Ilkka: Vihapuheista väkivaltaan

Ilkka: Kari Hokkanen: Vihapuheista väkivaltaan 6.8.2011

Norjan joukkomurhaaja on kertonut auliisti motiiveistaan. On ollut helppo havaita, että samoin ajattelevia on Suomessakin paljon. Myös "vihapuhetta", jonka on - ilmeisen perustellusti - katsottu vaikuttaneen hirmutyöhön, esiintyy myös meillä.

On aina esiintynyt. Parhaiten on tutkittu sitä systemaattista vihankiihotusta, jota harjoitettiin ennen vuoden 1918 punakapinaa. Se vaati kymmenientuhansien suomalaisten hengen..

Santeri Alkio pohti päiväkirjoissaan kapinan aikana, piileskellessään punaisessa Helsingissä, paljon myös vihapuheen teemaa.

Kapina oli Alkiolle järkytys, pettymys ja yllätys. Vielä samalla viikolla, jolloin punainen lyhty nousi Työväentalon torniin, hän oli istunut eduskunnan perustuslakivaliokunnassa yhdessä porvarien ja sosialistien kanssa väittelemässä itsenäisen Suomen valtiosäännön yksityiskohdista.

Sosialistien, maalaisliiton ja muutamien radikaalien porvarien, "itsenäisyysklubin", enemmistöllä oli vastikään hyväksytty kiistellyimmät reformit, kunnallislait ja kahdeksan tunnin työaikalaki. Ja sitten yhtäkkiä kansanedustajakollegat määräsivät toiset vangittaviksi ja käynnistivät sisällissodan.

Kuinka mielettömyys oli mahdollista, pohti Alkio? Epäonnistumaan tuomittu kapina tuottaisi suuria kärsimyksiä varsinkin sosialistien omille kannattajille ja vaarantaisi reformit, jotka oli juuri yhdessä ajettu läpi kansan köyhempien kerrosten parhaaksi.

"Katsellessa noita kaduilla marssivia työmiehiä, tulee syvästi ymmärtämään sen, että heidät on narrattu. He ovat umpi silmin uskoneet, että heidän tekonsa on köyhälistön hyväksi, eikä mitään vastaselitystä ole laskettu heidän kuuluvilleen", Alkio kirjoitti 28.1.

Hän listasi monta kertaa kapinan syitä. Aina oli mukana sosialistilehtien vihakiihotus. "Ymmärrän, miten tällaisen hengenravinnon ahmiminen vuosikausia luonnonlain välttämättömyydellä kasvattaa kaltaisensa käsitykset". Se on ollut "yhteiskunnallista myrkkyä"

Vihakirjoittelun ja kapinan yhteyden todistaa vakuuttavasti Jari Ehrnrooth väitöskirjassaan Sanan vallassa, vihan voimalla (589 s., 1992).

Olisiko kapina alkanut ilman vihanlietsontaa? Ehkäpä ei.

Eri asia on, olisiko se ollut hillittävissä. Epäkohdat olivat suuria, ja ajan julkinen sanankäyttö oli yleensäkin nykymittapuun mukaan räikeää. Ihmiset haluttiin herättää taisteluun. Siinä ilmapiirissä oli rauhanomaisesta luokkataistelusta vain kukonaskel aseelliseen, kun tilanne näytti otolliselta vallanottoon.

Vihapuheeseen vastattiin sitten samalla mitalla. Vuoden 1918 alkukuukausina kumpikin puoli demonisoi toistaan. Se vaikutti varmasti väkivallan määrään ja raakuuteen, joka ylitti roimasti sotilaallisen tarkoituksenmukaisuuden.

Suomen sisällissota ei ollut sanallisessa vihankylvössä poikkeus. Kun maanmiehistä, jopa tutuista ihmisistä, piti tehdä vihattavia vihollisia, tarvittiin paljon ja kovia sanoja. "Luokkavihollinen" piti epäinhimillistää, kuten uskonsotien aikana vääräuskoinen.

Kun viha suunnataan tavoiltaan tai ulkonäöltään erilaiseen, on tehtävä helpompi, mutta vaatii kuitenkin työtä. Völkischer Beobachter paahtoi monta vuotta täysillä, ennen kuin tarpeeksi moni tavallinen saksalainen uskoi juutalaisen olevan vaarallinen vihollinen, jonka tuhoaminen hyväksyttiin ainakin vaikenemalla.

Tämän päivän varsin yleinen rasistinen kiihotus Euroopassa on sukua sille.

Breivik on yksittäinen psykopaatti, mutta siirtyessään sanoista tekoihin hän sai tahdonvoimaa samanmielisten teksteistä, joita netti on tulvillaan. Hän näyttää olevan vakuuttunut siitä, että on toiminut oikein, Norjan ja koko kristityn Euroopan puolesta.

Perussuomalaisten vaalivoitossa muutama prosenttiyksikkö tuli muukalaisvihan tehokkaalla lietsonnalla. Jos iskijä olisi ollut maahanmuuttajaislamisti eikä norjalainen natsi, puolueen hommafoorumilainen siipi olisi takuulla ottanut pisteet kotiin. Jussi Halla-ahon nettikolumnien keskeinen sisältö on muslimien rikosten esittelyä ja selittämistä kulttuuritaustalla.

Nyt sekä Halla-aho että hänen puolueensa joutuivat puolustuskannalle.

Johtajat ovat sanoutuneet tietenkin jyrkästi irti paitsi teoista myös sanoista, joiden yhteyttä eivät kiistä ja vakuuttavat, etteivät vihapuhetta hyväksy. Halla-ahon ja kumppanien kirjoituksia he eivät olisi edes lukeneet, eivätkä ne ole puolueen vastuulla.

Se ei ole reilua ja tuskin tottakaan. Olen melko varma, että Soini ja Ruohonen-Lerner ovat Kirjoituksia uppoavasta lännestä lukeneet.

Elleivät, olisi syytä. Ei puolue voi tyynesti sanoa, etteivät sen toiseksi tunnetuimman ja varsin vaikutusvaltaiseen asemaan nostaman poliitikon mielipiteet kuulu sille.

Kun äänet kelpaavat, pitää vastata myös tavasta, jolla ne hankitaan.

Soini pelkää aidosti rasistileimaa. Pesäeroa hän ei kuitenkaan voi tehdä, vaikka haluakin olisi.

Hänellä oli varaa olla laskematta Halla-ahoa ehdokkaaksi europarlamenttiin - jos olisi, tämä olisi mitä ilmeisimmin parhaillaan siellä - mutta nyt ero veisi liian paksun siivun.

Joukkomurhan reaktiokin lyö helposti yli. Sekin on vaarallista.

Jungnerin vaatimus Halla-ahon erottamisesta eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajuudesta oli älytön. Ei kai tapaus miestä miksikään muuttanut ja jos muutti, niin olettavasti ainakin sanoissa maltillisempaan suuntaan. Valintoja keväällä tehtäessä hän sai myös demarien äänet.

Yleisesti on vaadittu vihapuhunnan kieltämistä lain voimalla ja eritoten netin siivoamista. Vaatimus on oikea, mutta edellyttää käsitteen kunnollista määrittelyä.

On eri asia kiihottaa muukalaisvihaan kuin olla sitä mieltä, että on kunkin maan oma asia säädellä tulijoiden määrää ja vähän laatuakin. Monikulttuurisuuden autuudenkin saa kyseenalaistaa.

Onpa "EU-vastaisuuttakin" niputettu sopimattomiin puheisiin, samaan tyyliin kuin "neuvostovastaisuutta" 70-luvulla.

Malttia, hyvät äärisuvaitsevat! Useimmat paheet ovat liioiteltuja hyveitä.