Iltalehti: Dosentti HS:ssä: Maamme-laulussa vihapuheen piirteitä 24.8.2011
Iltalehti: Iltalehden lukijat tyrmäsivät Maamme-laulun vihapuhe-syytökset 25.8.2011
Suomalaisuus on alakoulun musiikinkirjoissa ensisijaisesti miehiin liittyvä asia, kritisoi dosentti Taru Leppänen Helsingin Sanomissa.
Dosentin mielestä opetusmateriaali ja erityisesti isänmaalliset laulut voivat sisältää läheisesti vihapuhetta muistuttavia piirteitä.
- Vihapuheen kannalta kiinnostavia ovat esimerkiksi alakoulujen musiikin oppikirjasarjat ja niihin sisältyvät itsenäisyyspäivän viettoon liittyvät nationalistiset laulut, kirjoittaa filosofian tohtori ja dosentti Taru Leppänen eilisen Helsingin Sanomien mielipideosastolla.
Leppänen kritisoi, että suomalaisuus on alakoulujen musiikinkirjoissa ensisijaisesti miehiin liittyvä asia.
- Maamme-laulussa Suomi on "maa kallis isien". Siniristilipussa "Isät, veljet verellään, vihki sinut viiriksi vapaan maan. Ilomiellä sun jäljessäs käymme tein isäin astumaan".
Leppänen muistuttaa myös, että joissain maakuntalauluissa esiintyy jopa väkivaltaa.
"Käsiteltävä kriittisesti"
Leppäsen mukaan suomalaisuuden esittäminen maskuliinisena ja sen kytkeminen väkivaltaan ei edistä peruskoulun opetussuunnitelman toteutumista.
Peruskoulun opetussuunnitelman arvopohjana ovat muun muassa ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia ja monikulttuurisuuden hyväksyminen.
Leppänen esittää ongelmaan ratkaisuksi, että musiikin oppitunneilla ja oppikirjoissa nostettaisiin nationalismin, sukupuolen ja väkivallan teemoja esille ja käsiteltäisiin niitä kriittisesti oppilaiden kanssa.
Onko Maamme-laulussa liikaa väkivaltaa? Pitäisikö laulu poistaa koulujen kevätjuhlaohjelmistosta? Onko laulun mieltäminen vihamieliseksi mielestäsi naurettavaa, vai oletko dosentin kanssa asiasta samaa mieltä? Entä oletko törmännyt aikaisemmin Maamme-laulua kohdanneeseen kritiikkiin?
Onko Maamme-laulussa liikaa väkivaltaa?
Kyllä Ei
5% 95%
Ääniä 31025
_____________________________
MTV3: Yllyttääkö Maamme-laulu vihapuheeseen?
Maamme-laulu on muiden kansallisten laulujen joukossa joutunut rajun kritiikin kohteeksi Turun Yliopiston dosentin Taru Leppäsen mielipidekirjoituksessa. Helsingin Sanomien mielipidepalstalla tiistaina julkaistussa kirjoituksessa Leppänen nostaa esille laulujen väkivaltaisuuden, maskuliinisuuden ja kansallismielisyyden. Leppänen yhdistää argumenttinsa keskusteluun kouluissa käytävästä vihapuheesta.
Maamme-laulussa Suomi on "maa kallis isien", Lippulaulussa taas lauletaan: "Isät, veljet verellään, vihki sinut viiriksi vapaan maan. Ilomiellä sun jäljessäs käymme tein isäin astumaan." Keski-Pohjanmaan maakuntalaulussa lauletaan: "Ja urheasti kestäneet, on miehet taiston tulta, maan eestä henkens' antaneet ja peittänyt tää multa."
Suomalaisuuden liiton varapuheenjohtaja Pekka Sinisalon mukaan vihapuheen tunnusmerkit eivät täyty kansallisissa lauluissamme.
– Jos katsotaan mitä Euroopan neuvoston ministerikomentaja on tästä vihapuheesta määritellyt, niin Maamme-laulut ja muut eivät millään sovi tähän kategoriaan. Niissä kun ei yllytetä rotuvihaan, muukalaisvihaan, antisemitismiin tai muunkaan kaltaiseen vihaan - ei edes suvaitsemattomuuteen.
"Kaukaa haettua julkisuuden tavoittelua"
Leppäsen mielestä laulut eivät edistä peruskoulun opetussuunnitelman toteutumista. Opetussuunnitelmassa mainitaan, että perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön elinkelpoisuuden säilyttäminen sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen.
Sinisalo kokee peruskoulujen opetussuunnitelman esille nostamisen tässä yhteydessä kaukaa haetuksi julkisuuden tavoitteluksi.
– Mielestäni on outo heitto, että musiikin tunneilla pitäisi nostaa näitä asioita esille. Kyllä niitä käydään läpi yläasteen yhteiskuntaopissa ja muissa aineissa, esimerkiksi äidinkielessä, hyvin tarkkaan. En oikein ymmärrä, miten näitä asioita oikein voisi nostaa musiikin tunneilla esille.
Sinisalo korostaa, että eri maakuntalaulut ovat ihmisille rakkaita ja valittelee, että niiden laulaminen on nykyaikana vähentynyt.
– Minä näkisin, että maakuntien ihmisillä on ihan oikeus tuntea ylpeyttä omia maakuntia kohtaan.
Kansallislaulut oman aikakautensa peilejä
Sinisalo muistuttaa, että kansalliset laulut ovat oman aikakautensa peilejä. Korvat olisi hyvä kohdistaa myös muiden maihin vastaaviin lauluihin.
– Esimerkiksi Ranskan kansallislaulu Marseljeesi on hyvin verinen laulu. Siinähän nostetaan verinen lippu ja leikataan poikien ja kumppaneiden kurkut. Maamme-lauluhan on itse asiassa verrattuna muiden maiden kansallislauluihin verrattuna hyvin rauhaa rakastava laulu.
Sinisalon mukaan ei ole tarvetta jatkossakaan karttaa Maamme-laulun laulamista vihapuhesyytöksien pelossa.
– En ymmärrä, miten siitä vihapuhetta voi löytää.
______________________________
Iltalehti: Iltalehden lukijat tyrmäsivät Maamme-laulun vihapuhe-syytökset
Helsingin Sanomien mielipideosastolla Maamme-laulun vihapuheisiin liittänyt dosentti Taru Leppänen ei saanut tukea ajatuksilleen Iltalehden lukijoilta.
- Vihapuheen kannalta kiinnostavia ovat esimerkiksi alakoulujen musiikin oppikirjasarjat ja niihin sisältyvät intsenäisyyspäivän viettoon liittyvät nationalistiset laulut, Leppänen kirjoitti tiistaina Helsingin Sanomien mielipideosastolle.
Hänen mukaansa suomalaisuus on alakoulujen musiikinkirjoissa ensisijaisesti miehiin liittyvä asia.
- Maamme-laulussa Suomi on "maa kallis isien". Siniristilipussa "Isät, veljet verellään, vihki sinut viiriksi vapaan maan. Ilomiellä sun jäljessäs käymme tein isäin astumaan".
Iltalehti kysyi lukijoiltaan esimerkiksi, onko Maamme-laulussa liikaa väkivaltaa vai onko mieltäminen vihamieliseksi naurettavaa.
Lukemattomat vastaukset kertovat, että lukijat eivät olleet ollenkaan samoilla linjoilla dosentin kanssa. Ymmärtäjiäkin kuitenkin myös löytyi.
Lukijoiden vastauksia
"Eikö siellä yliopistoilla ole mitään järkevää tekemistä?"
Nainen
"Pitäisikö tässä alkaa myös sitten muuttaa äidinkieli sukupuolineutraaliksi jotta miehetkin saisivat oman puheenvuoronsa?"
Laitaa
"Itse en näe tätä lainkaan väkivaltaisena. Kyse on laulusta, joka korostaa isänmaallisuutta ja sotiemme veteraaneja."
Sheikki Lyyrinen
"Perutaan myös isänpäivä."
Tenkma
"Jos rintamalla olisi kuollut miesten sijasta naisia, niin laulun sanat olisi vääriin. Puhdas feministi ja katkera kaiken lisäksi."
Gurgan
"Raamattukin on väkivaltaisempi kuin kyseiset laulut, ja sitä kuitenkin opetetaan uskontona."
Tyrmistynyt87
"Väinämöinen oli myös erittäin väkivaltainen hahmo. Täten myös Kalevala on poistettava alakoululaisten saatavilta."
Terveen järjen lähettiläs
"Dosentin omat kommentit lähentelevät vihapuhetta."
JuhaP
"Sekä kieli, arvot että erilaiset -ismit muuttuvat kaiken aikaa. Se mikä on tuntunut päivänselvältä ei välttämättä ole sitä jatkossa. On aina hyvä keskustella siitä, mitä ajan hengessä liikkuu.Ja kuka niitä viisareita vetää."
Akuliina