torstai 18. elokuuta 2011

Vasemmistonuoret: Ei enää joukkokarkoituslentoja Irakiin

Vasemmistonuoret: Ei enää joukkokarkoituslentoja Irakiin 18.8.2011

Vasemmistonuoret vaatii suomalaista lentoyhtiötä Air Finlandia lopettamaan joukkokarkotuslennot Irakiin. Vuoden 2011 aikana muun muassa Ruotsista on karkotettu ihmisiä Irakiin useampaan otteeseen kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen sekä YK:n pakolaisjärjestön kritiikistä huolimatta. Silminnäkijöiden mukaan muutamia lennoista on tehty Air Finlandin koneilla.

”Suomalaisomisteinen Air Finland vahvisti vuoden 2010 alussa, että tällaisia lentoja on lennetty. Ruotsissa moni järjestö vaatii näiden lentojen lopettamista, mutta Air Finland ei ole kommentoinut asiaa. Yhtiön on välittömästi lopetettava lentojen tarjoaminen, jos se edelleen myy niitä viranomaistahoille”, vaatii Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson.

Lennoilla on käytetty muun muassa käsi- ja jalkarautoja, huppuja sekä pakkolääkitystä matkojen ”sujuvuuden” varmistamiseksi. Ruotsista karkotettavien joukossa on ollut kristittyjä sekä seksuaalivähemmistöihin ja poliittiseen oppositioon kuuluvia henkilöitä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin linjasi viime syksynä, että ihmisten palauttaminen Irakiin rikkoo ihmisoikeuksia. Ihmisoikeusjärjestöt ovat painottaneet, että tietyt alueet maassa muodostavat edelleen suuren turvallisuusriskin sinne lähetetyille. Yhdysvaltojen viranomaisten viimekuisen raportin mukaan maassa on turvattomampaa kuin vuosi sitten.

”Joukkokarkotukset Irakiin ovat traaginen esimerkki liian tiukasta eurooppalaisesta turvapaikkapolitiikasta ja maahanmuuttokontrollin väkivaltaisesta luonteesta. Myös Suomesta löytyy yhä useampia esimerkkejä karkotuksista, joiden seurauksena turvanpaikanhakija joutuu palaamaan olosuhteisiin, joissa hänen henkensä on vaarassa”, Andersson muistuttaa.

Suomella on vaihtelevia käytäntöjä ihmisten palauttamisesta Irakiin. Suomesta on tänä vuonna lennätetty Irakiin kymmeniä yksittäisiä henkilöitä. Lisäksi käytössä olevan Dublin-järjestelmän kautta Suomessa turvapaikkaa hakeva myös voi tulla karkotetuksi Irakiin toisen EU-maan kautta.

Lisätietoa:
Li Andersson
p. 040 508 8697
li@vasemmistonuoret

http://www.ncadc.org.uk/index.html
http://noborder.org/avia/display.php?id=14