YLE Pohjois-Karjala: Muslimien on vaikea saada halal-lihaa 16.8.2011
Pohjoiskarjalaisten muslimien on vaikea hankkia haluamallaan tavalla teurastettua lihaa. Esimerkiksi islamilaisten sääntöjen mukaisesti teurastettua lammasta myy maakunnassa vain yksi maatila.
Kontiolahtelaisessa Tukuturkiksessa halal-teurastukset tekee somalilähtöinen työntekijä. Yrittäjä Eero Väyrysen mukaan toimintaa on kuitenkin pienennetty, ja useimmat maakunnan muslimit ostavat lihansa muualta.
- Meillä on nykyään alta kymmenen asiakasta. Oikeastaan ainoa ero normaaliin teurastukseen on se, että eläin tainnutetaan niskasta ja veret laskiessa muslimeilla on oma rukous, Väyrynen sanoo.
Halal-lihaa tuodaan maahan pakastettuna ainakin Ranskasta ja Ruotsista. Lisäksi osa pohjoiskarjalaisista muslimeista ostaa lihansa Helsingistä.
Lammastarhureiden mukaan maakunnassa liikkuu huhuja myös luvattomista rituaaliteurastuksista. Joensuun seudun ympäristöterveydenhuollossa pimeitä teurastuksia ei kuitenkaan ole tullut tietoon.