Oikeusministeriö: Lausunnot rasistisia rikoksia koskevasta ehdotuksesta koottu 16.11.2010
Lausuntotiivistelmä (pdf)
Rasistisia rikoksia koskevasta työryhmäehdotuksesta annetuista lausunnoista on julkaistu tiivistelmä. Lausuntonsa oikeusministeriölle antoi kaikkiaan 20 tahoa. Lausunnonantajat suhtautuivat työryhmän ehdotuksiin myönteisesti, vaikka useimmat heistä esittivätkin huomautuksia moniin yksityiskohtiin. Ehdotus sai osakseen myös kriittistä palautetta.
Alkuvuodesta valmistuneessa mietinnössään työryhmä esitti rasististen tekojen kriminalisointien selkeyttämistä. Työryhmän mielestä myös rangaistuksen koventamisperusteita tulisi täsmentää, jotta ne nykyistä laajemmin soveltuisivat rasististen rikosten ohella myös niin sanottuihin viharikoksiin.
Lausuntopalautteen jälkeen muokattu hallituksen esitys annetaan vielä tälle eduskunnalle.
tiistai 16. marraskuuta 2010
HS: Joensuun skinitutkinta valmistui
Helsingin Sanomat: Joensuun skinitutkinta valmistui 16.11.2010
Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, jonka se aloitti vappuna Joensuussa sattuneen kerhohuonekahakan jälkeen. Esitutkinnassa on kuultu kahta miestä epäiltynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Jutun aineisto on lähetetty valtakunnansyyttäjänvirastoon syyteharkintaa varten.
Poliisi löysi toukokuussa Käpykankaalla olevasta teollisuushallista kerhotilan, jossa oli esillä runsain mitoin erilaista natsi- ja skinheadrekvisiittaa. Kerhotilat ehtivät olla käytössä muutaman kuukauden, minkä aikana siellä vieraili useita ihmisiä. Esitutkinnassa selvitettiin täyttääkö kerhotoiminta rikoksen tunnusmerkit.

HS: Perussuomalaisen poliisin romanilausunto ihmetyttää
Uusi Suomi: Perussuomalaisen poliisin romanilausunto ihmetyttää 16.11.2010
Uutisanalyysi, Kimmo Oksanen: Komisarion mielestä "romani" on hyvä varkaan tuntomerkki 15.11.2010
Tom Packalén: Lietsooko Helsingin Sanomat persuvihaa? (blogi) 17.11.2010
Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaan, komisario Tom Packalénin romanilausunto aiheuttaa ”poliisin sisäistä keskustelua”, kertoo Helsingin Sanomat paperilehdessään.
Asian vahvistaa lehdelle Helsingin poliisipäällikkö Jukka Riikonen, jonka mukaan eduskuntaan pyrkivän poliisin täytyy pitää kieli korostetusti keskellä suuta.

klo
10.50

Avainsanat:
Jukka Riikonen,
Kimmo Oksanen,
perussuomalaiset,
poiisi,
rikollisuus,
romanit,
Tom Packalén,
vaalit
maanantai 15. marraskuuta 2010
YLE: Perinteet estävät yhä romanien vapaata liikkumista
Romanien perinteet estävät edelleen valtaosaa romaneja liikkumasta Suomessa vapaasti, arvioi Ihmisoikeusliitto. Asiasta kertoi A-studio maanantaina.
Romanien liikkumista rajoittaa esimerkiksi muuttolupakäytäntö, jossa paikkakunnalla kauimmin asuneilta romaneilta pitää pyytää lupa muuttamiseen.
- Jollain tavalla muuttolupa- ja väistämisvelvollisuus koskettavat miltei kaikkia romaneja. Ei kuitenkaan niin, että se tosiasiallisesti rajoittaisi kaikkien liikkumista, mutta he joutuvat olemaan tietoisia niistä, Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros kertoi.
YLE: Ihmiskauppa kukoistaa Romaniassa
YLE Uutiset: Ihmiskauppa kukoistaa Romaniassa 15.11.2010
Romania on EU:n suurimpia ihmiskaupan lähtömaita. Nuoria naisia kuljetetaan seksityöhön eri puolille Eurooppaa, ja tuottoisan ihmiskaupan vaikutukset näkyvät Suomessakin.

Jyväskylän Ylioppilaslehti: Muutokset miehet
Jyväskylän Ylioppilaslehti: Muutokset miehet 15.11.2010
Hommaforumilla siinneellä Muutos 2011 -puolueella on lehtijuttujen perusteella kaikki ainekset nousta akateemisten vihervassareiden suosikki-inhokiksi. Millaisia Suomen nuorimman puolueen jäsenet ovat oikeasti ja voiko maahanmuuttokriitikkoja käsitellä mediassa ”oikein”?

Nelonen: Nuorison ulkomaalaisvastaisuus lisääntynyt selvästi
Nelonen: Nuorison ulkomaalaisvastaisuus lisääntynyt selvästi 15.11.2010
Nuorisobarometri 2010 (pdf, Maahanmuutto s. 89)
Suomalaisnuorison suhtautuminen ulkomaalaisiin on muuttunut huomattavasti viimeisen viiden vuoden aikana. Tänään julkistetun Nuorisobarometrin mukaan maahanmuuttovastaisuus on lisääntynyt selvästi.
Ulkomaalaisvastaisuuden lisääntyminen näkyy vertailtaessa vastauksia samoihin kysymyksiin viiden vuoden välein:
Tutkijoiden mukaan entistä harvemmat nuoret arvioivat ulkomaalaisten monipuolistaneen suomalaista kulttuuria, ja entistä pienempi osuus pitäisi hyvänä, jos Suomeen tulisi enemmän ulkomaalaisia. Viisi vuotta sitten kolmasosa suomalaisista oli sitä mieltä, että olisi hyvä, jos Suomeen tulisi lisää ulkomaalaisia. Tänään julkaistussa tutkimuksessa luku on romahtanut kolmeentoista prosenttiin.

YLE: Vankeutta ihmissalakuljetuksesta Turussa
YLE Turku: Vankeutta ihmissalakuljetuksesta Turussa 15.11.2010
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut Ruotsissa asuvan somalimiehen 60 päiväksi ehdolliseen vankeuteen laittoman maahantulon järjestämisestä. Vuonna 1989 syntynyt mies oli saattamassa nuorta somalinaista Tukholmasta Turkuun.
Oikeus katsoi miehen toimineen osana järjestäytynyttä salakuljetusorganisaatiota.
Mies ja nainen otettiin kiinni Turun satamassa lokakuun puolivälissä. Naisella ei ollut henkilöllisyyspapereita ja hän ilmoittautui heti turvapaikanhakijaksi.

HS: Julkisen sanan neuvostolta kaksi langettavaa päätöstä Helsingin Sanomille
Helsingin Sanomat: Julkisen sanan neuvostolta kaksi langettavaa päätöstä Helsingin Sanomille 15.11.2010
Julkisen sanan neuvosto (JSN) on antanut kaksi langettavaa päätöstä Helsingin Sanomille. Kumpikin päätös liittyy HS.fi:n verkkokeskusteluihin.

Kansan Uutiset: Tutkija: Pelon politiikan hedelmät kopsahtelevat ”persujen” kuppiin
Kansan Uutiset: Tutkija: Pelon politiikan hedelmät kopsahtelevat ”persujen” kuppiin 15.11.2010
Monissa puolueissa vahvistuneet ”maahanmuuttokriittiset” linjaukset ovat tutkija Tero Toivasen mukaan houkutelleet ihmisiä mukaan pelon politiikkaan, jonka hedelmät tällä hetkellä kopsahtelevat Perussuomalaisten kuppiin.
Jyväskylän yhteiskunnallisen opisto (JYO) järjestää torstaina 18. marraskuuta Jyväskylässä siirtolaisuutta käsittelevän paneelikeskustelun. Opiston rehtorina toimivan Tero Toivasen mielestä keskustelu siirtolaisuudesta ei voisi olla ajankohtaisempi.
– Nykyinen niin sanottu maahanmuuttopuhe lähtee ennemminkin ihmisten liikkumisen rajoittamisesta ja ihmisten erottelemisesta, eikä niinkään siitä, että pyrittäisiin ymmärtämään liikkumisen rakenteellisia syitä tai ihmisten tarvetta etsiä parempaa elämää. Kun keskustellaan ihmisten liikkeestä on mentävä niin sanotusti asioiden juuriin, eikä perustaa käsityksiä mielikuviin.

14.01

Avainsanat:
maahanmuuttokeskustelu,
perussuomalaiset,
rasismi,
siirtolaisuus,
Tero Toivanen
YLE: Maahanmuuttajien suomen kielen opetus kaipaa tehostusta
YLE Helsinki: Maahanmuuttajien suomen kielen opetus kaipaa tehostusta 15.11.2010
Maahanmuuttajien suomen kielen opetuksessa on paljon kehitettävää. Opetuksen on tehostuttava, jos Suomessa aiotaan ryhtyä toteuttamaan Norjan mallia, jossa kielen opiskelu on ehto oleskeluluvalle.
Suomen maahanmuuttajista puolet asuu pääkaupunkiseudulla. Helsingin kaupungin tietokeskuksen mukaan jo vuosien 2008 - 2009 vaihteessa helsinkiläiset puhuivat noin 150 eri kieltä.
Kieli on tärkeä osa maahanmuuttajan sopeutumista yhteiskuntaan, sanoo SPR:n monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä, itsekin maahanmuuttaja Saeed Warsame.
- Suomessa on jo 20 vuotta yritetty kehittää toimivaa mallia kotoutumiseen, mutta näen, että se on edelleen lapsen kengissä, Saeed Warsame toteaa.

HS: Suomalaisia osallistuu terrorisivustojen keskusteluihin
Helsingin Sanomat: Suomalaisia osallistuu terrorisivustojen keskusteluihin 15.11.2010
Suomalaisia osallistuu keskusteluihin kansainvälisillä jihadistisilla verkkosivuilla, kertoo ylitarkastaja Timo Kilpeläinen suojelupoliisista.
Keskusteluja on käyty sivuilla, joilla ääri-islamilaisen ajattelutavan jakavat ihmiset voivat verkostoitua, levittää propagandaa ja radikalisoitua väkivaltaisesti.
"Tällaisia ovat esimerkiksi eri terroristiverkostoihin kytkeytyvät ja niitä tukevat sivustot, kuten al-Qaidan ja [somalialaisen] al-Shababin sivut", Kilpeläinen kertoo.
Keskusteluihin osallistuvat suomalaiset käyttävät sivuja oman ideologiansa vahvistamiseen.

Svenska YLE: Invandrarkandidater ställer upp - trots bristande stödprogram
Svenska YLE: Invandrarkandidater ställer upp - trots bristande stödprogram 15.11.2010
Antalet kandidater med invandrarbakgrund i riksdagsvalet i vår hålls så gott som oförändrat eller stiger en aning jämfört med förra riksdagsvalet. Det visar en jämförelse som Aktuellt har gjort.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Bjarne Kallis: Pakolaisten kyky sopeutua Suomeen on otettava huomioon
Pohjalainen, mielipide: Bjarne Kallis: Pakolaisten kyky sopeutua Suomeen on otettava huomioon 14.11.2010
Poliitikot ottavat aina riskin alkaessaan puhua tai kirjoittaa pakolaispolitiikastamme. Joko tätä henkilöä syytetään rasismista tai sitten liiasta sinisilmäisyydestä. Otan kuitenkin riskin, ja yritän tuoda esiin joitakin pakolaispolitiikkaan liittyviä faktoja ja mielipiteitä. Ensinnäkin olen sitä mieltä, että on täysin sopivaa ottaa kiintiöpakolaisten valinnassa huomioon se, kuinka hyvin nämä sopeutuvat yhteiskuntaamme. Pidän nimittäin selvänä sitä, että kaikilla, jotka ovat pakolaisleireillä, joista kiintiöpakolaiset valitaan, on suurin piirtein yhtä suuri tarve saada itselleen uusi kotimaa. Sitä, että silloin otetaan huomioon heidän kulttuurinen ja uskonnollinen taustansa, ei voida pitää syrjivänä, kunhan tämä tausta ei saa suurempaa merkitystä kuin jonkun toisen pakolaisen vielä huonompi asema.

Verkkouutiset: Maahanmuuton kulut yli 300 miljoonaa euroa vuodessa
Verkkouutiset: Maahanmuuton kulut yli 300 miljoonaa euroa vuodessa 14.11.2010
Suomen valtio maksoi maahanmuuton kuluja viime vuonna yli 290 miljoonaa euroa. Kuntien kustannuksiksi arvioidaan 26 miljoonaa euroa.
Sisäministeriö käytti Maahanmuuttoviraston toimintamenoihin 18,6 miljoonaa euroa. Valtion vastaanottokeskusten toimintamenoihin kului 12,6 miljoonaa euroa ja ministeriön vastaanottokustannuksiin 2,8 miljoonaa euroa.
Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon käytettiin 62,1 miljoonaa euroa. Summaan sisältyi muun muassa turvapaikanhakijoille maksettava toimeentulotuki.
Turvapaikkahakemuksia tuli 5988, ja turvapaikkapäätöksiä tehtiin 4335. Näistä myönteisiä oli 1373, eli 32 prosenttia.

Verkkouutiset: Turvapaikanhakijoille maksettava tuki aiotaan kirjata lakiin
Verkkouutiset: Turvapaikanhakijoille maksettava tuki aiotaan kirjata lakiin 14.11.2010
Hallitus antaa turvapaikanhakijoiden vastaanotosta lakiesityksen eduskunnalle ensi viikolla.
Uudessa laissa esitetään, että aikuisille turvapaikanhakijoille maksettaisiin vastaanottorahaa ja ilman huoltajaa tuleville alaikäisille käyttörahaa nykyisen toimeentulotuen sijaan.
Samalla korvauksen taso kirjattaisiin lakiin, kun se nykyisin määritellään ministeriön asetuksella.

lauantai 13. marraskuuta 2010
Verkkouutiset: Romaniliiga iski raha-automaateilla Helsingissä
Verkkouutiset: Romaniliiga iski raha-automaateilla Helsingissä 13.11.2010
Viiden romanin liiga teki ainakin kahdeksan varkautta tai varkauden yritystä lauantaina Helsingissä.
Poliisi sai päivällä kiinni porukasta kaksi tekijää, mutta kolme oli illansuussa yhä etsinnässä.
Helsingin poliisin mukaan liiga iski uhreihin raha-automaateilla ydinkeskustan alueella. Uhreja oli esimerkiksi lyöty lehdellä näiden nostaessa rahaa ja napattu hässäkässä rahat.

Satakunnan Kansa: Vuolanne: Halla-Aho hivuttaa perussuomalaisia radikaaliin suuntaan
Satakunnan Kansa: Vuolanne: Halla-Aho hivuttaa perussuomalaisia radikaaliin suuntaan 13.11.2010
SDP:n kansanedustaja Antti Vuolanne pitää äärioikeistolaisuuden nousua uhkana suomalaiselle demokratialle ja poliittiselle kulttuurille.
Hänen mukaansa äärioikeistolaisen aineksen vaikutusvalta on kasvussa perussuomalaisten sisällä.
– Vihapolitiikalle ei Suomessa saa antaa valtaa, Vuolanne painottaa.
Vuolanne hämmästelee perussuomalaisten helsinkiläisen eduskuntavaaliehdokkaan Jussi Halla-ahon suosituksia äänestää sellaisia perussuomalaisten muiden vaalipiirien ehdokkaita, joiden mielipiteet ja ohjelmat ovat mahdollisimman lähellä hänen omiaan.
Vuolanteen mielestä perussuomalaisten puheenjohtajalla Timo Soinilla on kova työ äärioikeistolaisten kannattajiensa pitämisessä kurissa.
– Soinin perintöprinssi Halla-aho näyttää jatkuvasti hivuttavan puoluetta radikaalimpaan ja vaarallisempaan suuntaan.
Vuolanne puhui lauantaina Raumalla Satakunnan sosialidemokraattien piirikokouksessa.
__________________________________
SDP:n tiedote: Vuolanne: Vihalle ei saa antaa valtaa
SDP:n kansanedustaja Antti Vuolanne hämmästelee perussuomalaisten helsinkiläisen eduskuntavaaliehdokkaan Jussi Halla-ahon äänestyssuosituksia perussuomalaisten muiden vaalipiirien ehdokkaista, joiden mielipiteet ja ohjelmat ovat mahdollisimman lähellä hänen omiaan.
– Äärioikeistolaisten ainesten vaikutusvalta perussuomalaisten sisällä on kovassa kasvussa. Tämä on uhka suomalaiselle poliittiselle kulttuurille ja demokratialle. Vihapolitiikalle ei Suomessa saa antaa valtaa, Vuolanne painottaa.

– Soini on toistaiseksi ohittanut olankohautuksella varoituksen sanat äärioikeiston voimistumisesta perussuomalaisten riveissä. Soinin perintöprinssi Halla-aho näyttää kuitenkin jatkuvasti hivuttavan puoluetta radikaalimpaan ja vaarallisempaan suuntaan.
– Perussuomalaisten kannatuksen jatkaessa nousuaan, nyt myös kokoomuksen kustannuksella, olisi kiinnitettävä aikaisempaa enemmän huomiota siihen, minkälaisia toimijoita Soinin taustalla vaikuttaa.

17.56

Avainsanat:
Antti Vuolanne,
Jussi Halla-aho,
perussuomalaiset,
SDP,
Timo Soini,
vaalit,
äärioikeisto
Verkkouutiset: Virolaisrakentaja napsii myös kuntien urakoita
Verkkouutiset: Virolaisrakentaja napsii myös kuntien urakoita 13.11.2010
Virolaisyhtiö kyykyttää suomalaisurakoitsijoita myös kuntien rakennushankkeissa. Yhtiö hinnoittelee urakkansa jopa puoleen hintaan tarjousten keskiarvosta. Kunnille se tuntuu kelpaavan, vaikka pettymyksiäkin on tullut.
Itäsuomalainen lvi-urakoitsija sanoo panevansa pillit pussiin.
- Puoleentoista vuoteen emme ole saaneet yhtäkään urakkaa. Toiseksi olemme tulleet monta kertaa, mutta aina voiton on vienyt selvästi halvempi virolaistarjous, yli 30 vuotta alalla ollut mies puhisee.

perjantai 12. marraskuuta 2010
Karjalainen: Venäläisvanhuksen käännytyspäätös nurin
Karjalainen: Venäläisvanhuksen käännytyspäätös nurin 12.11.2010
Kuopion hallinto-oikeus on kumonnut maahanmuuttoviraston vajaa vuosi sitten tekemän päätöksen, jolla Joensuun seudulle tyttärensä luokse asumaan tullut 86-vuotias venäläisnainen käännytettiin takaisin kotimaahansa. Hallinto-oikeus päätti myös, että kaksi vuotta tyttärensä luona asuneelle vanhukselle tulee myöntää jatkuva oleskelulupa.
Kuopion hallinto-oikeuden keskiviikkona antama ratkaisu on poikkeuksellinen, sillä se perustuu ulkomaalaislaissa kirjattuihin yksittäisiin syihin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)