lauantai 22. toukokuuta 2010

YLE: AL: Puolue voi joutua vastuuseen jäsenensä rasismista

YLE Uutiset: AL: Puolue voi joutua vastuuseen jäsenensä rasismista 22.5.2010
(alunperin: AL: Puolue voi joutua vastuuseen jäsenensä rasistisesta kommentista)
Aamulehti: Laki valmisteilla: Rasistinen ehdokas voisi aiheuttaa tuomion puolueelle

Jatkossa puoluetta voidaan rangaista jäsentensä rasistisista kommenteista, mikäli oikeusministeriön valmistelema laki toteutuu, kirjoittaa Aamulehti.

Kaikissa puolueissa ei innostuta vaarasta saada sakkoja omien jäsentensä virheistä.

- Jos puolueen jäsen ajaa ylinopeutta, ei kai siitä puolueelle voi sakkoja antaa sillä perusteella, että puolue on laiminlyönyt liikennekasvatuksen, tähdentää maahanmuuttoasioihin perehtynyt SDP:n kansanedustaja ja puoluehallituksen jäsen Maarit Feldt-Ranta.

Myös perussuomalaisten puoluesihteeri Ossi Sandvik tyrmää lakiesityksen.

Oikeusministeriö on kaavaillut myös muita muutoksia. Pelkkä linkki rasistista sisältöä sisältävälle nettisivustolle voisi johtaa sakkoihin. Tällaisena toteutuessaan laki koskisi kaikkia ihmisiä, jotka pitävät esimerkiksi omia nettisivuja tai jakavat linkkejä muun muassa Facebookissa.

Aamulehden mukaan lakiesitys on ollut tänä keväänä lausuntokierroksella. Hallituksen esitys laista on tarkoitus tehdä syksyllä.

__________________________________

Aamulehti: Laki valmisteilla: Rasistinen ehdokas voisi aiheuttaa tuomion puolueelle

Oikeusministeriö valmistelee uutta lainsäädäntöä rasistisista rikoksista. Ministeriön työryhmä esittää muun muassa, että puolue voitaisiin tuomita jäsentensä rasistisista lausunnoista.

Työryhmä esittää, että jos yhdistys, jollainen puoluekin on, ei valvo riittävästi jäsentensä tekemisiä, voitaisiin vastuu esimerkiksi rasistisesta herjasta ulottaa koko porukkaan.

Tämä ei ole ainoa huomattava uudistus. Työryhmä esittää myös, että pelkkä linkki rasistista sisältöä sisältävälle nettisivustolle voisi johtaa sakkoihin. Tällaisena toteutuessaan laki voisi siis koskea kaikkia ihmisiä, jotka ylläpitävät nettisivuja, omaa blogia tai jakavat linkkejä esimerkiksi Facebookissa.

Lakiesitys on ollut tänä keväänä lausuntokierroksella.

- Katsomme, kuinka paljon esitystä kehutaan ja kuinka paljon haukutaan, tiivistää oikeusministeriön lainsäädäntöjohtaja Asko Välimaa.

Hallituksen esitys laista on tarkoitus tehdä syksyllä.

Työryhmän esityksen eteneminen tällaisenaan laiksi kilpistyy todennäköisesti puolueiden vastustukseen. Ainakaan muutamassa isossa puolueessa työryhmän ajatuksista ei innostuta.

Aamulehti

Lue aiheesta lisää lauantain Aamulehdestä.