YLE/AFP: Puola sallii laittomille siirtolaisille luvan jäädä maahan 27.8.2011
Puola myöntää kahden vuoden oleskeluluvan maassa laittomasti oleskeleville siirtolaisille. Puola on EU:n jäsenmaa ja kuuluu 25 valtiota kattavaan Schengenin sopimukseen, johon kuuluvien maiden alueella ihmisillä on vapaa liikkuvuus.
- Me haluamme Puolan olevan avoin, ystävällinen ja vieraanvarainen maa, jossa parempaa elämää etsivät saavat mahdollisuuden, sanoi Puolan presidentti Bronislaw Komorowski.
Kahden vuoden oleskeluluvan saavat laittomat siirtolaiset saavat uuden lain myötä mahdollisuuden työskennellä laillisesti.
Uusi laki hyväksyttiin Puolan parlamentissa heinäkuun lopussa. Laki tulee voimaan vuoden 2012 alussa. Tämän jälkeen laittomilla siirtolaisilla on kuusi kuukautta aikaa rekisteröityä ilmoittautumalla Puolan viranomaisille.
Puolassa oleskelee arviolta 50 000 - 70 000 laitonta siirtolaista.
Suurin osa Puolan laittomista siirtolaisista on lähtöisin Ukrainasta, Georgiasta, Tshetsheniasta ja Armeniasta, jotka eivät ole EU-maita.