt väärin siinä, etten pyytänyt kuittia.

Vielä eilen Hautala vakuutti Iltalehdelle, että remontin hinta jäi niin halvaksi, ettei siitä tarvinnut maksaa eläkemaksuja tai veroja.

Pimeä siivooja

Hautala myönsi maksaneensa pimeästi myös siivoojalleen.

- Hän on turvapaikan Suomesta saanut tsetseeninainen, jota yritin monin tavoin auttaa. Hän oli luonani siivoamassa ja siitä olisi ilman muuta pitänyt maksaa työeläkemaksu.

Hautala sanoo maksavansa siivoojan eläkemaksut jälkikäteen.

________________________________________

Uusi Suomi: 100 € pimeästi oviremontista – Heidi Hautala pahoittelee ja selittää, miksi

Kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr.) esikunnasta kerrotaan Uudelle Suomelle, että ministeri oli teettänyt noin 100 euroa maksavan oviremontin ja maksanut sen käteisellä.

Hautala tilasi oviremontin vuonna 2009 mieheltä, joka oli toisessa urakassa mukana. Hautala oli olettanut, että tilaa työn urakoitsijalta, joten tämä hoitaa kaikki velvoitteet.

Esikunnasta kerrotaan myös siivouksesta, jonka Hautala maksoi käteisellä.

Kyseessä oli turvapaikkaa Suomesta hakeva nainen, jota Hautala on yrittänyt auttaa.

Ministeri on pahoitellut asiaa, esikunnasta kerrotaan.

– Olen pyytänyt anteeksi hallituksen kokouksessa, että olen aiheuttanut uskottavuusongelman hallituksen harmaan talouden ohjelmalle, Hautala sanoi Iltalehdelle.

Ensimmäisenä asiasta kertoi Iltalehti.

___________________________________________

Ilta-Sanomat/STT: Ville Niinistö Hautala-sotkusta: "Ollaan inhimillisiä, vaikka kyse on virheestä"

Vihreiden puheenjohtaja ja ympäristöministeri Ville Niinistö pyytää, ettei Heidi Hautalaa tuomittaisi tämän tekemien rikkeiden vuoksi.
Ville Niinistö luottaa siihen, mitä Heidi Hautala on sanonut epäselvistä remontti- ja siivousmaksuista.

– Kun hänellä ei ole ollut mitään tarkoituksellista pyrkimystä väärinkäyttöön, niin on syytä olla inhimillinen ja hyväksyä hänen pahoittelunsa, Niinistö sanoi torstaina.

Voiko sellaista tapahtua vahingossa tällä tasolla?

– Ollaan nyt kanssaihmisiä kohtaan inhimillisiä, kun asian mittaluokka on tällainen.

– Vaikka kysymyksessä on selkeästi virhe, niin ehkä voi kuitenkin ymmärtää sitä, että aina ihmiset eivät pysty hyvistä tarkoituksistaan huolimatta toimimaan oikein, Niinistö sanoi.