tiistai 23. elokuuta 2011

Ilta-Sanomat: Poliisi: Rasismi ryöpsähti Iisalmessa

Ilta-Sanomat: Poliisi: Rasismi ryöpsähti Iisalmessa 23.8.2011

Poliisi on huolissaan rasististen ilmiöiden lisääntymisestä Iisalmessa. Poliisin tietoon tulleiden rasististen rikosten määrä on hieman kasvanut ja huolestuttavinta niissä on niihin liittyvä väkivalta.

Kevään ja alkukesän aikana esiintyneet rasistiset tapaukset ovat luoneet pelon ilmapiiriä erityisesti ulkomaalaistaustaisen perheiden suomalaisten lasten ja heidän lähiomaisten keskuuteen. Tapauksina ovat olleet muun muassa asiattomat nimittelyt, tagit yleisillä paikoilla sekä muutamat väkivaltatapaukset.

Väkivaltatapauksissa vakavimpana on pidettävä sunnuntaina aamuyöllä
14.8. tapahtunutta väkivaltatapausta, jossa mukana on ollut kääntöveitsi.

Tapaus sattui Iisalmen keskustassa ja kohteena oli nuori naishenkilö. Tapausta edelsi suusanallinen rasismisävytteinen huutelu, joka johti lopulta vakavalla väkivallalla tehtyyn uhkaustilanteeseen.

Poliisi tutkii asiaa muun muassa törkeän pahoinpitelyn yrityksenä. Tekoon epäillyt kaksi paikkakuntalaista ovat poliisin tiedossa ja heitä on kuultu asiaan liittyen.

Poliisi ja myös muut viranomaiset suhtautuvat vakavasti rasismirikoksiin. Poliisin mukaan tämän tyyppinen väkivalta ja muu viharikostyyppinen käyttäytyminen on tuomittavaa.

____________________________________________________

MTV3: Rasismi luo pelkoa Iisalmessa

Poliisi on huolissaan rasististen ilmiöiden lisääntymisestä Iisalmessa. Poliisin tietoon tulleiden rasististen rikosten määrä on kasvanut, ja erityisen huolestuttavaa on tapauksiin liittyvä väkivalta.

Kevään ja alkukesän rasistisia rikoksia ovat olleet asiattomat nimittelyt, julkisille paikoille tehdyt tagit ja väkivaltatapaukset. Teot ovat luoneet paikkakunnalle todellisen pelon ilmapiirin. Pelosta kärsivät erityisesti syntyperäiset Suomen kansalaiset, joilla on ulkomaalaiset sukujuuret, ja heidän omaisensa.

Vakavin tapaus sattui aamuyöllä sunnuntaina 14. elokuuta, kun nuorta naista uhattiin teräaseella Iisalmen keskustassa. Uhkailua oli edeltänyt rasistinen huutelu. Teosta epäillään kahta paikkakuntalaista, ja poliisi tutkii tapausta muun muassa törkeän pahoinpitelyn yrityksenä.

Poliisi tuomitsee tällaisen väkivallan ja muistuttaa suhtautuvansa vakavasti rasistisiin rikoksiin. Vaarallinen kehitys on pystyttävä pysäyttämään, poliisi toteaa tiedotteessaan.